Sakari Määttä

Al otro lado del espejo (The Other Side of the Mirror, 1973)

Ohjaaja:

• Jesús Franco

elokuva arvostelu

Jesús Francon vahvassa psykologisessa draamaelokuvassa nuori nainen koettaa paeta isänsä itsemurhan aiheuttamaa syyllisyyttä ja surua.

Varakkaan perheen tytär Ana (Emma Cohen) asuu Madeiralla isänsä Oliveran (Howard Vernon) ja tätinsä Elviran kanssa. Ana on palavasti rakastunut Arturoon ja aikoo mennä tämän kanssa naimisiin. Olivera omaa vanhoilliset moraalikäsitykset ja on ylisuojelevainen tytärtään kohtaan, eikä ihme, että hän närkästyy kuullessaan uutiset. Häiden kynnyksellä Ana löytää isänsä hirttäytyneenä työhuoneestaan. Surun ja syyllisyyden murtama Ana päättää perua häät ja muuttaa pois kotikartanosta Lissaboniin.

Ana ei pysty pakenemaan traagista menneisyyttään, vaan alitajunnan synkät varjot piinaavat häntä. Isän kuoleman psykologinen vaikutus on paljon vahvempi ja syvempi kuin mitä päällepäin näyttäisi. Peilit laukaisevat Anassa muistikuvia hirressä roikkuvasta isästä sekä murhanhimoisia näkyjä, joissa Ana näkee itsensä surmaamassa miespuolisia rakastajiaan. Anan mielenterveys järkkyy entisestään, kun rakastajia alkaa löytyä yksitellen kuolleena. Onko Ana syyllinen murhiin, vai onko tapahtumien takana omistushaluisen Arturon pahansuopa henki?

Al otro lado del espejon päällimmäinen teema on ilman isää jääneen tyttären jatkuva taistelu alitajunnasta kumpuavaa syyllisyyttä vastaan. Tarinassa on vaikutteita esimerkiksi Henry Jamesin klassisesta aavetarinasta Ruuvikierre (Turn of the Screw, 1898). Vielä syvemmälle käsikirjoituksen syövereihin laskeuduttaessa on helppo löytää Jesús Francolle tyypillisiä aiheita, joista selkeimpänä viitteet Anan ja Oliveran välisestä epäterveestä suhteesta.

Al otro lado del espejo nojaa vahvasti tunnelmaan. Adolfo Waitzmanin jazz-musiikki on suuressa roolissa erityisesti elokuvan alkupuolella Anan tutkiessa Lissabonin tarjoamia mahdollisuuksia. Elokuvan traagisten käänteiden myötä myös musiikki saa surullisempia sävyjä. Ohjaaja luottaa ehkä liikaakin unenomaiseen tunnelmaan, joka tarinan draamapainotteisuuteen yhdistettynä on kuitenkin lopulta elokuvan heikompia puolia. Francon ja hänen silloisen vaimonsa Nicole Guettardin käsikirjoitus ei onnistu kannattelemaan elokuvaa, mikä käy harmillisen selväksi viimeisen kolmanneksen aikana. Tästäkin huolimatta Al otro lado del espejo on ohjauksellisesti yksi Francon ehyimmistä 70‑luvun elokuvista.

Hyvällä tavalla Konttori-sarjan (The Office, 2005–2013) Jenna Fischerin mieleen tuova Emma Cohen (mm. La semana del asesino, 1972) on elokuvan ehdoton tähti. Hänen lisäkseen vain isää näyttelevä Franco-vakkari Howard Vernon suoriutuu työstään mallikkaasti, muiden näyttelijöiden ollessa enimmäkseen unohdettavia. Cohen omaa lapsenomaista herkkyyttä ja haurautta ja onnistuu täydellisesti surumielisessä roolissaan.

Valtaosa Al otro lado del espejon rahoituksesta tuli José María Forquén tuotantoyhtiöstä ja käytössä ollut rahamäärä on hyvin nähtävissä elokuvan tuotantoarvoissa. Espanjalainen Forqué tunnetaan paremmin ohjaajana, jonka filmografiaan kuuluu muun muassa vahvoja giallo-vaikutteita omaava El ojo del huracán (In the Eye of the Hurricane, 1971) sekä aliarvostettu eroottinen draamatrilleri No es nada, mamá, sólo un juego (Paheelliset leikit/ Beyond Erotica, 1974).

Le miroir obscène

Apulaistuottaja Robert de Nesle halusi, että elokuvasta tehtäisiin seksikkäämpi versio ranskalaista levitystä varten ja Franco suostui ilomielin. Elokuva sai nimen Le miroir obscène. Espanjalaisen version musiikit korvattiin täysin André Bénichoun scorella ja elokuvaan kuvattiin uusia kohtauksia osittain uusien näyttelijöiden voimin. Uusista hahmoista olennaisin on Lina Romay siskon roolissa. Joidenkin roolihahmojen nimet muutettiin ranskalaiseen korvaan sopivimmiksi, esimerkiksi Anan nimi muutettiin Annetteksi ja Arturo Arthuriksi.

Le miroir obscènessa Annette on halunnut muuttaa omilleen jo Marie-siskon (Romay) syntymästä lähtien ja avioliiton ansiosta tämä on vihdoin mahdollista. Annette on kateellinen Marielle, koska tämä on aina ollut isän lempilapsi ja Annette on jäänyt vähemmälle huomiolle. Marie on murheen murtama tajutessaan Annetten muuttavan pois ja puukottaa itsensä kuoliaaksi.

Franco käyttää Le miroir obscènessa enimmäkseen alkuperäisversion materiaaleja, mutta juoni muuttuu paikoitellen uuden dubbauksen myötä. Uudelleen kuvattujen kohtausten lisäksi mukaan on palautettu kohtauksia, jotka sensuuriviranomaiset alun perin leikkasivat pois espanjalaisesta versiosta. Jotkut kohtaukset sisältävät enemmän väkivaltaa sekä enemmän Emma Cohenin alastomuutta, vaikka Cohen ei ollutkaan mukana Le miroir obscènen uusintakuvauksissa. Kokonaisuutena Le miroir obscène on Al otro lado del espejoon verrattuna kompaktimpi ja juoni etenee nopeammalla tahdilla. Romayn ja Cohenin hahmojen välinen suhde on kuitenkin tarinan toimivuuden ja uskottavuuden kannalta niin ongelmallinen, että parempana versiona ranskalaista on mahdotonta pitää.

Franco tekee heti selväksi sisarusten välisen seksuaalisen suhteen, mikä ei olisi ollut mahdollista Espanjassa. Kun tällä kertaa peilin kautta avautuvien näkyjen päähenkilö onkin alaston Lina Romay, eikä alkuperäisessä versiossa nähtävä hirressä roikkuva Howard Vernon, on viittaus sisarusten väliseen suhteeseen helppo ymmärtää.

Lo specchio del piacere

Lo specchio del piacere puolestaan on Italian markkinoille tehty pornografinen versio. Elokuva on yhdistelmä kahta aiempaa leikkausta, mutta seksuaalinen sisältö on huomattavasti runsaampaa ja roisimpaa. Tässäkin versiossa Marie tappaa itsensä ja vainoaa Annettea peilien kautta. Lina Romay on itse mukana useissa pornografisissa kohtauksissa, joissa hänen vastanäyttelijöinään nähdään muun muassa Alice Arno ja Romayn silloinen aviomies Ramón Ardid. Franco on todennäköisesti lisännyt mukaan myös täysin irrallisia porno-otoksia muista lähteistä. Lienee sanomattakin selvää, että Lo specchio del piacere on versioista se kaikkein nuhjuisin ja tylsin.