Paavo Ihalainen

RRR (Rise Roar Revolt, 2022)

Ohjaaja:

• S.S. Rajamouli

elokuva arvostelu

Intian supertähtien NT Rama Rao Jr:in ja Ram Charanin sekä ohjaaja SS Rajamoulin yhteistyö RRR tarjoilee poskettomia voimannäyttöjä ja britti-imperialistien kurmotusta.

Koronapandemian lykkäämistä suurelokuvista maailmanlaajuisesti odotetuin ei ollut uusi James Bond tai Top Gun, vaan Intian suurimpien tähtien ja valtavimpien telegu-eeposten ohjaajan yhteistyö. Otsikko RRR oli alun perin työnimi, jolla viitattiin pääosien NT Rama Raoon ja Ram Charaniin sekä ohjaaja SS Rajamouliin (Magadheera, Baahubali). Itse elokuvaa varten lyhenne on jälkeenpäin merkitty tarkoittamaan Rise! Roar! Revolt! englanniksi ja hindiksi. Muilla Intian kielialueilla (joissa on oma dubbaus) kirjainten merkitys on toki eri.

Ja nimihän kuvaa aika osuvasti, miten kovaa uhoa elokuva on. Pohjana ovat historialliset hahmot Komaram Bheem ja Alluri Sitarama Raju, jotka johtivat kapinoita Intiaa hallinnoivaa britti-imperiumia vastaan 1920‑ ja 30‑luvuilla. Todellisuudessa miehet eivät tiettävästi koskaan tavanneet, mutta elokuva ei tästä piittaa. Omana vapautenaan esitetään heidät parhaina kaveruksina niinä vuosina, joina kummankaan historiasta ei tiedetä tarkkaan. Samoin he olivat kovanyrkkisiä toimintasankareita jo ennen aktiivisia vuosiaan.

Epätavallinen ystävyyssuhde syntyy, vaikka herrat tulevat hyvin erilaisista lähtökohdista. Komaram Bheem (NTRR Jr.) on köyhästä maalaiskylästä kotoisin oleva soturi, joka metsästää susia ja tiikereitä paljain käsin metsässä. Hänen elementtinsä on vesi. Kun ylitsevuotavan häijyt britit kidnappaavat Bheemin kylästä pikkutytön, lähtee hän Delhiin pelastaakseen lapsen ja kostaakseen briteille, mahdollisesti aiheuttamalla vallankumouksen.

Alluri Raju (Ram Charan) puolestaan on brittien kätyri, brutaalisti maanmiehiään hakkaava poliisi, joka kuitenkaan ei nouse oman syntyperänsä vuoksi arvoasteikossa. Hän lupaa johtoportaalle nappaavansa Bheemin ylennystä vastaan. Raju on vähintään yhtä kyvykäs ja kova taistelija, ja hänen elementtinään nähdään tuli. Näitä peruselementtejä hyödynnetään toimintakohtauksissa, kuten heti alussa hahmojen kohdatessa palavan veden päällä siltaan sidotusta köydestä roikkuen.

Kovimpien intialaisklassikkojan (mm. Alluda Mazaaka, 1995) tapaan ei turhaan tarvitse selitellä, miten päähenkilöt voivat tehdä monien metrien hidastettuja hyppyjä, piestä yksinään satojen miesten joukkoja ja iskeä muurit murentavia lyöntejä. Vaikutteita haetaan esimerkiksi amerikkalaisista supersankarielokuvista (etenkin Zack Snyderin hidastetuista lesoiluista) ja kiinalaisista wuxioista. Poskettomista voimannäyttöjen ylilyönneistä tulee paikoin mieleen jopa The Story of Ricky (1991), aina typerän överiksi vedettyjä pahiksia myöten (joita näyttelevät Ray Stevenson ja Alison Doody). Sitä oikein vesi kielellä odottaa, että äärimmäisen pahat imperialistisiat saavat isän kädestä.

Ystävyyskuvauksen ja toiminnan yhdistelmä puolestaan tuo mieleen turboversion intialaisklassikosta Sholay (1975), etenkin kaverusten naishuolten ja moottoripyörällä kruisailun myötä. Musiikkikohtaukset ovat olennainen osa tarinaa, ja etenkin snobien tanssikelvottomien valkonaamojen servaus "Naacho Naacho" hykerryttää. Myös melodraama-asteikko on vedetty tappiin siihen malliin, että elokuva herättää takuulla tunteita. Se tuntuu elämää suuremmalta tavalla, johon amerikkalaiset blockbusterit enää erittäin harvoin yltävät.

Kuitenkin kaikesta paistaa ilo elokuvan tekemiseen. Rajamouli on toimintaohjaajana kekseliäs ja tyylikäs eikä eksy rönsyilyyn tai sekavuuteen, vaan pitää kameran toiminnan keskiössä. Digiefektit ovat Intiassakin kehittyneet siihen pisteeseen, että suhteellisen fotorealistisia tiikereitä voi sijoittaa joukkokohtaukseen taustalle brittejä raatelemaan. Yleisesti väkivaltaa ei kaihdeta, sillä mukana on erityisen kivulias kidutuskohtaus, jossa suoraselkäistä sankaria hakataan mitä piikikkäimmillä erikoisruoskilla.

Vaikka tarinassa on synkät puolensa, elokuva heittää nopealla syötöllä niin paljon ideoita seinään, että tarpeeksi paljon jää paikalleen, eikä tylsistymään pääse. Vaikka brittien kurmotus on nykypäivän valossa ihan huvittavaa, elokuvassa on kuitenkin myös vahva nationalistinen sävy. Väkivahvoina ja ylivertaisina esitettyjen intialaisten tulee luottaa perinteisiin kykyihinsä, ja näiden avulla voi odottaa heidän ottavan paikkansa parrasvaloissa. Lopputekstien aikana lauletaan ja tanssitaan intialaisten suurmiesten kuvien edessä.

Mutta muutoin rempseä meno ja laaja levitys on nostanut telegu-elokuvan harvinaisen huomion kohteeksi länsimaissakin. Kotimaassaan elokuva nousi kaikkien aikojen katsomistilastoissa toiseksi Rajamoulin oman Baahubali 2:n jälkeen (vaikka saman vuoden KGF Chapter 2 meni vielä siitäkin ohi). Yksinkertainen juoni, hyvin hahmotellut henkilöt ja ulkopuolisellekin avautuva historiallinen tilanne vievät pitkälle. Intialaisella mittakaavalla kyseessä ei ole aivan ennennäkemättömän laadukas megaelokuva, mutta tarjoilee katsojille oletettavasti yllin kyllin juuri sitä, mitä he haluavat nähdä. Ummikoillekin kyseessä varsin hyvä ensiaskel, jos haluaa kastaa varpaitaan Tollywood-mereen. Rahalle kyllä tarjoillaan vastinetta koko kolmen tunnin edestä.