Mikko Koivisto

Under Your Bed (2019)

Ohjaaja:

• Mari Asato

elokuva arvostelu

Japanilainen elokuva ei edistä kansakunnan moraalia saati sukupuolitasa-arvoa.

Hitchcockilta ja De Palmalta lainaavan jännistyselokuvan ensimmäisessä kohtauksessa mies makaa sängyn alla ja mukailee kädellään patjan liikettä, kun hänen unelmiensa saavuttamaton kohde asettuu yläpuolelle harrastamaan seksiä. Katsojien mieliin saattaa kiriä inho tai jopa kauhu. Japanilaiselokuvan tavoittelema tunnetila lienee kuitenkin myötätunto pölyn keskellä makaavaa yksinäistä sankaria kohtaan.

Sängyn päällä oleva perheellinen nainen on nimeltään Chihiro (Kanako Nishikawa). Hänen ja päähenkilö Mitsuin (Kengo Kora) tarina sai alkunsa jo vuosikymmentä aiemmin, kun Chihiro auttoi Mitsuita yliopiston luennolla. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun kukaan oli ottanut Mitsuin huomioon. Mies palaa muistoissaan yhä kauemmaksi menneisyyteen, lukioaikaan, ja päivään jolloin koulussa otettiin luokkakuva. Kukaan ei huomannut pojan puuttuvan kuvasta, eivät edes hänen vanhempansa. Siitä lähtien Mitsui tiedosti olevansa tuomittu elämään varjoissa, kenenkään huomaamatta.

Chihiro tuli ja meni, mutta muistot jäivät. Mitsui palkkaa yksityisetsivän selvittämään naisen nykyisen osoitteen, muuttaa naapuriin ja hankkii zoom-objektiivilla varustetun kameran. Lattialle pinoutuvat valokuvat ja mahdollisuus jättää portille nimettömiä kukkalähetyksiä tyydyttävät rakkaudenkaipuun, sillä Chihiron omaksi saamisesta hän ei uskaltaisi haaveillakaan.

"Taidokkaasti rakennettu rakkaustarina" oli ohjaajakollega Kiyoshi Kurosawan yhteenveto Under Your Bedistä. Kulttuuria tuntemattomia kommentti saattaa hämmentää. Sängyn alla makaavan luuserin sympatisointi ei sovi täkäläiseen maailmankuvaan saati moraalikäsitykseen. Japanissa tilanne on hieman eri. Musertavan kollektivismin maassa ei yhteisön ulkopuolelle pudonneen yksilön odoteta sieltä omin voimin nousevan. Tämä on leimannut oman tien kulkijat spitaalisiksi, mutta luonut myös myötätuntoa varjoissa eläviä surullisia sieluja kohtaan.

Mitsui rinnastuu japanilaisiin otakuihin, jotka videopelihyllyjen ja idolituotekasojen väleistä näkevät päiväunia tytön kanssa käsi kädessä kävelemisestä. 80-luvulla syntynyt termi oli alun perin konnotaatioltaan negatiivinen, mutta 90-luvulta lähtien anime-, videopeli- ja idolikulttuurien valtavirtaistuminen sekä niitä kohtaan osoitettu mielenkiinto ovat synnyttäneet sympatioita myös niiden fanaattisimpia harrastajia kohtaan. Lopullisena käänteenä voitaneen pitää rakastuneet otakut valtavirtaan tuonutta romanttista hittikomediaa Train Man (2005).

Mitsuin huoneesta ei videopelejä löydy, mutta sosiaalinen eristäytyminen, seinälle plasteroitu idolin (Chihiron) kuva, yksinäinen harrastus (akvaario) sekä otakumainen rakkauskäsitys riittänevät assosiaatioon. Ja aivan kuten otakut omissa pilvilinnoissaan, piirtää elokuva päähenkilönsä rakkaudesta kaunistellun romanttisen kuvan. Miehen mielessä kiintymys sekoittuu unelmiin sankaruudesta, stalkkaamisen todellisuus unohtuu eivätkä ruusuiset muistotkaan vaikuta aina pitävän paikkaansa. Perus-otakusta poiketen Mitsui ei tosin ole tyylitajuton takkutukka, vaan japanilaisnaisten päiväunien kohde Kengo Kora. Ehkäpä tämä on naispuolisen ohjaaja Mari Asaton vaikutusta.

Elokuvan R18-ikäraja ei tullut kuitenkaan otaku-imagon ylikiillottamisesta. Mitsuin tarkentaessa linssinsä Chihiron asuntoon, paljastuu karu totuus kulissien takaa. Parisuhdeväkivalta ja perhehelvetti iskee niin kovaa, että muutama kohtaus uhkaa mennä törkeydessään yliampuvuuden puolelle. Yksi elokuvan terävistä ideoista on kuvata Mitsuin kyvyttömyyttä rientää ihastuksensa apuun, sillä hänkin pelkää Chihiron väkivaltaista aviomiestä. Asato leikaa myös täydellisellä hetkellä kuvan Chihiron pariin, vaihtaen perspektiivin väliaikaisesti uhrin puolelle.

Elokuvan romanttinen pohjavire ei silti katkea väkivaltaan, vaan filmi lipuu jonnekin Scottin ja Tarantinon True Romancen (1993) leveysasteille, jossa molemmat elementit ovat läsnä yhtäaikaisesti. Vertaus lienee osuva siksikin, että molemmat elokuvat ovat napakasti ohjattuja, jännittäviä ja visuaalisesti tyylikkäitä aikuisten satuja.

Loppuun on nostettava vielä yksi selkeä elokuvarinnastus: Leigh Whannellin The Invisible Man (2020). Kyseisessä elokuvassa on niin ikään näkymättön mies, joka ei pääse vanhasta suhteestaan yli. Siinä missä sosiaalisesti tiedostava Whannell on muokannut vanhan tarinan pohjalta feministisen kauhuelokuvan, tuntuu Under Your Bed liikkuvan päinvastaiseen suuntaan jalostaessaan tosielämän kauhuista romanttisen satuelokuvan. Heille, joiden mielestä elokuvataiteen tulee edistää kansakunnan moraalia ja sukupuolitasa-arvoa, ei sängyn alta löydy mitään näkemisen arvoista.