Jari Mustonen

Brimstone (2016)

Ohjaaja:

• Martin Koolhoven

elokuva arvostelu

Uskonnollinen fanatismi ja koston kierre vangitsevat katsojan sisälleen genre-elementtejä sekoittavassa westernissä.

Lännenelokuvan lajityyppiä hallitsi reilut sata vuotta miehisen tarinankerronnan perinne. Esimerkiksi klassisen westernin Etsijät (The Searchers, 1956) kuuluisassa alkukohtauksessa Martha (Dorothy Jordan) odottaa miestä saapuvaksi aavalta preerialta. Nainen elää kodin turvassa neljän seinän suojassa, kun taas mies seikkailee ulkomaailmassa. Villi länsi esitetään kahtena erilaisena kokemuksena sukupuolesta riippuen.

Vuonna 2016 valmistunut Brimstone alkaa maatilalta, jossa mykkä Liz asuu perheensä kanssa. Idyllin murtaa paikalle saapuva tuttu mies menneisyydestä. Elokuva on jaettu neljään osaan, joista aloitusosiota seuraavassa kahdessa episodissa kuvataan tapahtumia ennen tätä uutta kohtaamista ja neljännessä ajasta sen jälkeen.

Brimstone valitsee kertoa naisen tarinan. Elokuvan päähenkilöä Liziä – joka elää näennäisesti kodin raameilla turvattua elämää – ei lähesty aavalta preerialta sankari, vaan häneen pakkomielteisesti suhtautuva saarnaaja, joka syyllistää naisia omista vajavaisuuksistaan. Saarnamies kurittaa fyysisesti heikompaa sukupuolta tullakseen paremmaksi uskovaiseksi Jumalan edessä.

Tarinan henkilöhahmot on kirjoitettu niin mustavalkoisiksi, että niitä voi pitää metaforina. Saarnamiehen pahuus edustaa patriarkaalista filosofiaa, jossa miehellä on sisäinen tarve muovata ympäristöä – mukaan lukien toiset ihmiset – palvelemaan itseään. Pahaa oloa ympärilleen kylvävä uskonnollinen mies kuitenkin riutuu itsekin luomassaan säännöstössä, mikä edelleen ruokkii tarvetta kontrolloida muiden elämää lisää.

Raamatullisesta viitekehyksestä tarkasteltuna teos käsittelee neljää kristillistä teemaa. Ilmestys (revelation) antaa tarinalle alkuasetelman, kun uskonmies saapuu menneisyydestä hallitsemaan päähenkilön tulevaisuutta. Eri osat kertovat Lizin pakenemisesta (exodus) sekä saarnaajan ja Lizin vaikean suhteen synnystä (genesis). Viimeinen osa, kosto (retribution), sisältää tilinteon hetken. Tältä osin Brimstone rakentuu vahvan kristillisen metatarinan varaan.

Villin lännen kuvaus ja väkivalta

Brimstonen raa'aksi koettu sisältö herätti elokuvan ilmestyessä paheksuntaa. Teosta on luonnehdittu muun muassa "kammottavaksi sekasotkuksi sadismia, misogyniaa ja seksuaalista perversiota" (The Art Desks) sekä "ultra-väkivaltaiseksi, jossa yksi raakuus seuraa toistaan" (Film Inquiry).

Fiktiivinen väkivalta oni olennaisimpia taiteen keinoja kuvata ihmisyyden tragediaa. Näin on aina ollut. Esimerkiksi klassisessa moraalisia epämukavuuksia hyödyntävässä Oidipus-näytelmässä (noin 400 eaa.) oraakkeli ennustaa, että nimikkohenkilö surmaa isänsä ja nai äitinsä. Kertomuksessa pahat teot tapahtuvat hyvin pienessä piirissä hyödyntäen yhteiskunnan tabuja. Samankaltaisia henkilökohtaisia konflikteja sisältää myös Brimstone. Väkivaltaa korostaa tarinan edetessä niin ikään Lizin mykkyys, joka tekee hänestä muita haavoittuvamman hahmon, koska hän ei kykene kommunikoimaan kokemuksistaan verbaalisesti muille. Liziä alistavalle miehelle puolustuskyvytön puolestaan on ihannekuva naisesta.

Pääosan näyttelevältä Dakota Fanningilta on kysytty haastatteluissa, miten hän suhtautuu elokuvan sisältämään eksplisiittiseen fyysiseen ja henkiseen väkivaltaan. Esimerkiksi Brief Take ‑haastattelussa hän kertoo ihannoineensa televisiosarjaa Game of Thrones (2011–2019), josta Brimstonessa on mukana kaksi näyttelijää, Carice van Houten ja Kit Harington. Fanningin mukaan samoin kuin Game of Thronesissa myös Brimstonessa väkivalta on julmaa, koska sellainen väkivalta oli aidostikin osa lännenajan elämää.

Revisionistinen western vai kauhuelokuva?

Brimstonen ohjannut ja käsikirjoittanut Martin Koolhoven on luonnehtinut 2010‑luvun alkua hyväksi mahdollisuudeksi saada rahoitusta ja ohjata lännenelokuva. Hän on haastatteluissa kertonut halunneensa tuoda mukaan Brimstoneen perinteistä amerikkalaista westerniä sekä oman synnyinmaansa Hollannin kulttuuria, mistä syystä tapahtumat sijoittuvat kalvinistiseen uskonhaaraan.

Fanning puolestaan oli aiemmin perehtynyt naiseuden ja kulttuurin ilmentämiseen elokuvataiteessa. Brimstonesta ei silti lähdetty toteuttamaan feminististä teosta. Naiseuteen kohdistuvia holhoavia rakenteita havainnollistaessaan Brimstone ei ole luonteeltaan julistava. Teos ei tavoittele ideologista paasaamista, vaan esittää raadollisen kuvauksen yhden naisen kokemuksesta uskonnollisen kulttuurin paineissa.

Brimstonen neljän eri aikajanan yhdistyessä nähdään myös siirtymä kahden lajityypin välillä, kun hallitsevaksi nousee kauhuelokuvien keinoja hyödyntävä kerronta. Tarinan edetessä Liz ei enää kamppaile samoja luonnollisia asioita vastaan kuin elokuvan alussa. Pastori pitää vastakkaista sukupuolta syntiinlangettajina: tämä tekee heihin kohdistetusta väkivallasta oikeutettua, onhan sen päämääränä palauttaa ihmisyyden hyveellinen jumalallinen tila. Lizin ympärille kietoutuva pahuus on kauhumaisen ylimaallista, eikä hänellä ei ole mitään keinoa vapautua väkivaltaa motivoivista ennakkoasenteista. Miehinen kulttuuri alistaa Liziä fyysisesti, seksuaalisesti ja henkisesti, koska se kykenee tekemään tämän ilman tuomiota.

Varoitus! Seuraava kappale käsittelee keskeistä juonielementtiä:

Elokuvafoorumeilla on tulkittu Liziä vainoavan saarnaajan kuolevan ilotalossa tapahtuvan yhteenoton aikana, mikä selittäisi kyseisen miehen yliluonnolliselta vaikuttavat kyvyt tarinan loppupuolella. Tässä tulkinnassa veitsen viilto kaulaan päättää saarnamiehen elämän, mutta hänen haamunsa jää ikiajoiksi saalistamaan Liziä. Näin selittyy tämän vainoajan kyky seurata Liziä kaikkialle käytännössä yliluonnollisesti.

Pessimistinen teos ei tarjoa katsojille vapautusta, vaan tunteen epäoikeudenmukaisuudesta. Liziin kohdistettu terrori on karmivaa etenkin, koska sitä ei voi paeta. Se on osa kulttuuria kaikkialla tämän naisen ympärillä. Liziä vainoava mies toimii symbolina naiseuden kontrolloimiselle uskonnon avulla. Siksi kauhu ei pääty edes miehen kuolemaan.

Loppusanat

2010‑luvulla valmistui useampikin villiin länteen sijoittuva inhorealistinen elokuva. Brimstonen ohella ensi-iltansa saivat muun muassa The Hateful Eight (2015), The Revenant (2015), Hostiles (2017) sekä kauhuteemainen Bone Tomahawk (2015). Kyseisissä teoksissa länttä kuvataan hyvin raadollisena historiallisena miljöönä, jota ei hallitse sosiaalinen koheesio vaan varhaisemman western-elokuvan kunniakkaaksi nostama tarinaelementti: väkivalta. Nyt esitettynä kyynisemmin kuin perinteikkäässä lännenkuvastossa tai revisionistisessa 70–80‑lukujen muunnoksessa.

Fanningin ohella muista näyttelijöistä erityisen maininnan ansaitsevat vainoajaa elokuvassa näyttelevä Guy Pearce sekä hänen vaimoaan esittävä van Houten. Henkilöhahmojen keskinäinen ahdistava dynamiikka syntyy paljolti Pearcen kyvykkyydestä ilmentää pahaa ihmistä. Hän luo hahmon, jonka vainoa kukaan ei haluaisi peräänsä oikeassa elämässä. Taiteen voi katsoa onnistuneen, jos se herättää vahvoja tunteita.

Brimstone esittää mieleen painuvan vision siitä, miltä maskuliiniseksi sankarillisuudeksi tulkittu ajanjakso saattoi näyttää, kun perspektiivin kääntää miehen katseesta yhden alistetun naisen kokemukseen samaisesta todellisuudesta.

Lähdeluettelo

Lähteet:

• LFF 2016: Their Finest / Brimstone, theartsdesk.com (linkki )
• Brimstone: An Epic, Fiery, Violent Mess, Film Inquiry (linkki )
• Interview: Brimstone's Dakota Fanning, BriefTake (linkki )
• Martin Koolhoven Talks the Harrowing Horrors of Brimstone, Scream Horror Magazine (linkki )
• Dakota Fanning interview: On revenge western Brimstone and surviving Hollywood, Independent (linkki )