Julkaistu:


Enter the Game of Death (1978)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ennen virallista Game of Deathiä julkaistu näköispainos Bruce Leen oloisen kamppailijan taistelusta kohti tornin huippua.

Tuoreen Enter the Clones of Bruce ‑dokumentin (2023) höysteenä julkaisija Severin Films tarjosi myös kahden restauroidun bruceploitaatio-klassikon esityksen, joista eri genrehahmojen sekametelisoppa The Dragon Lives Again (1977) onkin Elitistissä arvioitu jo aiemmin.

Enter the Game of Deathin alkuperää valotetaan pikaisesti dokumentissakin. 70‑luvulla edesmenneen Bruce Leen faneja askarrutti tähdeltä kesken jääneen Game of Death ‑elokuvan kohtalo. Kuvia ikonisesta keltaisesta verryttelypuvusta oli julkaistu, ja tiedettiin peruskuvio, jossa taistelemalla pyritään pääsemään monikerroksisen tornin huipulle. Ennen kuin elokuva saatiin viimeisteltyä virallisin käsin 1978, oli sauma tehdä siitä näköistulkinta ja näin haalia lippurahat tiedostavilta Bruce-faneilta. Tuottajat Kim Tae‑soo ja Robert Jeffery tarttuivat toimeen.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Vetonaulaksi mukaan houkuteltiin Enter the Dragonissa esiintynyt (muttei koskaan Lee'tä vastaan otellut) lihaskimppu Bolo Yeung. Pääosan keltaiset verkkarit sai vetää päälleen Bruce Le. Näin myös Bruce-fanit saisivat jonkinlaisen version siitä, miltä titaanien mittelö olisi voinut näyttää.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Fist of Furyn (1972) tapaan Japanin valloittamisen aikaiseen Hongkongiin, ja peruskuvio koskee salaista informaatiota sisältävän käärön hallintaa, jota molempien maiden edustajat halajavat. Le'n esittämä Ang vedetään mukaan vakoojakuvioihin puoliväkisin, mutta nationalistisena sankarina hän ei epäröi haastaa japanilaisia taisteluun kotimaansa hyväksi.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Angia vastassa on joukko melko erikoisia tappelijoita, kuten velhoja ja sokeita munkkeja, jotka periaatteessa asettavat päähenkilölle kovan haasteen, mutta tosiasiassa lakoavat melko helposti. Aitoja kobria sinkoava käärmemies lienee vastustajien muistettavammasta päästä, eikä elokuvaa voi suositella, jos luikeroiden kohtelu huolestuttaa.

Elokuvan ongelmana on Bruce Le'n karisman ja taistelutaidon puutteen lisäksi ontuva rytmitys. Taistelut seuraavat kiitettävän usein toisiaan, mutta juonenkuljetus on heikkoa ja hapuilevaa, jopa tarkoituksettoman unenomaista. Myöhemmin tulleessa "aidossa" Game of Deathissä älyttiin säästää tornin kipuaminen elokuvan loppuun, jolloin panokset kasvavat kerros kerrokselta. Nyt Bolo hoidellaan alkumetreillä, ja pääkonnaksi kasvatetaan Angin sisaren väkivaltaiseen väkisinmakaamiseen ammoin syyllistynyt partapotso. Tämäkin tapetaan helposti, jonka jälkeen finaalissa lähdetään jahtaamaan pitkin niittyjä vielä yhtä yhdentekevää japanilaista pääkonnaa, joka oli katsojalta jo unohtunut.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Elokuvassa on kuitenkin kylliksi what the fuck ‑hetkiä, jotta sitä voi pitää kelvollisena kosketuksena bruceploitaation maailmaan. Tavallaan lainaamalla myös muualta Bruce Leen filmikaanonista Enter the Game of Deathissä säilyy myös Leen eläessä alun perin suunnitellun Game of Deathin eetos puhtaampana kuin erilaisiin häkellyttäviin vippaskonsteihin ja jopa Leen hautajaisten kuvamateriaalin käyttöön sortunut "virallinen" versio.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Kuvaaja

Maa

Genre