Mika Helminen

Hangar rojo (The Red Hangar, 2026)

Ohjaaja:

• Juan Pablo Sallato

elokuva arvostelu

"Marxismi tai demokratia. Ei ole muita vaihtoehtoja." — Eversti Jahn

The Red Hangar vie katsojan Chilen sotilasvallankaappauksen aikaan vuoteen 1973. Tarkemmin sanottuna kohtalokkaisiin hetkiin 10.–11. syyskuuta, jolloin valta kaapattiin amerikkalaisten tukemana kenraali Augusto Pinochetin johdolla demokraattisesti valitulta presidentti Salvador Allendelta. Verinen vallankaappaus johti Allenden itsemurhaan ja Pinochetin 17‑vuotiseen diktatuuriin.

Chilen tapahtumiin liittyy myös merkittävä Suomi-yhteys; suomalaisdiplomaatit auttoivat asiainhoitaja Tapani Brotheruksen ja Chilen ruotsalaisen suurlähettiläs Harald Edelstamin johdolla tuhansia "poliittisesti epäilyttäviä" chileläisiä pakoon uuden sotilasjuntan käsistä. Kaikki, joilla oli hiukankaan vasemmistolaisuuteen vivahtavia mielipiteitä, olivat vaarassa joutua kidutetuiksi tai teloitetuiksi.

Lähinnä televisiodokumentteja aiemmin tehneen chileläisohjaaja Juan Pablo Sallaton esikoiselokuva ottaa kotimaansa tapahtumiin erittäin persoonallisen kulman. Vallankaappauksen ratkaisevat hetket koetaan Chilen ilmavoimien kapteenin Jorge Silvan (Nicolás Zárate) kautta. Silva on paineen alla toimiva upseeri, joka noudattaa käskyjä, mutta oman moraalikäsityksensä myötä kyseenalaistaa ne hiljaa mielessään. Henkisen puristuksen käydessä suureksi, Silva haastaa sotilaallisen tottelevaisuuden ihanteitaan konkreettisestikin.

The Red Hangar perustuu elokuvan käsikirjoitukseenkin osallistuneen Fernando Villagránin kirjaan Disparen a la Bandada (2002), joka pohjaa vahvasti tositapahtumiin ja todelliseen Jorge Silvaan. Elokuvan Silva on Chilen ilmavoimien entinen tiedustelupäällikkö, joka on muutaman vuoden takaisen presidentti Allendeen liittyvän tapauksen myötä alennettu kouluttamaan ilmailuakatemian kadetteja. Tapaukseen liittyy kiinteästi eversti Jahn (Marcial Tagle), jonka kanssa Silvalla on auktoriteettiongelmia.

Sallaton poliittinen trilleri tuo esiin sen, että Chilen sotilasvoimat eivät olleet yhtenäisenä rintamana kaatamassa Allenden hallintoa, vaan joukossa oli Silvan kaltaisia ikään kuin harmaalla alueella liikkuvia upseereja, jotka tottelivat käskyjä, mutta muulla toiminnallaan pelastivat ihmishenkiä. Mustavalkoisena toteutettu intiimi kuvaustyyli tekee elokuvakokemuksesta merkillisen dokumentaarisen ja henkilökohtaisenkin; kamera seuraa Silvaa tämän takana, kuin niskaan hengittäen ja lähikuvissa sekä kasvoilla pitkään viipyen. Kun eversti ilmoittaa Silvalle, että yhdestä ilmavoimien lentokonehallista tehtäisiin "punainen hangaari", kuulustelu‑ ja kidutuspaikka poliittisille vangeille, ei Silvan ilme värähdäkään. Muut asiat paljastavat, että hänen sisällään kiehuu.

Nicolás Záraten hienovaraisesti tekemää roolia Silvana ei voi liikaa ylistää. Hän kertoo pienillä eleillä ja katseillaan hillityn pinnan alla uskomattoman paljon. Roolihahmon rauhallisuus ja pidättyväisyys rikkoutuu vain kerran, kun poliittisia vankeja ollaan kuljettamassa kuorma-autolla Santiagon stadionille. Osaa kidutettaviksi, osaa teloitettaviksi. Väkivaltainen purkaus kestää vain parikymmentä sekuntia, jonka jälkeen tyyni Silva käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Chilen historian synkkä käännekohta muodostaa The Red Hangarin taustan, mutta ytimessä on pohdinta järjestelmään sitoutuneen ihmisen kyvystä tehdä oikeita päätöksiä erittäin vaikeassa tilanteessa. Sallaton elokuva säilyttää jännitteensä loppuun asti, eikä suostu mässäilemään ylenpalttisella väkivallalla. Valtaosa kauheuksista tapahtuu niin sanotusti viereisessä huoneessa, jonne emme näe, mutta kuulemme kyllä.