Matti Erholtz

Memoria (2021)

Ohjaaja:

• Apichatpong Weerasethakul

elokuva arvostelu

"Beyond the petals / And once furious wings / The air gasps / At its fading shadow", kuuluu Tilda Swintonin jylhän syvämietteisesti Memoriassa lausuma runo. Elokuva on täynnä samanlaista hölynpölylyriikkaa ja absurdia huumoria.

"Elokuvani ovat yksinkertaisia. Älkää ajatelko liikaa." Näin Apichatpong Weerasethakul evästi yleisöä Sodankylän elokuvajuhlilla 2011. Oletan, että jälkimmäisellä lauseella Weerasethakul tarkoitti jotain sellaista kuin: älkää keksikö liian monimutkaisia ja korkealentoisia tulkintoja. Tässä arvostelussa pyritään kohdistamaan ohjaajan elokuvataiteeseen juuri sopiva määrä ajattelua, ei liikaa eikä liian vähän.

Weerasethakulin elokuvat ovat kriitikoille kova pala, koska ne eivät tarjoa pienintäkään vinkkiä siitä, miten niitä oikein pitäisi katsoa. Ne eivät ole juonivetoisia eivätkä henkilövetoisia. Niissä ei ole erityistä visuaalista kerrontatyyliä tai kuvallista kauneutta (yksittäisiä kauniita otoksia voi toki olla), eikä niissä puhuta syvällisiä. Perinteisistä arthouse-elokuvan piirteistä oikeastaan vain hidastempoisuus on mukana. Weerasethakulin elokuvien tietynlainen tarkoituksettomuus on vieraannuttanut osan katsojista, osa taas nimenomaan arvostaa tätä avoimuutta kaikenlaisille tulkinnoille. Tulkinnoissa päädytään yleensä kovin abstrakteille tasoille, elokuvien sanotaan kertovan esimerkiksi muistojen ja todellisuuden, luonnon ja ihmisen, elämän ja kuoleman yhteydestä yms. Ohjaajan oman tuotantoyhtiön kotisivuilla kerrotaan, että hänen työnsä kuvaavat "muistoja, hienovaraisesti käsiteltyä henkilökohtaista politiikkaa ja yhteiskunnallisia aiheita". Uskotaan.

Eräs piirre Weerasethakulin elokuvissa on pahasti aliarvostettu, nimittäin niiden humoristisuus. On mahdollista katsoa Weerasethakulin elokuvia puhtaasti komedioina, ja tämä näkökulma tuo niihin uusia tasoja ja sävyjä. Huumoria Weerasethakulin elokuvissa ei ole aina helppoa havaita, koska se on laadultaan absurdia, eikä humoristinen absurdius eroa paljon ohjaajan töissä yleensä esiintyvästä absurdiudesta. Mitä enemmän thaimaalaisen neropatin ohjaustöitä katsoo, sitä helpommin niissä esiintyvän huumorin kuitenkin tunnistaa.

Hyvä esimerkki Weerasethakulin sekä monitulkintaisuudesta että humoristisuudesta on Memorian ravintolakohtaus. Siinä Tilda Swintonin esittämä Jessica saapuu ravintolapöytään, jossa jo istuvat hänen siskonsa puolisoineen ja lapsineen. Kohtaus kuvataan yhdellä otoksella, ja kamera pysyy koko ajan liikkumattomana. Humoristisuus tulee dialogin koko ajan lisääntyvästä järjettömyydestä yhdistyneenä näyttelijöiden täydelliseen vakavuuteen ja sitkeästi paikallaan jököttävään kameraan. Kesken kohtauksen Jessica (ja elokuvan katsoja) kuulee saman mystisen jysähtävän äänen, jonka kuuli jo elokuvan alussa ja jonka alkuperän selvittäminen on Memorian juonen eräänlainen punainen lanka. Tämä absurdia komiikkaa tihkuva kohtaus oli The Guardianin kriitikon Peter Bradshawin mielestä yksi häiritsevimpiä elokuvakohtauksia mitä hän oli viime aikoina nähnyt.

Weerasethakulilla huumori ei ole mitään vakavaan elokuvaan kevennykseksi lisättyä viihdykettä, vaan olennainen osa ohjaajan maailmankuvaa ja elokuvanteon strategiaa. Huumori toimii ohjaajalla eräänlaisena vieraannuttamiskeinona, jonka avulla katsoja voidaan tehdä tietoiseksi niistä tavoista, joilla elokuvataide manipuloi hänen todellisuuskäsitystään. Yllämainitussa ravintolakohtauksessa Jessican lanko heiluttaa eräässä vaiheessa kättään yrittäen kiinnittää itseensä tarjoilijan huomion (tarjoilijaa ei kuvassa koskaan nähdä). Huiskutus on humoristinen juuri siksi, että liikkumaton kamera pakottaa katsojan tajuamaan huiskutuksen kohteen täydellisen illusoorisuuden.

Memorian haastavin jakso on loppupuolen pitkä kohtaus, jossa puron vartta pitkin kulkeva Jessica saapuu maaseututalon pihaan ja käy keskustelun siellä kaloja perkaavan Hernánin kanssa. Jakso on piinaavan hidastempoinen, otokset kestävät parhaimmillaan minuuttitolkulla ja piinaavutta lisäävät myös Hernánin erittäin levottomat jutut: hän väittää tulleensa maahan avaruudesta ja pystyvänsä paitsi muistamaan kaiken myös siirtämään omia muistojaan Jessican mieleen. Huumorikin loistaa poissaolollaan lukuun ottamatta yhtä pitkää, Fingerporin "osaan maata" ‑vitsin mieleentuovaa otosta, jossa Hernán demonstroi Jessicalle mitä tapahtuu kun hän nukkuu (mitään ei tietenkään tapahdu).

Jakson jälkeen seuraa sitten elokuvan ällistyttävin kohtaus, joka tuntuu antavan katetta Hernánin höpinöille ulkoavaruudesta. Oliko hän oikeasti maan ulkopuolelta tullut muukalainen? Oliko Etelä-Amerikan muinaisilla sivilisaatioilla jotain tekemistä ufojen kanssa? Oliko Erich von Däniken sittenkin oikeassa? Tätä lopun scifi-spektaakkelia ennakoitiin Memorian alun kohtauksessa, jossa öisellä parkkipaikalla pysäköityjen autojen valot alkavat välkkyä ja hälyttimet soida tavalla, joka välittömästi tuo mieleen Spielbergin Kolmannen asteen yhteyden (Close Encounters of the Third Kind, 1977). Spielberg on se ohjaaja, joka inspiroi Weerasethakulia ryhtymään itsekin elokuvantekijäksi, joten ufokohtaus on nähtävissä ainakin Weerasethakulin tribuuttina lapsuutensa idolille. Onko sillä jotain muuta merkitystä?

Weerasethakul on usein sijoittanut elokuviinsa selittämättömiä ja irrationaalisia yksityiskohtia, ikäänkuin haasteena liian helppoja tulkintoja hakevalle katsojalle. Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Livesissa (2010) eräs henkilöhahmo jakautuu ikäänkuin kahtia kesken kohtauksen, Cemetery of Splendorissa (2015) taivaalle lipuu outo objekti jne. Memorian ufokohtaukselle voi tietysti yrittää keksiä järkeviä selityksiä, mutta toistaiseksi kaikki yritykset kasata Memorian erilaisista elementeistä jonkinlainen järkeenkäyvä tulkinnallinen kokonaisuus ovat epäonnistuneet surkeasti. Weerasethakulin elokuviin olisi ehkä mielekkäämpää suhtautua videoinstallaatioina (joita hän on myös tehnyt) tai kollaaseina kuin normaaleina kerronnallisina elokuvina. Ei ehkä kannata kysyä mitä ohjaaja tällä tai tuolla kohtauksella on oikeastaan tarkoittanut, vaan miten kyseinen kohtaus resonoi elokuvan muiden kohtausten kanssa. Memoria kuvaa muistoja, hienovaraisesti käsiteltyä henkilökohtaista politiikkaa ja yhteiskunnallisia aiheita.