Kalle Karinen

Mortal Kombat (2021)

Ohjaaja:

• Simon McQuoid

elokuva arvostelu

Mortal Kombatin Covid-pandemiaan osunut reboot tuo tuoreiden näyttelijöiden lisäksi mukaan toimivaa huumoria ja tymäkkää brutalisointia.

Mortal Kombat on niin kova tuote, että se pintautuu aina uudestaan. Uusimman MK‑rebootin julkaisu oli melkoinen pannukakku koronaviruksen johdosta. Teatterikierrokset peruttiin monissa maissa, ja suoratoistona MK oli Suomessakin pitkään piilotettu vuokra/osto-palveluihin. Dvd ja Blu‑ray ilmestyivät myyntiin vaivihkaa. Tästä kaikesta helposti hiipii mieleen epäilys, että odotettu elokuva onkin Mortal Kombat: Annihilationin (1997) tapainen kalkkuna. Onneksi näin ei ole. Mortal Kombat on sekä viihdyttävä ja virkistävä. Useita nimekkäitä tähtiä on saatu roolitettua tärkeimmiksi hahmoiksi etenkin ensimmäisistä kahdesta pelistä. Taistelijoille on suotu yllättävän lähdeuskolliset ilmiasut, ja jatko-osia varten osa heistä jätetään henkiin.

Käsikirjoittajat suoriutuvat tehtävästään, eli kuinka tunkea jotenkin alle kahteen tuntiin valtava määrä hahmoja, voimia ja erikoisia taistelutantereita siten, ettei tappelu puuduta katsojaa. Jos mitä tahansa käännettä jää analyyttisesti miettimään, niin toki epäloogisuuksia ja typeryyksiä riittää. Tähän kannattaa tietenkin suhtautua nautintona.

Maapallolle tunkeutuu salamurhaajia Outworld-nimisestä ulottuvuudesta, ja yliluonnollisilla voimillaan nämä sadistiset friikit pyrkivät löytämään ja eliminoimaan Maan edustajat tulevasta Mortal Kombat ‑turnauksesta, joka määrää maailmojen valtasuhteet. Vanhemmat jumalat lähettävät apuun jo erikoisvoimansa löytäneitä taistelijoita etsimään Maasta kohtalon valitsemat yksilöt ja kouluttamaan nämä lopullista taistoa varten.

Valitut ovat tietenkin klassikkohahmoja peleistä, mutta pääosaa leivotaan uudesta hahmosta nimeltä Cole, joka on selvästi kirjoitettu vain pitämään kerronta jotenkin kasassa ja tuomaan Mortal Kombatin maailmaa tutummaksi ensikertalaisille. Hänen erikoisvoimansakin on tylsä. Cole ei mitenkään silti pilaa elokuvaa, tuntuupa vain turhaan varastavan ruutuaikaa paremmilta hahmoilta. Britti Lewis Tan sinänsä on jo pätevöitynyt rooliin striimimaailman näyttävimmässä mättösarjassa Into the Badlands (2015–2019).

Pääantagonisti Shang Tsung jää myös latteaksi ja persoonattomaksi, etenkin verrattuna kyynaama Cary Hiroyuki-Tagawan vetämään rooliin originaalileffassa. Tsungin vastinpari ukkosjumala Raiden (Tadanobu Asano, mm. Ichi the Killer) on vaisuhko ja ehkäpä säästelee virtaansa jatko-osia varten. Myös kolossaalisen kokoisen Nathan Jonesin (2,11 metriä) alikäyttäminen jonain tylsänä Mortal Kombat 4 ‑pelissä esiteltynä taistelijana turhauttaa. Jonesin luontainen uhkaavuus kadotetaan vähättelevällä kuvauksella cgi‑Goron yms. hahmojen sekaan – ja muutenkin elokuva taiteilee cgi‑yliannostuksen rajoilla.

Vaikka itse Mortal Kombat ‑turnausta ei normaalissa muodossaan nähdä, kiitos Outworldin edustajien ennätyksellisen kieroilun, tämä korvataan käsikirjoituksella pakottamalla eri hahmoja kahden (tai joskus useamman) keskeisiin otteluihin, välillä hyvin perustellusti (Scorpion vs. Sub‑Zero ‑kaunamatsit), välillä satunnaisen tuntuisesti. Ilahduttavasti kaikista tappeluista ei voi alkaessa tietää ketkä jäävät henkiin; "plot armor" on toki olemassa, mutta vain muutamilla valituilla hahmolla. Reiluudesta ja tasavertaisuudesta ei ole tietoakaan, kun Sub‑Zero mm. jäädyttää kokonaisia kortteleita siinä missä Jaxilla on vain metalliset kädet millä huitoa.

Mättöpelien ja "normaalien" kamppailulajileffojen ero onkin lopulta lähinnä hahmoissa. Pelit ovat itseään toistavia, joten mahdollisimman erikoiset hahmot ovat tärkeitä. Vaarana filmatisoinneissa on se, ettei uskalleta tehdä hahmoista esikuviensa näköisiä tai voimaisia. Tähän syyllistyivät mm. Van Dammen Street Fighter (1994), jossa venyväraajaista Dhalsimia tai hulkmaista sähkö-Blankaa ei oltu uskallettu toteuttaa, sekä säälittävän heikko King of Fighters (2010), josta pystyy tunnistamaan ehkä yhden pelin hahmon, jos pinnistelee mielikuvituksen äärimmilleen. Uusi Mortal Kombat toimittaa mitä pitääkin. Jopa Sonya Blade viimein ampuu pinkkejä renkuloita. Muita riittävän lähdeuskollisia teoksia ovat mm. rakastettu vuoden 1995 Mortal Kombat, sekä honkkaritoimintaklassikoita muistuttava Corey Yuenin ällistyttävä Dead or Alive (2006).

Mortal Kombatin oikeutus olemassaoloonsa paljastuu ensimmäisestä kohtauksesta, jossa tavataan Kano (Josh Lawson). Aussirikollinen varastaa aivan jokaisen kohtauksen nerokkailla läpillään. Katsoessa elokuvaa vaistomaisesti eniten odottaa, että Kano palaa pilkkaamaan kilpakumppaneitaan. Lawsonilla onkin itsepuolustuslajien sijaan komediatausta. Pelien tuntijoille tiputellaan inside-vitsejä ja viittauksia jatkuvasti. "Kano wins!"

Hienoimmista taisteluliikkeistä vastaa melko tuntematon Max Huang Kung Laon roolissa. Jo Laon entranssi on uskomattoman makea, ja hän on yksi harvoista, jotka eivät paljoa jää altavastajaksi Kanon paskanjauhannan alkaessa. Lisäksi Kung Lao murhaavan teräreunaisella lentävällä hatullaan on vastuussa elokuvan goreisimmasta "fatalitysta", joka ei häviä edes uusimpien pelien naurettavan övereille lopetuksille. Muutoinkin tämä uusin tulkinta on kaikkein verisin Mortal Kombat ‑filmatisointi. Pelkästään tyylikäs alkujakso on melkoinen verilöyly verrattuna kahden ensimmäisen elokuvan fantasiameininkiin. Siinä Scorpion (Hiroyuki Sanada, jo 40 vuotta sitten ninjarooleissa aloitellut action-legenda) ottaa yhteen feodaalijapanissa sadistisen Sub‑Zeron kanssa ja samalla murskaa vähäisempien ninjojen päitä kunai-harppuunallaan.

90‑luvulla ensimmäisen Mortal Kombat-elokuvan tuottajia painosti liian pitkälle menon uhka pelien väkivaltaisuuden tehtyä sarjasta silmätikun julkisessa sensuuridebatissa, mutta sittemmin esim. Game of Thrones ja muut sarjat ovat asettaneet aivan uudet rajat sille, mikä on liikaa mainstream-yleisöille. Tuskinpa vanhoillisinkaan senaattori enää jaksaa yrittää kampanjoida tällaista harmitonta viihdettä vastaan. Ja jos jaksaisi, aiheen synkkäsävyisin ja kieroin filmatisointi eli erittäin suositeltava nettisarja Mortal Kombat: Legacy (2011) olisi jo ollut valittajien tähtäimessä.

Monista hyvistä ratkaisuistaan huolimatta ei uusinkaan MK ole mikään täysosuma. Jo mainitun Cole-ongelman lisäksi Outworldia ei tapahtumapaikkana hyödynnetä kovinkaan hyvin, eikä musiikki potki yhtä kovaa kuin ensimmäisen elokuvan ikoninen pauhaava "MOORTAAL KOOMBAAAT" ‑teema, vaikka senkin ystäville hitusen nyökätään. Loppu lupailee jatko-osaa viittaamalla ainoaan alkuperäisen pelin hahmoon, jota ei elokuvassa nähty. Mortal Kombat teki voittoa yli 83 miljoonaa dollaria pelkästään teattereissa julkaisuikkunansa haasteista huolimatta, joten eiköhän rähinä jatku pian.