Mika Helminen

Dinner in America (2020)

Ohjaaja:

• Adam Rehmeier

elokuva arvostelu

Ohjaus: Adam Rehmeier

Adam Rehmeierin kirjoittama ja ohjaama mainio musta komedia Dinner in America tarjoaa räväkkää punk-asennetta, roisia kielenkäyttöä ja epätodennäköisen rakkaustarinan. Simon (Kyle Gallner) on huumediileri, pyromaani ja paikallisen punkbändi Psyopsin hiihtomaski päässä esiintyvä, taiteilijanimeä John Q käyttävä laulusolisti. Simonin perusilme ja olotila on "vittuuntunut kaikkeen", ja osansa ärtyisyydestä voi saada kuka tahansa umpimähkäinen vastaantulija, joka sattuu tuijottamaan Simonia liian pitkään.

Satunnaisia tuloja farmaseuttisissa tutkimuksissakin (lue: pillerien koemaistajana) hankkivan Simonin kannoilla on myös poliisi, jonka kouriin joutumisen hän välttää täpärästi törmäämällä sattumalta Pattyyn (Emily Skeggs). Patty on hieman yksinkertaisen ja ujon oloinen Psyops-yhtyettä fanittava tyttö, joka on juuri saanut potkut duunistaan lemmikkieläinkaupassa. Vanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa asuva Patty tarjoaa Simonille kodistaan piilopaikan poliisilta, eikä luonnollisesti tunnista punk-idoliaan. Esiintyyhän tämä bändikuvioissa aina maski päässään.

Dinner in Americassa nähtävä jatkumo on periamerikkalaiseen tyyliin koko perheen yhdessä päivällispöytään istuminen, kuten elokuvan nimikin vihjaa. Nihilistinen Simon nähdään elokuvan aikana istumassa useankin perheen ruokapöydässä sekoittamassa keskiluokkaista ja jäykkää valkoista tapakulttuuria. Mustan huumorin täyteiset päivällishetket ovat elokuvan hillittömintä antia, sivistyneiden pöytätapojen muuttuessa vittuiluksi ja suoranaisiksi huutokilpailuiksi. Yhtä tinkimätön Simon on myös bändikuvioidensa kanssa; pienikin myönnytys kaupallisuudelle on itsensä myymistä ja vahvoja näkemyseroja tulee täten myös yhtyetovereiden kanssa.

Angstisen sävyisenä alkavan Dinner in American voi nähdä myös kasvutarinana, jossa kaksi hieman hukassa olevaa ihmistä löytävät tyhjänpäiväisestä ja päin persettä olevasta maailmasta sittenkin jotain mielenkiintoista, nimittäin toisensa. Myös musiikin saralla löytyy yhteinen sävel. Maailmalle on mukavampi aukoa päätään yhdessä.

Palkinnon arvoisia kyrpiintyneitä ilmeitä Simonina välittävä Kyle Gallner ja rohkeutensa Pattyna löytävä Emily Skeggs tekevät molemmat hienoa työtä näyttelijöinä, eikä roolihahmojen yhteistyönä syntynyttä, lopputekstien aikanakin soivaa "The Watermelon Song" ‑biisiä ole ihan helppo karistaa mielestään elokuvan jälkeen.