Sakari Määttä

Giallo (1934)

Ohjaaja:

• Mario Camerini

elokuva arvostelu

Assia Noris ihastuttaa Edgar Wallacen näytelmään perustuvassa komediallisessa rikosfarssissa.

Nuori, kaunis ja seikkailunhaluinen Henriette (Assia Noris) on pitkästynyt. Hän elää tympeän turvallista elämää yhdessä rikkaan bisnesmies-aviomiehensä Giorgion (Sandro Ruffini) kanssa ja viettää vapaa-aikaansa murhamysteerejä lueskellen. Giorgio virittelee suurta kauppasopimusta juonikkaan kreivi Amatin (Elio Steiner) kanssa eikä huomaa, että aatelinen on iskenyt silmänsä myös hänen vaimoonsa. Henriette on aiemmin ollut kauppaa vastaan, mutta tutustuttuaan nuoreen kreiviin hän on valmis arvioimaan tilannetta uudelleen.

Amati majoittuu Giorgion kartanoon ja isännän ollessa pois hän houkuttelee Henrietten etsimään kanssaan allekirjoitusta vaille olevaa kauppasopimusta. Sopimuksen sijaan parivaljakko löytää todisteita siitä, että Giorgio on vaihtanut aikoinaan nimensä eikä olekaan rakastava aviomies vaan murhasta tuomittu mielipuoli. Giorgio palaa takaisin kotiin ja vainoharhainen kolmiodraama voi toden teolla alkaa. Oudot läheltä piti ‑onnettomuudet ja pelonsekaiset hetket kettumetsällä saavat Amatin täysin vakuuttuneeksi siitä, että Giorgio havittelee nyt vuorostaan hänen henkeään.

Jännittävästä juonestaan huolimatta Giallo on selvästi enemmän komediallinen rikosfarssi kuin mysteeripainotteinen trilleri. Tarina antaisi mahdollisuuden paljon synkemmälle kokonaisuudelle ja hahmojen syvällisempään psykologiseen tarkasteluun, mutta Camerinin valitsema kepeä ja huoleton tyyli toimii paikoin jopa poikkeuksellisen hyvin. Giallo on kompakti, sujuvasti etenevä ja viihdyttävä kokonaisuus, joka ei ehkä naurata ääneen, mutta nostaa hymyn huulille.

Elokuvan nimi viittaa vain päähenkilön jännitystarinoista inspiraatiota hakevaan mielikuvitukseen. Giallo perustuu Edgar Wallacen (1875–1932) näytelmään The Man Who Changed His Name ja Wallace tunnetaan tietysti yhtenä myöhemmän giallo-genren vaikutusvaltaisimmista kirjallisista vaikuttajista. Yhdessä kohtauksessa eräs hahmo jopa lukee "supergialloa", viiden Wallace-tarinan kokoelmaa.

Yksi elokuvan miellyttävistä piirteistä on luonnollisesti kaunis Assia Noris. Neuvostoliitossa syntynyt valovoimainen kaunotar ilmaantui Italian valkokankaille 1930‑luvun alkupuolella ja saavutti nopeasti suuren suosion. Hän ei omannut erityisiä näyttelijänlahjoja eivätkä hänen elokuvansa olleet teknisesti täydellisiä, mutta ne tarjosivat katsojille kaivattua pakomahdollisuutta fasistisessa Italiassa. Noris oli 40‑luvun alussa muutaman vuoden ajan naimisissa Giallon ohjaaja Mario Camerinin kanssa ja näytteli useissa hänen elokuvissaan Vittorio De Sican kanssa. Ennen ohjaajauransa alkua De Sica tunnettiiin näyttelijälahjoistaan, komeasta ulkonäöstään sekä muun muassa laulutaidoistaan – nuori De Sica olikin täydellinen italialainen bravo ragazzo. Noris oli tiettävästi myös Roberto Rossellinin rakastaja ennen tämän uraa ohjaajana.

Mario Camerini oli suosittu ohjaaja Italian varhaisissa äänielokuvissa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Hänen elokuvansa olivat usein sentimentaalisia romanttisia komedioita, joissa oli kiinnostavan kompleksisia juonikuvioita ja henkilöhahmoja. Hänen elokuviaan voi helposti verrata vaikkapa ranskalaisen René Clairin tuotantoon tai Frank Capran 30‑ ja 40‑lukujen komedioihin. Camerinin paras elokuva on vuoden 1937 Il signor Max, jonka pääosissa nähdään tietenkin Vittorio De Sica ja Assia Noris.