Jari Mustonen

Valeria dentro e fuori (1972)

Ohjaaja:

• Brunello Rondi

elokuva arvostelu

Barbara Bouchet osoittaa olevansa taidokas näyttelijätär, joka taipuu vaativampiinkin rooleihin kuin vain katseen vangitsijaksi gialloissa.

Italialaista ohjaajaa Brunello Rondia voisi luonnehtia ajankuvalleen tyypilliseksi kapinalliseksi, joka toi teoksiinsa yhteiskunnallisesti herkkiä aiheita. Hänen kuudes elokuvansa kertoo Barbara Bouchetin tähdittämän kertomuksen Valeriasta, joka kärsii lapsuutensa traumoista ja haaveilee oman lapsen saamisesta. Ylellinen elämä aviomiehen kanssa ei tuo hänelle tyydytystä. Valerian aavistaessa sisimmässään lapsen jäävän ikuiseksi haaveeksi miehensä takia, puhkeaa skitsofrenia.

Rondi jättää monia kysymyksiä katsojan harteille. Emme voi olla aivan varmoja, mistä Valerian ilmentämä mielenvikaisuus johtuu. Luovatko yhteiskunnan ahtaat odotukset hulluuden kuvan? Rondi itse on kuvaillut aikansa yhteiskuntaa sellaiseksi, joka ei anna Valerian kaltaisille itsenäisille, seksuaalisille naisille mahdollisuutta vapauttaa minuuttaan, saati tuoda julki omia tarpeitaan. Sen sijaan yhteiskunta vaatii naista tukahduttamaan sisäiset konfliktinsa. Muille näkyvät fyysiset purkaukset ovat pelkkä jäävuoren huippu.

Miesvaltaisessa arvomaailmassa Valeria hiipuu miehensä maskotiksi ja inspiraatioksi, kuin koristeeksi. Toisaalta tämäkään ei ole koko totuus elokuvasta. Rondi vihjaa takaumilla ja haavekuvilla yhteiskunnan vaatimuksia perustavanlaatuisemman kriisin olemassa olosta Valerian mielessä. Tarinan mielenkiintoinen dynamiikka syntyy kysymyksestä, kuvaako teos kauniin Valerian vaipumista hysteriaan, mielisairauden kaltaiseen tilaan, vai aidon skitsofrenian puhkeamista, jonka ymmärtämiseen Valerian aviomies ei löydä välineitä ja johon yhteiskunnassa ei ole hoitoa?

Voisiko Valeria edes saada lasta halutessaan?

Valeria dentro e fuorissa pääroolin näyttelevä Bouchet syntyi toisen maailmansodan viimeisinä vuosina ja eli rikkonaisen varhaislapsuuden, mikä mahdollisesti antoi hänelle tiedostettuja tai tiedostamattomia välineitä näyttelijänä sukeltaa rosoisiin hahmoihin. Myös 70‑luvun italialainen ultramaskuliininen elokuvamiljöö eittämättä auttoi tukahdutetun naisen roolin omaksumisessa. Joka tapauksessa Bouchet osoittaa olevansa taidokas näyttelijätär, joka taipuu vaativampiinkin rooleihin kuin vain seksikomedioiden hempukaksi tai giallojen katseen vangitsijaksi.

Valerian mielisairautta Bouchet ammentaa taidolla, joka saa tutkailemaan hänen muitakin töitään aiempaa suuremmalla vakavuudella.

Kokonaisvaltaisemmin ajateltuna teos pohtii sitä, miten yhteiskunta jauhaa perinteisiä rooleja vastaan kapinoivat jäsenensä murskaksi, ja miten rikkonaisia mieliä yritetään ohjata takaisin normeihin. Sekä sitä, kuinka ihminen, joka ei täytä ahtaan kulttuurin toiveita, muotoutuu kuin hirviöksi, olennoksi jota katsotaan mielisairaalan lasiseinän takaa etäisenä ja vaarallisena. Katsoessamme tuota olentoa, emme ehkä ajattele hänen kantavan mielessään yhä haavekuvia.