Matti Erholtz

Mother! (2017)

Ohjaaja:

• Darren Aronofsky

elokuva arvostelu

Elitistin arvostelussa paljastetaan vihdoin, kuka kaikkien äitien Äiti oikeasti on.

Mother! on allegoria eli vertauskuvallinen tarina, joka vaatii katsojalta jonkinlaista pintatason taakse menevää tulkintaa. Elokuvan aiheuttaman alkuhämmennyksen jälkeen tulkinta asettui ohjaajan myötävaikutuksella seuraavanlaisille urille. Jennifer Lawrencen esittämä nimihahmo on äiti maa tai luontoäiti, hänen runoilijamiehensä vanhan testamentin Jahve-jumala. Runoilijan ja hänen puolisonsa kotiin kutsumattomana vieraana saapuvat mies ja nainen ovat Aatami ja Eeva, näiden miespuoliset lapset (joista toinen tappaa toisen) luonnollisesti Kain ja Aabel. Äidin kovat kokemukset Jahven palvojien käsissä kuvastavat ihmiskunnan harrastamaa luonnon riistoa ja raiskaamista. Feminismi-painotteisemmassa tulkinnassa Jahven voidaan nähdä myös edustavan tyypillistä naisia hyväksikäyttävää miesneroa.

Darren Aronofsky on ammentanut juutalaisesta tarinaperinteestä aiemminkin, joten Mooseksen ensimmäinen kirja Mother!in pohjatekstinä tuntuu täysin uskottavalta muuten, paitsi päähenkilön osalta. Elokuvan äitiä karakterisoivat tietynlainen ulkopuolisuus, tiukkapipoisuus ja häveliäisyys – ominaisuudet, jotka eivät lainkaan sovi luontoäidille. Eikä luontoäiti tietysti kuulu Raamatun henkilögalleriaan lainkaan.

Vanhassa Testamentissa on kuitenkin eräs hahmo, joka tuntuu luontevalta esikuvalta Mother!in päähenkilölle, varsinkin siinä muodossa joksi hahmo kehiteltiin ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen filosofis-teologisissa spekulaatioissa. "Viisaus on rakentanut itselleen talon, seitsenpylväisen rakennuksen" sanotaan Sananlaskujen kirjan yhdeksännessä luvussa. Sitä edeltävässä luvussa Viisaus puhuu itse: "Minut Herra loi ennen kaikkea muuta, luomisensa esikoisena [...]."

Jumalan personifioitu Viisaus eli kreikkalaisittain Sofia oli keskeinen hahmo gnostilaisiksi myöhemmin kutsuttujen kristillisten lahkojen mytologiassa ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla j.Kr. Sofia oli yksi aiooneista, Jumalan olemuksesta erkaantuneista puhtaasti henkisistä olennoista, joiden asuinpaikkaa sanottiin Pleroomaksi. Aineellinen maailma ja ihmissuku saivat alkunsa Sofian tekemästä virheestä. Sofia alkoi luomaan ilman miehistä vastinpariaan (aiooneilla oli kaikilla vastakkaista sukupuolta oleva partneri) ja synnytti Jaldabaoth ("kaaoksen poika") ‑nimisen epäsikiön, joka kuvitteli olevansa korkein jumala. Jaldabaoth loi aineellisen maailman ja ihmiset, joihin hänen tahtomattaan siirtyi osa hänen Sofialta saamastaan henkisestä aineksesta eli pneumasta. Näin Sofiasta tuli "kaikkien elävien äiti" tai pelkkä "äiti", jota nimitystä hänestä käytetään yhdessä tärkeimmistä gnostilaisista teksteistä, Johanneksen salaisessa kirjassa.

Jos Mother!ia katsoo Sofia-myytin näkökulmasta, monet elokuvan piirteistä saavat selityksen. Elokuvan tapahtumapaikka, äidin rakentama talo, on kahdeksankulmainen – ominaisuus, joka toistuu talon astioissa, ikkunoissa jne. Kahdeksan oli Sofian luku, koska hänen asuinsijansa oli seitsemän planeetan yläpuolella kaartuva kahdeksas taivas, kiintotähtien taivas. Äidin ulkopuolisuus, häveliäisyys ja penseys taloon kutsumatta tunkeutuvia ihmisiä kohtaan johtuu tietysti siitä, että hän on kotoisin korkeammista sfääreistä kuin täysin maallistuneet vieraansa. Ed Harrisin esittämän tohtorin savukkeensytytintä koristava kalojen horoskooppimerkki symboloi tätä planeettojen ja tähtimerkkien alaisena olemista.

Merkittävää on myös, että äidin taiteilijamiestä kutsutaan elokuvassa nimenomaan runoilijaksi, ei pelkästään kirjailijaksi. Englanninkielen runoilijaa tarkoittava sana "poet" palautuu muinaiskreikan verbiin "poiein", joka laajassa merkityksessä tarkoitti jonkin uuden luomista ja ainoastaan suppeassa merkityksessä runoilemista. Luominen eli "poiesis" yhdistää elokuvahahmon Platonin luojajumalaan eli demiurgiin, jonka gnostikot samaistivat oman Jaldabaothinsa ja Vanhan Testamentin kiivaan ja kostonhimoisen Jahven kanssa. Kiinnostavasti myös Platonin luomiskertomuksessa eli Timaios-dialogissa esiintyy elemetti, jota hän kutsuu äidiksi. Platonin "äiti" oli se substanssi, joka otti vastaan ja antoi aineellisen muodon demiurgin siihen istuttamille älyllisestä maailmasta peräisin oleville ideoille. Platonin aikana luultiin, että lapsi on isänsä pienoiskuva, jolle äiti ainoastaan tarjosi kasvualustan. Äidin ja runoilijan välinen kiista lapsen omistajuudesta elokuvan loppupuolella on nähtävä tätä taustaa vasten.

Aivan kuten Jaldabaoth oli valejumala, elokuvan runoilijakin vaikuttaisi olevan pikemminkin Paulo Coelhon tapainen mukasyvällisyyksien kaupustelija kuin oikea taiteilija. Tähän viittaa hänen hautajaiskohtauksessa pitämänsä puhe ja ne lipevät sanat, joita hän vaihtaa ihailijoidensa kanssa. Hahmon saatanallisuus tuodaan selkeästi ilmi Mother!in julisteessa, joka on mukaelma Polanskin paholaisenpalvojista kertovan Rosemaryn painajaisen (1968) kuuluisasta julisteesta.

Mother!in toinen virallinen juliste, jossa eksoottisessa viidakkoympäristössä seisova Jennifer Lawrence ojentaa omaa rinnastaan kaivamaansa sydäntään katsojaa kohti, mukailee taas Neitsyt Marian tahrattoman sydämen palvontaan liittyvää katolista ikonografiaa. Gnostikoiden Sofian muuttumista katolisten Neitsyt Mariaksi kuvastelee Mother!in loppupuolen kohtaus, jossa runoilija odottaa äidin nukahtamista siepatakseen lapsen hänen sylistään. Kohtauksen inspiraationa lienee ollut Ilmestyskirjan kahdestoista luku, jossa kerrotaan raskaana olevasta naisesta ja lohikäärmeestä, joka asettui hänen eteensä nielaistakseen lapsen heti kun se syntyy. Kyseinen aurinkoon puettu ja kahdellatoista tähdellä kruunattu nainen yhdistettiin katolisessa teologiassa Mariaan, taivaan kuningattareen.

En vähääkään väitä tietäväni paremmin kuin ohjaaja itse mistä Mother! kertoo, tai että Aronofsky yrittäisi elokuvallaan tarkoituksella ujuttaa gnostilaisia oppeja katsojan aivoihin. Väitän vain, että laajalti juutalaista perinnettä ja Välimeren muinaisia kulttuureja tuntevana hän on varmasti ollut tietoinen gnostikkojen käsityksistä ja hyödyntänyt Sofia-mytologiaa (tietoisesti tai tiedostamattaan) Mother!in tarinassa. Eräs tietty "gnostilainen" piirre Aranofskyllä tosin on. Mother!in päähenkilö on selvästi sukua Black Swanin (2010) perfektionistiselle balettitanssijalle, Pi:n (1998) maaniselle totuudenetsijälle ja miksei myös The Wrestlerin (2008) vanhenevalle showpainijalle. Aronofskyn sympatiat ovat selvästi taidetta taiteen eikä rahan vuoksi tekevien pyyteettömien puurtajien puolella. Tätä hengen asettamista materian edelle voisi ehkä sanoa Aronofskyn gnostilaiseksi puoleksi.