Esa Meisalmi

Fire Down Below (Tappava salaisuus, 1997)

Ohjaaja:

• Félix Enríquez Alcalá

elokuva arvostelu

Steven Seagalia parhaimmillaan vielä viimeisiä kertoja ennen loputonta DTV-suota.

On Deadly Groundin (1994) epävirallinen jatko‑osa Fire Down Below jatkaa luonnonsuojelu‑ ja ympäristörikosteemojen parissa. Toimintatähti Steven Seagal lennätetään tällä kertaa Appalakeille rauhalliseen pikkukylään. Kylän herraa pelkäävät asukkaat ovat todella arkoja, mutta reagoivat iloisesti, jos joku heitä suvaitsee puhuttaa. Tosiasiassa mykkyys johtuu siitä, että kylän liepeillä sijaitsevaan vuoristoon dumpataan älyttömiä määriä myrkkyjätettä, eikä kukaan oikein halua tai osaa tehdä asialle mitään, vaikka teoista aiheutuu myös terveyshaittoja. Kaikki on kuin luotu EPA‑agentti Jack Taggertin (Seagal) ratkaistavaksi.

Taggert aloittaa urakkansa suorittamalla pientä rehellistä tunnustelua, esimerkiksi kunnostamalla kyläläisten kuisteja ja portaita, saavuttaen pian heidän luottamuksensa. Dumppaamiseen osallistuvat maalaisurpot vastaavasti ahdistelevat häntä, tullen kerta toisensa jälkeen julmasti piestyksi. Harvinaisen vittumainen pomo Orin Hanner (laulaja-näyttelijälegenda Kris Kristofferson) koettaa neuvoa kylässä operoivaa luuseripoikaansa Orin Junioria (Brad Hunt) hoitelemaan Taggertin jotenkin – joko pelottelemalla tai sitten päästämällä päiviltä. Juoni ei kestä sen tarkempaa lähestymistä, sillä paljon jauhetaan paikallaan, eikä elokuva etene loogisesti. Tämä voi mahdollisesti johtua siitäkin, että studio saksi elokuvaa ankaralla kädellä.

Portaiden korjaamista tapahtuu siinä määrin säännöllisesti, että eri tahoilla on saattanut olla tarkoitus ilmentää Taggertin zenmäistä tyyneyttä ja ajatuksellista ahkeruutta liitettynä siistiin työnkuvaan. Se sopii ilmapiiriin täydellisesti. Kylän asukkaiden omalla painollaan soljuvaa elämää voisi kuvailla tahattoman pysähtyneeksi, mutta erittäin lämpimäksi, vaikka historiasta löytyy negatiivisiakin asioita. Ei mene kauaa, kun Taggert letkauttaa tappelukohtauksessa puolihuolimattoman Syvä joki ‑vitsin – elokuvan nähneet voivat helposti päätellä millaisen.

Väkivalta on elokuvan suurin ongelma, vaikka sitä on kohtuullisesti. Matsit on koreografioitu kiinnostavasti, mutta jotain on perseellään. Ehkä tv‑ohjaaja Félix Enríquez Alcalá on ollut kyvytön tekemään Seagalin kanssa vähänkään koherentimpaa toimintaa, sillä moni tämän iskuista saattaa yhtäkkiä sulautua eri liikkeiden sekavaksi mössöksi, joka sujahtaa kameran ja silmien ohi. Tämän toistuvuuden tajuaa vain katsomalla elokuvan. Osasyypäänä voitaneen pitää lähestynyttä 2000‑lukua, jolloin perinteinen tapa eritoten leikata toimintaa alkoi heikentyä olennaisesti. Toimintakohtauksia on kuitenkin sama määrä kuin Seagalin aikaisemmissa elokuvissa.

Henkilökohtaista draamaa Taggertille kyhätään perhesuhdevaikeuksien käsittelemisestä. Taggert ryhtyy purkamaan kyläläisnainen Sarah Kelloggin (Marg Helgenberger) monimutkaisia traumoja terapeuttisella otteella. Hän suorastaan tunkeutuu tämän elämään. Sivujuonena alun perin alkanut tarinanpätkä saa niin paljon aikaa, että se muuttuu pääjuoneksi. Näin mukaan saadaan kaunis ja kohtalokas nainen sekä romanttisempaa sisältöä. Trillerimäiset loppuvaiheet eivät ole 90‑luvun toimintaelokuvalle ihan niin tyypillisiä, mutta toisaalta muun muassa Takaa-ajetun (The Fugitive, 1993) käsikirjoittanut Jeb Stuart on ollut kynäilemässä filmiä.

Koko elokuvan aikana näemme vain pilkahduksittain sitä tavallista, suulasta ja ylimielistä Seagalia, sillä nyt napakasti artikuloiva aikidomestari on jopa nöyrä ja miellyttävä hahmo, jonka hymy valloittaa ja kutsuu luokseen. Oikeudenmukainen olemus on aseteltu käsiä myöten ja vaatekaapista on laitettu parasta päälle. Hän tietää, että ikää on jo suhteellisen paljon ja hyväksyy sen tasapainoisella viisaudellaan. Ennen kaikkea ympäristöteema on tukevasti edustettuna, mukaan lukien On Deadly Ground ‑henkisen puheen pitäminen. On siis turvallista luvata, että Fire Down Below'ssa Seagal-annos on taattu.