Paavo Ihalainen

Les maîtres du temps (Time Masters, 1982)

Ohjaaja:

• René Laloux

elokuva arvostelu

Mœbiuksen ja René Laloux'n scifi-animaatio on värikäs ja omaehtoinen visio toismaailmallisista planeetoista ja olennoista – hieman ajan syklisyydestäkin.

Vaikka kulttisarjakuvien ja ‑animaatioelokuvien ystävien joukossa löytyy yhä paljon Mœbiuksen ja René Laloux'n faneja, scifi-mestarien yhteistuotos on yllättävän vähän tunnettu. Nyt Les maîtres du temps on saanut 4K‑restauraation, joka ehkä korjaa asiaa. Vaikka elokuva ei juhli kovinkaan järkevällä tai loogisella juonella, on sen toismaailmallisissa näkymissä paljonkin ihasteltavaa.

Stefan Wulin ranskankieliseen kirjaan L'orphelin de Perdide (1958) löyhästi perustuva elokuva kertoo vaaralliselle Perdide-planeetalle haaksirikkoutuvasta Piel-pikkupojasta. Kuoleva isä jättää tälle vain radion, jonka ohjeita hän määrää seurata. Taajuudelle sattuu raukea avaruuspilotti Jaffar pienen avaruusaluksen miehistönsä kanssa. He koettavat auttaa Pieliä selviämään jättikokoisia tappaja-ampiaisia vilisevän planeetan korallimetsän läpi, jotta tämä voidaan pelastaa.

Nimen aikamestarit liittyvät tarinaan vasta monen käänteen jälkeen. Kuten Mœbiuksen scifi-sarjakuvissa tapana on, juoni heittelehtii tilanteesta toiseen ja toteutuu harvemmin kuten aluksi voisi odottaa. Tajunnanvirtamainen juoksutus toimii ehkä sarjakuvan formaatissa paremmin, kun ruutujen välillä voi liikkua edestakaisin. Kenties Les maîtres du temps olikin suunniteltu vhs‑ajalle, kun katsoja saattoi pikakelata äkkiväärän käänteen uudelleen. Se antaisi myös parhaan mahdollisuuden päästä ihastelemaan eriskummallisia eliöitä ja maailmoja, tai eletyn oloisia avaruusaluksia, joita elokuvaan on loihdittu. Samoin upeaa elektronista ääniraitaa kehtaa kuunnella aina uudelleen.

Elokuvan hahmot tai juonen perustasolle jäävä toimiminen on kuitenkin jätetty niin pintapuoliseksi, että tarinana jutusta on hankala saada isompia elämyksiä irti. Surrealistinen tajunnanvirta on omanlaisensa visio, joka toimii ota tai jätä ‑logiikalla eikä pyri miellyttämään isoja yleisöjä. Animaation hintavan budjetin vuoksi ei ole mikään mitätön saavutus, että tällainen elokuva on edes saatu tehdä.

Kuten mainittu, maailmojen luomisen eksperttien, pikkutarkan sarjakuvajäljen ja ranskalaisen animaatioalan suurmestarin yhteistyönä aikaan saadut näyt ovat todella hienoja, ja elokuva on koettava yksistään jo niiden takia, vaikka juoni etenkin falskeine loppuratkaisuineen ei onnistuisi tyydyttämään.