Mika Helminen

Di'Anno – Iron Maiden's Lost Singer (2025)

Ohjaaja:

• Wes Orshoski

elokuva arvostelu

Karu ja kaunistelematon dokumentti Iron Maiden -laulaja Paul Di'Annon viimeisistä vuosista.

Basisti ja biisintekijä Steve Harris perusti Iron Maiden ‑yhtyeen Itä‑Lontoossa jo vuonna 1975. Ensimmäisen keikkansa bändi teki keväällä 1976. Soittajia tuli ja meni, eikä sopivan kyvykästä laulusolistiakaan tuntunut löytyvän. Tilanne muuttui ratkaisevasti kun marraskuussa 1978 koelauluun saapui Essexistä kotoisin oleva, Paul Di'Annoksi itseään kutsuva vokalisti Paul Andrews.

Di'Annolla oli laulussaan tarvittavaa voimaa, kuten Iron Maidenin alkuaikojen jäsenet ja roudarit, joukossaan rumpali Doug Sampson, tuoreessa Wes Orshoskin dokumenttielokuvassa kertovat. Di'Annon liittymisen myötä Maidenin ura nytkähti aimo harppauksen eteenpäin, ja myös levytyssopimus EMI‑yhtiön kanssa syntyi.

Di'Anno levytti Iron Maidenin kanssa kaksi myyntilistoille yltänyttä albumia Iron Maiden (1980) ja Killers (1981), jotka lasketaan olennaiseksi osaksi 1970‑luvun lopulla noussutta New Wave of British Heavy Metal ‑suuntausta. Di'Annon punk-asenne ja voimakkaan raaka laulutyyli ovat tärkeä osa levyjen viehätystä ja loivat vankan pohjan yhtyeen myöhemmälle stadionluokan suursuosiolle.

Iron Maidenin ja Paul Di'Annon tiet erosivat vuonna 1981 laulajan lisääntyneen päihteiden käytön ja sovituista aikatauluista lipsumisen johdosta. Di'Anno on kertonut tuolloisesta tyytymättömyydestään liian tiiviiseen keikkatahtiin ja loppumattomalta tuntuneeseen kiertue-elämään. Aineet toivat hetkellistä helpotusta. Syksyllä 1981 Iron Maidenin uudeksi vokalistiksi pestattiin tunnetuin seurauksin Bruce Dickinson Samson-yhtyeestä. Dickinsonin kanssa tehty seuraava albumi The Number of the Beast (1982) nousi brittilistan ykköseksi ja myi ensimmäisenä vuotenaan 2,5 miljoonaa kopiota.

Erinomaisista aiemmista dokumenteistaan The Damned: Don't You Wish That We Were Dead (2025) ja Lemmy (2010) tunnetun ohjaaja-käsikirjoittaja Wes Orshoskin Di'Anno – Iron Maiden's Lost Singer ei kuitenkaan ole mikään Iron Maiden ‑elokuva, vaan keskittyy pyörätuoliin sidotun ja teveysongelmista kärsivän Paul Di'Annon viimeisiin elinvuosiin. Niitä kuvataan karun kaunistelemattomalla tavalla. "Kaikki tai ei mitään" kuullaan Di'Annon suusta dokumentin alkupuolella, kun häneltä tiedustellaan kuinka realistista elokuvaa onkaan tarkoitus tehdä.

Otokset Di'Annon muodottomiksi turvonneista jaloista ovat epämiellyttävää katsottavaa, ja yksityiskohtainen kuvaus tämän jalkaleikkauksesta voi järkyttää herkimpiä katsojia. Kun jalan sisuksia kaivellaan erinäköisillä skalpelleilla ja operoinnin taustalla soi Iron Maidenin "Murders in the Rue Morgue" Di'Annon laulamana, on tilanne samaan aikaan luotaantyöntävä ja absurdi.

Di'Annon jalkavaivat alkoivat aikaisessa vaiheessa ja dokumentissa äänessä olevat aikalaismuusikot muistavat miehen ontuneen jo 1990‑luvulla. Jalkoihin kerääntyi nestettä, syntyi tulehduksia ja lähes kohtalokas verenmyrkytys. Kävelykeppi vaihtui kyynärsauvaan, sitten kahteen sellaiseen ja lopulta pyörätuoliin. Siinä istuen hän kuitenkin teki keikkaa omien bändiensä kanssa aina terveystilanteen salliessa. Faneille laulaminen oli Di'Annolle aina tärkeää, luultavasti moni jääväisi itsensä hevimetallin heittämiseltä pyörätuolista käsin.

Orshoski alkoi kuvata dokumenttia jo vuonna 2017, Di'Annon elellessä vammautuneille tarkoitetun sosiaalituen varassa Englannissa, kiroten sekä omaa tilannettaan että brittiläistä julkista terveydenhuoltojärjestelmää. Di'Annon jalkojen kunto sekä elintavoista johtuva yleinen terveydentila olivat siinä jamassa, että lääkärit kieltäytyivät leikkauksesta, jolla asioita voitaisiin saada parempaan suuntaan.

Valoa tunnelin päässä ilmaantui Kastro Pergjonin muodossa. Hän on Lontoon Stratfordissa sijaitsevan Cart & Horses ‑ravintolan omistaja. Paikka tunnetaan Iron Maidenin syntysijana, jossa yhtye on tehnyt ensimmäiset esiintymisensä 1970‑luvun loppupuolella. Pergjoni aloitti 2021 varojen keräyksen, jonka avulla Di'Annolle alettiin etsiä tasokasta mutta edullisempaa hoitoa Britannian ulkopuolelta. Mukaan ilmoittautui myös kroatialainen Stjepan Juras, useita Iron Maiden ‑aiheisia teoksia kirjoittanut bändin fani, jonka avittamana vastahakoinen Di'Anno saatiin suostuteltua hoitoihin ja leikkaukseen kroatialaisella yksityisklinikalla.

Henkisestikin lopussa olevan Di'Annon matka Kroatian asettaa omat haasteensa, pandemian aikaisista hoitojaksoista puhumattakaan. Orshoski näyttää kaunistelematta päähenkilön hyvien ja toivorikkaiden hetkien vaihtumisen pelkoon, masennukseen ja itsetuhoisiin ajatuksiin. Vuoristoratamaisesti vaihtuvista tunteista epätoivosta iloisiin fanitapaamisiin paistaa kuitenkin aina läpi aitous.

Sanaista arkkuaan aukaisemassa ja Di'Annon merkitystä vakuuttelemassa käyvät dokumentissa James Hetfield, Gene Simmons, David Ellefson, Blaze Bayley ja moni muu. Myös Iron Maidenin kippari Steve Harris nähdään tapaamassa Di'Anno usean vuosikymmenen jälkeen. Tapauksen jälkiseurauksena myös Maiden-leiristä alkoi herua ropoja Di'Annon kuntoutukseen.

Positiivisimmat ennusteet Di'Annoa hoitaneiden lääkäreiden taholta lupasivat laulajan kävelevän kahden tai kolmen kuukauden sisällä. Negatiivisimmat arviot hoitojen alussa taas antoivat ymmärtää oikean jalan amputaation olevan varteenotettava toimenpide. Kumpikaan vaihtoehto ei toteutunut, eikä Paul Di'Anno koskaan päässyt pois pyörätuolistaan. Hän nukkui pois sydänpysähdyksen seurauksena 21. lokakuuta 2024.