Sakari Määttä

The Exotic Ones (1968)

Ohjaaja:

• Ron Ormond

elokuva arvostelu

Ohjaus: Ron Ormond

New Orleans, Amerikan Pariisi. Unelias päivällä, psykedeelinen illalla. Yöllä eksoottisten tanssijattarien tyyssijana tunnettu Bourbon Street herää eloon ja hiljenee vasta aamun sarastaessa.

Tarinan keskiössä on Nemo-nimisen nilkkimäisen gangsterin omistama nuhjuinen Bourbon Streetin tissiklubi, jonka monipuoliseen tarjontaan kuuluu strippiesityksiä, burleskitanssia, psykedeelistä alastonmaalausta, outoja performansseja ja kaikenlaisia hämäräbisneksiä. Päivittäistä harmia klubin toiminnalle tuovat virkavalta, kilpailevien juottoloiden edustajat sekä rahaa kassasta kavaltavat työntekijät.

Klubin vetonaula on Tura Satanaa muistuttava burleskitanssijatar Titania (Georgette Dante), jonka bravuurinumerossa hänen nännejään peittävät tasselit ovat tulessa esityksen aikana. Tämä on kieltämättä lumoavaa katseltavaa, mutta ei silti riitä houkuttelemaan riittävästi uusia maksavia asiakkaita. Tästä syystä käynnissä on avoin haku, jonka tarkoituksena on löytää klubille uusia vähäpukeisia lahjakkuuksia ja muita sisäänheittotuotteita. Rekrytoinnista vastaa pirtsakka Bunny (ohjaajan vaimo June Ormond), joka on pyörittänyt Nemon klubia pitkään.

Titania saa kovan kilpailijan suloäänisen ja solakkavartaloisen Effien (Peggy Ann Price) tehtyä vaikutuksen Nemoon. Effien palkkaamisen lisäksi Nemo saa idean paikallisesta sanomalehdestä, jossa kerrotaan Louisianan rämeellä väijyvästä, ihmisiä ja eläimiä saalistavasta "suo‑olennosta". Nemo lähettää suolle ryhmän nukutusaseilla varustettuja metsästäjiä, jotta hirviö saataisiin osaksi klubin ohjelmistoa.

"Suo‑olento" on supervoimat omaava karvainen barbaari (roolissa roots-musiikin erikoismies Sleepy LaBeef). Olento onnistutaan lopulta jäljittämään ja vangitsemaan paikallisen oppaan (ohjaajan poika Tim Ormond) avulla ja tuodaan klubilla odottavaan vankityrmään koulutettavaksi. Helppoa vangitseminen ei kuitenkaan ole, ja eräässä koko elokuvan parhaista kohtauksista hirviö mätkii yhden metsästäjistä kuoliaaksi tämän omalla irti revityllä kädellä.

Elokuvan ilmeisen löyhän juonen sekaan on ripoteltu tanssikohtauksia ja strippausta, jotka toimivat lähinnä täyttömateriaalina ja siirtyminä kohtauksesta toiseen. Klubin asiakkaat ovat esitysten aikana yleensä sarjakuvamaisen ällistyneitä eksoottisten tanssijoiden hetkutuksesta. Yleisön joukossa nähdään samaan aikaan örvellyskunnossa olevia pervoja, romanttista iltaa viettäviä nuoria sekä kukkahattunsa kotiin jättäneitä eläkeläisiä (jotka toki saattoivat olla kuumia milfejä 20 vuotta aiemmin).

Alusta alkaen komediallisella ja kepeän seksuaalisella otteella etenevä elokuva yltyy paikoitellen yllättävän veriseksi ja erikoisefektit (ja veren ulkonäkö) ovatkin kuin suoraan jostain Herschell Gordon Lewisin vanhasta klassikosta. Kuvauksensa puolesta The Exotic Ones muistuttaa Russ Meyerin elokuvien tyyliä, vaikka ei olekaan visuaalisesti niin päällekäyvää. Joka tapauksessa on kyse jostain täysin poikkeuksellisesta verrattuna Ormondin aiempaan tuotantoon. Laadullisesti ja tuotannollisesti The Exotic Ones on kuin Spede Pasanen olisi tehnyt elokuvan yhdessä Visa Mäkisen kanssa. Tästä tasosta oivallisin esimerkki on klubin pääjehu Nemoa itse esittävä ohjaaja Ron Ormond Martti Servo ‑peruukissaan ja tekoviiksissään.

The Exotic Ones on oivallinen todiste siitä, että The Ormond Organization on todellinen perheyritys. Ron ja June ovat tuottaneet elokuvan itse ja näyttelevät yllättävän suurissa rooleissa, kuten myös heidän 18‑vuotias poikansa Tim. Vaikutteita on saatu monesta paikasta, kuten halvoissa eksploitaatioelokuvissa usein on tapana. Erityisesti alkupuolen uusien lahjakkuuksien etsintä ja suohirviön habitus muistuttavat vähän turhankin selvästi Fritz Böttgerin elokuvaa Kuollut verkossa (Ein Toter hing im Netz, 1960).

Eksploitatiivisesta sisällöstä huolimatta varsinaista alastomuutta elokuvassa ei nähdä muualla kuin Nemon toimiston seinillä roikkuvissa maalauksissa. Jos elokuvaa tarkastellaan erityisesti osana tiivistä yhteistyötä tehneen Ormondin perheen filmografiaa, on selvää, että heillä on ollut erittäin hauskaa sitä tehdessään. Positiivisia asennetta säteilevää The Exotic Onesia on hankala rakastaa, mutta vaikea vihata.

Muutama varoituksen sana: elokuvassa on mukana eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa. Eräässä kohtauksessa nähdään hirviön teurastama lehmä, jolta on irrotettu pää. Toisessa vielä räikeämmässä kohtauksessa hirviö puree elävän kanan kuoliaaksi osana ohjelmanumeroa. Sleepyn puolustukseksi on sanottava, että hänen kerrotaan oksentaneen kohtauksen jälkeen.

The Exotic Ones on Ron Ormondin uran keskivaiheen viimeinen virstanpylväs. Se sisältää kuitenkin vain pieniä vihjauksia siitä kokonaisvaltaisesta puhdista, jolla hän tulisi maalaamaan valkokankaalle baptistisaarnaaja Estus W. Pirklen visioita kommunismista, helvetistä ja taivaasta.