Matti Erholtz

Trancers (Tuhon lähettiläät, 1984)

Ohjaaja:

• Charles Band

elokuva arvostelu

Joulunpyhät voisi viettää huonomminkin, kuin katselemalla tulevaisuudesta saapuneen poliisin Jack Dethin seikkailuja jouluisessa Los Angelesissa vuonna 1985, sekä tarinalle tehtyjä jatko-osia. Tim Thomersonin esittämä Deth on modernin B-elokuvan rakastettavimpia hahmoja.

Jack Deth on trenssitakkeihin mieltynyt kovaotteinen poliisi 2200‑luvun Los Angelesissa eli Angel Cityssä. Hän metsästää pakkomielteisesti "transsereita", jotka ovat Whistler-nimisen pahiksen luomia tahdottomia, zombiemaisia ihmisrobotteja. Transseri on surmannut Dethin vaimon, mikä on tehnyt hänestä armottoman transsereiden kärventäjän (Deth kutsuu transsereiden tappamista kärventämiseksi, koska transserit ikäänkuin palavat tuhkaksi kuoleman jälkeen).

Dethin holtiton käytös johtaa hänen erottamiseensa poliisivoimista, mutta pian hänet kutsutaan Angel Cityä hallitsevan neuvoston puheille. Whistler, jonka Deth kuvitteli jo tappaneensa, ei olekaan kuollut vaan siirtynyt keksimänsä aikamatkustusseerumin avulla 1980‑luvun Los Angelesiin. Seerumi mahdollistaa henkilön mielen siirtymisen jonkin hänen varhaisen esi‑isänsä kehoon. Whistlerin tavoitteena on tappaa neuvoston jäsenten esi‑isät, jolloin heidän kaikki jälkeläisensäkin lakkaavat olemasta. Neuvosto lähettää Dethin Los Angelesiin vuoden 1985 joulukuuhun, lehtimies Philip Dethin kehoon, tehtävänään estää Whistlerin katala suunnitelma. Deth saa avukseen Philipin tuoreen naisvalloituksen, tavaratalojoulupukin apulaistonttuna työskentelevän parikymppisen Leenan (tässä ensimmäisessä Trancers-elokuvassa nimi kirjoitetaan tosiaankin kahdella eellä).

Trancersin juonessa yhdistellään siis Terminaattorin aikamatkustusteemaa Blade Runnerin öiseen neo‑noir romantiikkaan ja kovaksikeitettyyn dekkaritunnelmaan. Omaperäisenä ideana on tehdä aikamatkailusta pelkästään mielen asia, jolloin mukaan saadaan äkkiväärää huumoria aikamatkustajan saattaessa päätyä biologiselta sukupuoleltaan ja iältään erilaiseen kehoon kuin omansa.

Charles Bandin elokuvat eivät ole tunnettuja korkeasta taiteellisesta laadustaan, ja Trancerskin on oletusarvoisesti joko viihdyttävällä tai epäviihdyttävällä tavalla heppoinen tekele. Vastoin odotuksia se kuitenkin pikkuhiljaa voittaa katsojan puolelleen ja muuttuu potentiaalisesta kalkkunasta täysin tyydyttäväksi b‑elokuvaksi. Tämä johtuu monesta tekijästä, joista tärkein on se, että näyttelijävalinnat ovat tällä kertaa onnistuneet harvinaisen hyvin.

Tim Thomerson silminnähden nauttii kovapintaisen poliisin esittämisestä ja maustaa näyttelijäsuoritustaan vain hyvin lievästi rooliin sinänsä sopivalla camp-liioittelulla. Thomerson heittäytyi Dethin nahkoihin niin intensiivisesti, että ohjaaja joutui kuvauksissa joskus hieman rauhoittelemaan ylikierroksilla käyvää päätähteään. Käsikirjoittajien Dethille kirjoittamat repliikit eivät aina ole kovinkaan nerokkaita, mutta Thomerson saa ne kuulostamaan hauskoilta ja nasevilta. Helen Hunt hänen taisteluparinaan on yhtälailla vakuuttava. Hunt näyttelee täysin luontevasti ja raikkaasti, aivan kuin hän olisi mukana jossain vakavasti otettavassa elokuvassa eikä pienen budjetin scifi-hassuttelussa. Thomerson ja Hunt tekevät karskin keski-ikäisen poliisin ja nuoren "punkkaritytön" välisestä romanssista suorastaan koskettavan ja yhden Trancersin toimivimmista elementeistä. Myös Art LaFleur Dethin esimiehenä ja Biff Manard deekikselle joutuneena entisenä baseball-tähtenä paneutuvat rooleihinsa rutiinisuoritusta yritteliäämmin. Trancersin laadukkuutta lisäävinä tekijöinä on vielä mainittava ruotsalaissyntyisen Mac Ahlbergin kuvaus ja Mark Ryderin ja Phil Daviesin tunnelmallinen syntikkascore.

Toimintaa ja väkivaltaa Trancersissa on vähänlaisesti, moottoripyörällä ikkunan läpi ajamisen ollessa ainoa vähänkään näyttävämpi stuntti. Sen lisäksi ammuskellaan ja huidotaan nyrkeillä pari kertaa. Sähäkän toiminnan puute kompensoidaan sellaisilla hauskoilla ideoilla kuin "pitkä sekunti". Deth saa mukaansa menneisyyteen kellon, jonka avulla hän voi venyttää yhden sekunnin yleistä aikaa kymmeneksi sekunniksi omaa aikaansa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että muut henkilöt ikäänkuin jähmettyvät paikoilleen Dethin säilyttäessä toimintakykynsä ja säntäillessä ympäriinsä hidastetuissa kuvissa. Koska elokuvan sisäinen aika on eri kuin katsomon aika, "pitkä sekunti" ‑kohtaukset kestävät aina runsaasti enemmän kuin kymmenen sekuntia.

Joulu on läsnä Trancersissa monella tapaa. Heti Los Angelesiin saavuttuaan Deth pääsee painimaan transseri-joulupukin kanssa, myöhemmin kuullaan punk-versio "Jingle Bells" ‑laulusta ja tavataan kolme itämaan tietäjää. Trancersin onnistuneisuuden sinetöi loppukohtaus, jossa "pitkän sekunnin" käyttö on erityisen nautittavaa ja Biff Manardin henkilöhahmon baseball-pelaajataustaa hyödynnetään kekseliäästi. Loppuratkaisu on myös emotionaalisesti erittäin tyydyttävä. Katsoja kokee käyttäneensä 76 minuuttia ajastaan järkevästi eikä yksikään Trancersin sekunti tunnu liian pitkältä.

Trancersille tehtiin peräti viisi jatko-osaa, joista kaikissa paitsi viimeisessä pääroolin vetää Thomerson. Helen Hunt on mukana vielä Trancers kakkosessa (1991) ja kolmosessa (1992). Nelos‑ ja vitososa (1994) kuvattiin Romaniassa ja ne muodostavat yhden jatkuvajuonisen kokonaisuuden. Trancers 6:ssa (2002) Thomersonin esittämä Jack Deth on enää henkisesti läsnä, ja häntä ruumiillistaa eri näyttelijä.