Henrik Creutzer

Nato per combattere (Born to Fight, 1989)

Ohjaaja:

• Bruno Mattei

elokuva arvostelu

Nato per combattere, eli Born to Fight on kolmas ja samalla sarjassaan viimeinen Brent Huffin pääosittama Filippiineillä kuvattu Bruno Mattei -halpatuotantoelokuva.

Born to Fight, Mattei‑Fragasso-duon viimeinen namsploitaatio, lienee kuvattu samaan aikaan Cop Gamen (1988) kanssa, sillä neljä pääosan esittäjää ovat samat molemmissa elokuvissa.

Amerikkalaisten näyttelijöiden käyttäminen oli olennaista, kun tavoite oli huijata levittäjiä uskomaan, että tarjolla ollut spaghetti-Rambo oli amerikkalainen elokuva italialaisen sijaan. Ennen internetiä tällainen oli vielä mahdollista, ja onkin suorastaan harmi, ettei vastaavanlaista eksploitaatiotuotantoa ole enää oikeastaan olemassa. On toki jotain Asylumin kaltaisia konserneja, mutta niiden tuotteissa ei ole enää mitään aitoa. Jäljellä on vain sydämetön voitontavoittelu. Tottahan toki Mattei-Fragasso tuotannot olivat samasta puusta veistettyjä, mutta olennainen ero oli siinä, että yritys ja halu tehdä oikeaa elokuvaa oli kova vaikka kyvyt eivät hyvään lopputulokseen riittäneet. Fragasson vaimo ja elokuvan käsikirjoittaja, Rossella Drudi, kertoo Mattein vihanneen näyttelijöitä eikä suostunut ohjaamaan näitä ollenkaan. Tämä selittäisi paljon, mutta todennäköisempää kuitenkin on, että Brunon kielitaidottomuus oli syynä ohjaamishaluttomuuteen.

Born to Fightissa puupalikka Brent Huffin näyttelemä Sam Wood ottaa nokosia kevyehkön ryyppysession ohessa, kun ovesta paukahtaa vuoden 1977 Miss Maailman – Mary Stävin – esittämä kummelihahmo, tv‑toimittaja Maryline Kane. Tarkoituksena on mennä Vietnamiin kuvaamaan dokumenttia Woodin kokemuksista pahamaineisella vankileirillä. Entistä sotasankaria (ja nykyistä juoppoa) ei kiinnosta palata traumaattisen vankileirireissun maisemiin mistään syystä. Vaan voiko mokkaliiveihin ja Indiana Jones ‑hattuun sonnustautunut puliveivari vastustaa tarpeeksi isoa summaa flätää, eli kahisevaa, eli toimeentulotukea? Ei tietenkään!

Seuraa räjähdyksiä, ammuskelua, one‑linereitä, "yllättäviä" käänteitä ja sen sellaista. Mattei kierrättää taas kuvamateriaalia omista ja muiden elokuvista niin kuin asiaan kuuluu. Budjettia Matteilla on ollut käytössään sen verran, että hidastuksia käytetään (ja uudelleenkäytetään) suhteellisen avokätisesti ja humoristisesti.

Kaiken kaikkiaan Born to Fight on viihdyttävää ja menevää toimintaviihdettä, joka vastaa sen pariin hakeutuvan katsojan odotuksia varsin hyvin.