Jari Mustonen

Incubus (1966)

Ohjaaja:

• Leslie Stevens

elokuva arvostelu

Ohjaus: Leslie Stevens

William Shatnerin ura sai kruunun viime lokakuussa, miehen ollessa kunnioitettavassa yhdeksänkymmenen vuoden iässä. Shatner pääsi kyseisen kuun kolmastoista päivä käymään avaruudessa. Mies oli palatessaan maan päälle silmin nähden liikuttunut. Hän pohti elämää ja kuolemaa, sekä avaruuden tyhjyyttä. Ympyrä sulkeutui, muistetaanhan Shatner erityisesti kapteeni James T. Kirkinä.

Ennen kuusikymmentäluvulla tapahtunutta läpimurtoaan Shatner ehti näytellä lukuisissa tv‑sarjoissa ja muutamassa persoonallisessa elokuvassa. Yksi niistä on Incubus, joka kuvattiin toukokuussa 1965, eli muutama kuukausi ennen Star Trek ‑sarjan toisen pilotin purkittamista, ja Shatnerin ensiesiintymistä USS Enterprisen kapteenina. Valmistuttuaan Incubus katosi nopeasti amerikkalaisilta markkinoilta.

San Franciscon elokuvajuhlien vuoden 1966 katalogissa Incubusta luonnehditaan raikkaaksi ja mielikuvitukselliseksi mustaksi fantasiaksi, joka osoittaa että Hollywoodissakin mielikuvitus voi yhä liitää eikä elokuvan aina tarvitse näyttää täysin amerikkalaiselta.

Amerikkalaiseksi taidekauhuksi ainutlaatuinen teos on harvinaislaatuisesti näytelty esperanton kielellä. Aikanaan kultivoituneet esperantoharrastajat pilkkasivatkin surutta näyttelijöiden onnetonta ääntämistä. Jos kuitenkin sivuutamme näiden oman elämänsä esperantotaitureiden historiaan hukkuneen naurun, voimme todeta kyseisen kielen toimivan erinomaisesti tarinan eduksi. Vieraan kielen kanssa näyttelijät taantuvat sympaattisiksi, hieman lapsenkaltaisiksi todellisen maailman ulkopuolisiksi entiteeteiksi, jotka elävät omaleimaisessa keskiaikaa henkivässä fantasiassa. Heistä tulee miellyttävällä tavalla inhimillisiä.

Antiikin ajan tragedioita jäljitellen tarina kertoo ylimaallisista olennoista, jotka leikkivät heikoilla ihmisillä. Tärkeimmän roolin saavat tällä kertaa succubukset, jotka eräässä pienessä kylässä lumoavat yksinkertaisia miehiä. Yksi jos toinen mies juoksee heidän perässään uskoen kuulemansa lupaukset elämän iloista, vain päätyäkseen naisen jalan alle meren pohjaan. Miesten helppous kuitenkin kyllästyttää Kia‑nimistä naisdemonia, joka haluaa haastetta ja päättää siksi vietellä puhdassydämisen yksilön. Kohteeksi valikoituu Shatnerin näyttelemä Marc. Miehen viettely johtaa incubuksen ylösnousemukseen.

Elokuva valmistui kirottujen tähtien alla. Kielivalinta ei miellyttänyt levittäjiä, minkä lisäksi kaksi näyttelijöistä teki itsemurhan ennen San Franciscon elokuvajuhlilla nähtyä ensi-iltaa. Jo tuolloin Incubusta pidettiin elokuvallisesti onnistuneena, mutta amerikkalaislevittäjät eivät tienneet mitä tehdä tuotoksellaan, koska heidän mukaansa amerikkalaisille taidekauhuelokuville ei ollut markkinoita. Heidän ratkaisunsa oli kuvata uusia rohkeampia otoksia, jotta teoksen voisi esittää ihmiskehojen tuomaa jännitystä kaipaavalle drive in ‑yleisölle. Tästä ideasta kuitenkin luovuttiin, koska se tuhosi alkuperäisen tarinan herkkyyden. Incubus jäi kotimaassaan vaille teatterikierrosta.

Kesti yli kolmekymmentä vuotta ennen kuin elokuva löytyi uudestaan, mistä saamme kiittää Ranskassa pyörinyttä printtiä. Obskuurien eurooppalaisten taideteosten seassa elokuvaa oli esitetty Ranskassa kolmisen vuosikymmentä menestyksekkäästi, eikä ihme.

Miehiä saalistavat demonit, Allyson Ames ja Eloise Hardt, ovat lumoavia. Shatnerista puolestaan välittyy hänen koko uraansa leimannut heittäytyminen. Kerronnan kruunaavat muutamat Ingmar Bergmanin taidetta ilmentävät otokset muutoinkin tehokkaan visuaalisen ilmaisun kohokohtina. Muodostuu intensiivinen kokemus. Näyttelijöiden ohella krediitin tästä voi antaa ohjaaja Leslie Stevensille, kuvaaja Conrad L. Hallille sekä säveltäjä Dominic Frontierelle (The Stunt Man, 1980), jotka muutama vuosi aiemmin olivat tekemässä The Outer Limits ‑sarjaa (1963–1965) ja onnistuivat siirtämään kyseisen sarjan vieraannuttavan, mieltä manipuloivan tunnelman kokoillan kauhudraamaan. Lopputulos on kreikkalaistyylisen ylimaallisen tragedian sulautuminen inhohimoa tihkuvaan amerikkalaiseen suorasukaisuuteen.

Teoksen suurin salaisuus on kuitenkin sen yksinkertaisuus. Incubus ammentaa ihmisten perimmäisistä vieteistä, miehen ja naisen biologisesta vetovoimasta, joka johtaa kamppailuun toisen ihmisen voittamiseksi omakseen. Rakastumisessa ihminen katoaa, ja kehon valtaa jumalainen tahtotila. Arvatenkin satoja vuosia takaperin, syntyivät succubus ja incubus tarinaperinteeseen ilmentämään juuri sukupuolten välisen narsismin mystiikkaa. Intohimo ja halu omistaa, mustasukkaisuus ja uhrautuminen ovat yhä modernin aikamme kiehtova kysymys, etenkin koska jotkut haluavat kieltää biologiamme perimmäisen luonteen.

Metaelokuvallisesti Incubus liehittelee katsojiaan manipuloimalla heidän alitajuntaansa kuin kuvaamansa pahainen succubus miehiään. Elokuvallisessa ilmaisussa on jo itsessään jotain jumalallista tai demonista. Muiden kertomat tarinat leikkivät mielemme saloilla, emmekä voi itse näkemäämme vaikuttaa, vain katsoa ja antaa aistiärsykkeiden viedä mukanaan.