Matti Erholtz

The Eve of Ivan Kupalo (Juhannusaatto, 1968)

Ohjaaja:

• Juri Iljenko

elokuva arvostelu

Neuvostoliiton "Midsommar" on Ari Asterin elokuvaa karmivampi sukellus hulluuteen ja Euroopan pakanalliseen alitajuntaan.

Neuvostoliitossa ei tehty kauhuelokuvia. Materialistinen maailmankuva ei tunnustanut minkään yliluonnollisen olemassaoloa, ja koska pääoman ja työn välinen ristiriita oli kommunismissa kumottu, ei yhteiskunnassa ollut mitään perustavanlaatuista epäkohtaa, josta kauhu olisi voinut kummuta. Voisi ehkä sanoa, että kommunismi itse oli tällainen epäkohta, mutta kun hirviöt ovat vallassa, ei hirviöistä saa tehdä elokuvia.

Jotkut kuitenkin yrittivät. Ukrainalainen runollinen elokuva oli lyhytaikainen trendi neuvostoelokuvassa 1960‑luvulla. Suuntauksen tunnetuin elokuva on ehkä Sergei Paraddzanovin Menneitten sukupolvien varjot (1965), jossa kuvaajana toimi Juri Iljenko. Iljenkon toinen oma ohjaustyö, Juhannusaatto, on ukrainalaisen elokuvan väkevimpiä saavutuksia ja houreisimpia teoksia mitä Neuvostoliitossa tai missään muuallakaan on tehty.

Alkuteksteissä ilmoitetaan, että elokuva tarjoaa variaatioita Gogolin novelleista ja ukrainalaisista kansantaruista. Perusjuoni on otettu Gogolin varhaisesta tarinasta Ivan Kupalon yö (St. John's Eve / The Eve of Ivan Kupala, 1830). Köyhä työläinen Petro on rakastunut kauniiseen Pidorkaan, mutta Pidorkan isä ei halua pennitöntä miestä vävykseen. Basavrjuk-niminen salamyhkäinen muukalainen tarjoaa Petrolle mahdollisuuden rikastua: jos Petro löytää juhannusyönä kukkivan saniaisen kukan, kukka näyttää hänelle maahan kätketyn aarteen paikan. Petro löytää kukan, mutta saadakseen aarteen omakseen hänen on uhrattava ihminen: Pidorkan pikkuveli Ivan. Petro tappaa Ivanin ja menettää saman tien muistinsa yön tapahtumista. Tukahdutettu muisto ei jätä Petroa rauhaan ja viimeistään tässä vaiheessa, kuvatessaan Petron hidasta vaipumista hulluuteen, komediallisena satuelokuvana alkanut Juhannusaatto muuttuu aidoksi kauhuksi.

Traumaattisen tapahtuman painuminen alitajuntaan, josta käsin se aiheuttaa toistopakkoa ja muita oireita kantajalleen, on tietysti puhdasta freudilaisuutta. Kun Petro vihdoin ja viimein muistaa tekemänsä hirmutyön, totuus polttaa hänet kasaksi tuhkaa ja muuttaa hänen aarteensa arvottomaksi rojuksi. Gogolin novelli päättyy tähän mutta Iljenko jatkaa tarinaa. Mukaan tulee uusia elementtejä, näemme mongolien tunkeutuvan Ukrainaan ja myös ruhtinas Potemkinin esittelemässä nuorelle Katariina Suurelle lavastamaansa ukrainalaista kylää. Pidorka yrittää Petron tuhkan ja kirveen avulla herättää aviomiehensä taas henkiin.

Juhannusaattoa ei ole helppo tulkita mutta selvää on, että pelkkä surrealistinen sekoilu ei ollut Iljenkon tarkoituksena. Juhannusaatto sukeltaa syvälle eurooppalaiseen alitajuntaan. Pakanalliset ja kristilliset ainekset esiintyvät rinta rinnan, juhannuksen hedelmällisyysrituaalit sekoittuvat hulluuden ja kuoleman näkyihin. Iljenkon kuvat eivät ole yhtä esteettisesti hiottuja kuin Paradzanovilla, mutta niissä on arkaaista voimaa ja kauneutta. Viljalyhdettä ja sirppiä kantava Pidorka laskeutumassa punaisten kukkien peittämältä kukkulalta, taustallaan tummanpuhuva taivas on yksi Juhannusaaton unohtumattomista näyistä.

Juhannusaaton kauhu ei synny kauhistuttavista tapahtumista vaan siitä, että katsoja pyritään koko ajan tuomaan jonkin sanoinkuvaamattoman äärelle. Se on siis sitä mitä on sanottu subliimiksi kauhuksi (Hereditary, 2018). Tätä subliimiutta puhtaimmillaan edustaa kohtaus, jossa Pidorka matkallaan Kiovaan tulee ruhtinas Potemkinin rakennuttaman kulissikylän luo. Kamera ajaa sisään Pidorkan avaamasta ovesta ja takaa paljastuu jylhässä vuoristomaisemassa istuva Basavrjuk, joka ojentaa kätensä kohti katsojaa. Absoluuttisen kammottavaa.

Basavrjukin hahmo on elokuvan ymmärtämiselle keskeinen. Hallusinatorisessa juhannusaattokohtauksessa Basavrjuk esiintyy kynttilää päänsä päällä kantavana kaljupäisenä miehenä. Hän on siis Lucifer, valon kantaja. Ruhtinas Potemkinin ja Basavrjukin rinnastaminen yllämainitussa kohtauksessa tukee tulkintaa, että Basavrjukin on tarkoitus representoida Venäjää tai valistuksen perillisinä itseään pitäviä Neuvostoliiton vallanpitäjiä. Toisaalta Basavrjukin yhdistäminen mongoleihin voisi tarkoittaa, että hän edustaa despotismia sinänsä. Erään historioitsijan näkemyksen mukaan juuri mongolivalta toi Venäjälle aasialaisen despotismin perinnön, josta se ei ole vieläkään päässyt eroon.

Juhannusaatto päättyy varovaisen toiveikkaasti. Lopussa Petro ja Pidorka ovat taas yhdessä. Traumaattisesta menneisyydestä on mahdollista vapautua, kuin myös raakalaismaisten valloittajien ikeestä. Vapautuksen aseena elokuvassa toimiin Petron kirves, jonka nykymaailmassa ovat korvanneet yhdysvaltalaiset Javelin-ohjukset. Hyvää Juhannusta!