Mika Helminen

The Exorcism of God (El exorcismo de Dios, 2021)

Ohjaaja:

• Alejandro Hidalgo

elokuva arvostelu

Alejandro Hidalgon manaajaelokuva The Exorcism of God kulkee tuttuja polkuja, mutta varmoin ottein.

Vieläkö maailmaan mahtuu elokuvia, joiden nimestä löytyy sana exorcism jossain muodossa? Nykyisin kokonaisen alagenren muodostavia manaajaelokuvia on työstetty William Friedkinin vuoden 1973 klassikon jalanjäljissä absurdeja määriä, eikä vauhti ota laantuakseen. Daniel Stammin Viimeinen manaus (The Last Exorcism, 2010) oli nimetty lupaavasti, kuin vertauskuvallisesti tyylilajin loppua enteillen, mutta niin vain sillekin ilmaantui jatko‑osa vuonna 2013. Vuonna 2022 voi todeta, että Viimeinen manaus ei ollut lähellä edes toiseksi viimeistä.

Näiden elokuvien vähimmäisvaatimuksia ovat tyylin mukainen titteli The Exorcism of… (yleensä henkilön nimi), demonin riivaama tyttö tai nainen jolla on matala, hävyttömyyksiä suoltava örinä-ääni, kaaressa suusta lentävä vihreä oksennus sekä vastavoimana vihkivettä riivatun päälle heittelevä pappi. Venezuelalaisen Alejandro Hidalgon toinen pitkä elokuva The Exorcism of God sisältää kaikki edellä mainitut elementit ja vielä parit kauhukliseet päälle, mutta onnistuu silti pysymään katseltavana ja osittain toimivanakin miltei loppumetreille asti. Siihen ovat vaikuttaneet Hidalgon taidot ohjaajana, sekä hänen omasta lapsuudestaan valkokankaalle kumpuavat pelot. Katolista koulua käyneen Hidalgon yhdessä Santiago Fernández Calveten kanssa kirjoittamasta elokuvasta aistii viha/rakkaus ‑suhteen aihetta kohtaan.

Jotta elokuvallinen esikuva tulee katsojalle varmasti selväksi, läväyttää Hidalgo kankaalle heti ensi minuuteilla otoksen tummasta pappihahmosta seisomassa katulampun valossa rakennuksen edessä. Eli uskollisen toisinnoksen ikonisesta kuvasta alkuperäisessä Manaaja (1973) ‑elokuvan julisteessa. Näin "jälleen yksi manaajakopio" ‑ajatuksia hautonut katsoja saadaan häkeltymään ja kenties kiinnostumaankin siitä, mitä on odotettavissa.

Meksikoon Nombre de Diosin kylään sijoittuva The Exorcism of God alkaa takaumalla 18 vuoden takaa, jolloin näemme Isä Peter Williamsin (Will Beinbrink) pappisuransa vaativimman tehtävän edessä. Magali-neidon (Irán Castillo) on vallannut muinainen demoni ja apuun kutsuttu Isä Peter on aloittanut manausoperaation yksin, vastoin Vatikaanin ja toisten sielunpaimenten neuvoja. Vahvaksi osoittautuva riivaaja onnistuu ottamaan hetkellisesti valtaansa myös Isä Peterin, saaden tämän suorittamaan haureuden teon, joka tulee määrittämään vahvasti hengenmiehen koko tulevaisuutta.

Kun elokuva siirtyy varsinaiseen tapahtuma-aikaansa, vuoteen 2003, on Peteristä tullut meksikolaiskylän orpokodissa työskentelevä rakastettu hyväntekijä, jota vuosien takainen kohtaaminen pahan kanssa kuitenkin kalvaa sisältä päin. Orpokodin yksitellen lapsia tappavan oudon virustaudinkin Peter ottaa jumalan rangaistuksena itselleen. Omantunnontuskissaan kärvistelevän Peterin taakaksi ilmaantuu myös jälleen riivattu tyttölapsi, 18 vuotta sitten demonin kiusaaman Magalin tytär, joten manaushousut on jälleen laitettava jalkaan. Tällä kertaa saadaan myös konsulttiapua, jota tarjoaa paikalle saapuva Isä Michael Lewis (Joseph Marcell). Pätevä Marcell tuo tarvittavaa vitaalisuutta The Exorcism of Godin raskassoutuisuuteen, ja näyttelijänä hieman puisevan Will Beinbrinkin rinnalle.

Kyllä Hidalgon elokuvasta pilkistää paikoitellen tumma huumorikin, kun oikein osaa katsoa, mutta pääpiirteiltään tarina on synkkä ja heikkoluonteisuutta vastaan kamppailevalla isä Peterillä vitsit vähissä. Tekniseltä toteutukseltaan The Exorcism of God on moitteetonta työtä ja räväkät erikoistehosteet riivaajaelokuvien tyylin mukaisia. Hieman liian usein säikyttelyt perustuvat yllättäen tulevaan kovaan ääneen sen sijaan, että valkokankaalla näkyisi jotain visuaalisesti kauhistuttavaa. The Exorcism of God on Alejandro Hidalgon ensimmäinen englanninkielisenä toteutettu elokuva, ja Hidalgon mainiosta esikoiselokuvasta La casa del fin de los tiempos (2013) ollaan jo puuhaamassa englanninkielistä versiota.