Mika Helminen

Mute Witness (Mykkä todistaja, 1995)

Ohjaaja:

• Anthony Waller

elokuva arvostelu

Anthony Wallerin piinaava kulttiklassikko vuodelta 1995 tekee paluun entistä ehommaksi restauroituna versiona.

Mykkä todistaja 28 vuotta

Anthony Wallerin esikoiselokuva Mykkä todistaja (Mute Witness) sai nopean unelma-alun vuonna 1995, kun slasher-elementtejä sisältänyt metatrilleri nähtiin tuoreeltaan niin Cannesin, Sundancen kuin Torontonkin maineikkailla elokuvafestivaaleilla. Vhs‑tallenteet ja 2000‑luvun alkuvuosina ilmestyneet dvd‑julkaisut ovat kelvanneet pienelle joukolle alan harrastajia, mutta isosta kuvasta Waller ja taidokas debyyttinsä hävisivät lähes yhtä pikaisesti.

Mykän todistajan saamat palkinnot ja enimmäkseen positiiviset aikalaisarvostelut unohtuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun Waller otti seuraavana vuonna ohjattavakseen jatko-osan John Landisin Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981) ‑elokuvalle. Epäonnistuneen eurooppalaisyhteistuotannon Ihmissusi Pariisissa (An American Werewolf in Paris, 1997) jälkeen Waller jatkoi elokuvien ohjaamista muutamien vuosien välein, mutta poissa kirkkaimmasta valokeilasta.

Mykkä todistaja on kuitenkin kasvattanut vuosien varrella mainettaan maailmalla harvoin nähtynä kulttiklassikkona. Edellisistä Suomen televisioesityksistä ja skandinaavisesta dvd‑julkaisustakin on jo parikymmentä vuotta aikaa. Kunnianpalautus on siis paikallaan, ja se tapahtuu 28 vuotta elokuvan alkuperäisen ensi-illan jälkeen uuden 4K‑restauroinnin myötä. Entistä ehomman näköisen ja kuuloisen Mykän todistajan ensimmäinen näytös oli tarkoitus järjestää Torontossa 25.2.2023, mutta teknis-logististen ongelmien vuoksi Kanadassa nähtiin 35‑millinen filmikopio. Restauroidun version ensi-ilta koitti vajaata viikkoa myöhemmin Portugalissa Fantasporto-festivaalilla, jossa elokuvan esitteli ja alusti ohjaaja-käsikirjoittaja Waller. Cinema Batalha ‑teatterin täysi katsomo palkitsi Mykän todistajan raikuvin aplodein ja festivaali puolestaan muisti ohjaajaa urapalkinnolla.

Lähi-Idässä ja Englannissa nuoruutensa viettänyt Waller kävi elokuvakoulunsa Britanniassa ja Saksassa, joista jälkimmäiseen hän jäi myös työskentelemään mainoskuvausten pariin useiksi vuosiksi. Mykän todistajan tarina alkoikin oikeastaan Saksassa jo vuonna 1985. Waller oli kuvaus‑ ja editointitöissä Hampurissa, jossa sattui tapaamaan suuresti arvostamansa brittinäyttelijä Sir Alec Guinnessin, jonka meriitteihin kuuluvat esimerkiksi päärooli Kwai-joen sillassa (The Bridge on the River Kwai, 1957) sekä Obi‑Wan Kenobin esittäminen alkuperäisissä Tähtien sota ‑elokuvissa (1977–1983).

Waller kertoi kysyneensä tuona iltana Guinnessiä mukaan pieneen rooliin tulevassa elokuvassaan, johon tämä oli vastannut olevansa kovin kiireinen ja matkustavansa aamulla Lontooseen. Asetelma ei näyttänyt lupaavalta, mutta Waller ehdotti silti Guinnessille lyhyttä kuvaussessiota heti seuraavana aamuna ennen näyttelijälegendan lähtöä. Wallerin suureksi yllätykseksi tämä suostui. Ohjaajan oli hoidettava kuvauskalusto ja ‑ryhmä yön aikana valmiiksi, sekä hankittava tietyn mallinen auto kuvauksia varten, sillä Guinnessin kohtaus kuvattaisiin tämän istuessa Rolls Roycessa. Homma saatiin suunnitellusti aamun aikana purkkiin, ja Guinness vieläpä lupautui tekemään osuutensa ilmaiseksi, kunhan vain hänen nimeään ei mainittaisi tulevan elokuvan krediiteissä. Niinpä kymmenen vuotta myöhemmin ensi-iltaan tulleen Mykän todistajan lopputeksteissä Guinness esiintyy nimellä Mystery Guest Star. Vuonna 2000 kuolleen Guinnessin pyyntöön lienevät olleen syynä sopimustekniset asiat.

Ennen kuin Mykän todistajan tuotanto pääsi vauhtiin noin kahdeksan vuotta myöhemmin, oli Wallerin kirjoitettava käsikirjoitus, sijoitettava hankkeeseen rutkasti omaa mainosprojekteilla tienattua rahaa ja vaihdettava kuvauspaikaksi suunniteltu Chicago Moskovaan. Venäjältä löytyi halvemmalla niin avustajat, kuvauspaikat kuin kaikki lavastukseen tarvittavakin. Venäjän tulliin juuttuneen kuvauskaluston saamiseksi perille tarvittiin Wallerin mukaan niin rahaa kuin vodkaakin, ja myös paikallista mafiaa jouduttiin voitelemaan. Venäjältä löytyi myös sijoittajia, joiden avulla elokuvan budjetiksi saatiin koottua runsas kaksi miljoonaa dollaria.

Todellisuus kohtaa fiktion Wallerin elokuvassa, jossa Mosfilmin studiokompleksi vanhassa teollisuuskiinteistössä Moskovassa esittää itseään. Sinne on saapunut länsimainen filmiryhmä ohjaaja Andy Clarken (Evan Richards) johdolla kuvaamaan kengännauhabudjetin slasher-elokuvaa. Yhteistyö venäläisavustajien kanssa ei suju mutkattomasti kulttuurillisista näkemyseroista johtuen, ja käsitys aikatauluistakin on erilainen. Elokuvan avainhahmoksi muodostuu mykkä amerikkalainen tehostespesialisti ja maskeeraaja Billy Hughes (Marina Zudina), joka etunimestään huolimatta on naishenkilö.

Billy tulee tehostetarvikkeita etsiessään vahingossa lukituksi studiorakennukseen kuvauspäivän lopuksi, eikä puhumattomana onnistu hankkimaan itselleen apua edes ikkunan kautta. Kun Billy lähtee etsimään ulospääsyä sokkeloisesta rakennuksesta, havaitsee hän oman filmiryhmänsä samana päivänä käyttämissä lavasteissa liikettä. Aiemmin Billyä ja muuta ryhmää avustaneet venäläiset näyttävät kuvaavan pornoelokuvaa yön tunteina. Sitten veitsi heilahtaa ja Billyn kauhusta vääristyneet kasvot kertovat hänen todistavan jotakin paljon hirveämpää.

Mykän todistajan avauskohtaus on nerokas sekoitus piinaavaa POV‑kauhukuvastoa ja slapstick-huumoria, eikä elokuvan ensimmäistä kertaa näkevillä ole luultavasti aavistustakaan siitä, mitä on odotettavissa. Wallerin "elokuva elokuvassa" ‑ainekset tarjoavat harkittuja yllätyskäänteitä jo alkumetreiltä lähtien, mutta mistään metakikkailusta ei missään nimessä ole kysymys. Kenties paljon sanottu, mutta kohtaus, jossa Billy pakenee venäläisiä jahtaajiaan studiorakennuksen pitkällä käytävällä, kuuluu kamera-ajoineen ja vaihtuvine kuvakulmineen elokuvahistorian kutkuttavimpiin. Wallerilla on muutenkin silmää kuvakompositioihin; takaa-ajon suvantokohdissa kannattaa tarkkailla mitä pakoilevaa ja ulko-oven avainta tavoittelevaa Billyä kuvaavien otoksien taustalla tapahtuu.

Panostus visuaalisuuteen painottuu elokuvan mykän päähenkilön myötä, sillä erinomaisen roolityön Billynä tekevän Marina Zudinan ilmeet, silmät ja elekieli ovat olennaisessa osassa Mykässä todistajassa. Tärkeä rooli on myös moskovalaisen miljöön nuhjuisuudella ja vaarallisuudella, jonka uskottavuutta karskin näköiset venäläisnäyttelijät lisäävät. Jo idea snuff-filmejä paikallisen mafian laskuun tehtailevista venäläisistä on villi, ja kääntämättä jätetty venäjänkielinen dialogi asettaa katsojan omalla tavallaan samalle avuttomuuden tasolle, jolla myös Billy on. Wallerin iholle tulevat lähikuvat näyttelijöiden kasvoista tehostavat vaikutelmaa.

Alfred Hitchcockille nyökkäillään elokuvassa muutenkin kuin Mykän todistajan tehokkaan ääniraidan myötä. Se tapahtuu tietyllä tapaa myös Brian De Palman kautta, jonka Viimeinen todistaja (Blow Out, 1981) on selkeä hengenheimolainen. Ratkaisevissa käänteissä tehosteasiantuntija Billyn tekoveriampullit, teatteriveitset ja kauko-ohjaimet ovat suorastaan elintärkeässä roolissa. Unohtaa ei sovi myöskään Billyn lankapuhelimeen apuvälineeksi asennetun puhesyntetisaattorin merkitystä juonen käänteiden välittäjäelementtinä.

Aiemmin mainittu Sir Alec Guinness on häikäilemättömän venäläismafian salaperäinen nokkamies "The Reaper", ja hänen kahdeksan vuotta ennen muuta elokuvaa kuvattu lyhyt kohtauksensa on istutettu saumattomasti mukaan. Jopa niin hyvin, että sitä käytetään toisenkin kerran, mutta käänteisestä kuvakulmasta. Muusta näyttelijäkaartista mainittakoon filmiryhmään kuuluva Billyn sisko Karen, jota näyttelee monista brittituotannoista tuttu pätevä Fay Ripley. Vasta elokuvan jälkimmäisellä puoliskolla mukaan tuleva poliisi Larsen (Oleg Jankovski) ei ole täysin onnistunut hahmo, vaikka vastaakin yhdestä Mykän todistajan parhaasta one‑lineristä. Lausahdukseen liittyy englannin kielen taito ja KGB.

Varsin merkittävässä roolissa oleva musta ja perinteisempikin huumori on hyvin balanssissa trilleriosaston kanssa, mutta jakaa varmasti mielipiteitä. Billyn väliaikaisen majapaikan alakerrassa asuvaan pariskuntaan liittyvä komiikka saattaa koetella älyllisempään huumoriin vihkiytyneitä, mutta heille löytyy Wallerin elokuvallisesta taidonnäytteestä paljon muuta mielenkiintoista johon keskittyä.