Mikko Koivisto

Foreigner's Mistress Oman: Falling Autumn Flower (1972)

Ohjaaja:

• Chūsei Sone

elokuva arvostelu

Ohjaus: Chūsei Sone

60‑luvulla kukkinut naispuolisiin uhkapelaajiin keskittynyt ninkyo yakuza ‑elokuvan alagenre (keskeisimpinä töinä muun muassa Red Peony Gambler, Woman Gambling Expert ja Cat Girl Gambling ‑sarjat) sai Nikkatsun toimesta kolme myöhäisedustajaa 70‑luvun alussa. Foreigner's Mistress Oman ‑trilogiassa vaaleahiuksinen Sally May kiertää 1900‑luvun alkupuolen Japania uhkapelaten ja miehiä miekalla halkoen. Erona lajityypin aiempiin sankarittariin oli vaatteiden tapa mennä hukkaan.

Oman-sarjan takaa löytyy usein yhteistyötä tehnyt ohjaaja & kirjoittaja ‑kaksikko Chusei Sone (Red Violation, 1980) ja Atsushi Yamatoya (Sex Hunter: Wet Target, 1972). Heistä Sone oli lahjakas mutta epätasainen, gonzoileva Yamatoya taas snadisti yliarvostettu. Yamatoya kyllä raapusti paperille omalaatuisia ideoita, muttei aina jaksanut rakentaa niiden ympärille loppuun asti kantavaa filmiä. Sonelle se tuntui riittävän. Oman-sarjan ensimmäisessä osassa (jonka virallinen kirjoittaja on Kazuo Nishida, mutta Yamatoya hääräsi mukana näyttelijänä ja hyvällä veikkauksella tarinankin parissa) nuo ideat olivat blondi naisgangsteri ja Toein ninkyo-filmien mukailu. Käsikirjoituksen loput sivut täytettiin tympeillä seksikohtauksilla.

Falling Autumn Flower on sarjan toinen osa, ja siinä on jo enemmän yritystä. Eletään 1930‑luvun taitetta. Oman (May) saapuu Nagasakiin etsimään 17‑vuotiasta siskopuoltaan (Yuri Yamashina), joka kurvailee kaduilla sivuvaunuprätkällä ultra‑hip ‑tyttöporukan kanssa. Naisten yhteinen äiti on kuollut ja talo on siirtynyt kahjoilevan yakuzaliigan hallintaan. Oman ryhtyy kyseisten gangsterien kiristämänä peliluolan nopanheittäjäksi. Kaveriksi löytyy Akira Takahashin esittämä sokea yakuza, joka loppunujakassa vetää vyöltään aina uuden miekan sitä mukaa kun vanhoja juuttuu vastaantulijoiden sisuskaluihin. Kliimaksin tapahtumapaikka on pään pyörälle laittava paperiovien sokkelo kuin suoraan Seijun Suzuki ‑filmistä.

Lainaukset ovat selviä – Suzuki, Zatoichi, Nikkatsu Action jne. – mutta se ei menoa latista. Tarinan kaava on tuttu ninkyo-filmeistä. Niissäkin oli pelattu omaa ruumista panoksena käyttäen, muttei koskaan hävitty. Nyt lähtevät vaatteet. Ei kuitenkaan liian usein, sillä May näyttää valkoisessa yukatassa kerrassaan upealta. Filmin vanhanaikaisen teemabiisin esittää May itse, jonka lauluääni kuulostaa japanilaisin standardeinkin aivan tavattoman japanilaiselta. Filmin tarina jää 65‑minuuttisena raakileeksi, eikä turhilta seksikohtauksilta säästytä, mutta kokonaisuus rullaa paremmin kuin moni aito ninkyo-filmi ja on pirun tyylikkäästi kuvattu. Vähintäänkin elokuva on rutosti parempi kuin Nikkatsun 70‑luvun lopun surkea yakuza / S&M ‑viritelmä Rope and Skin (1979), jossa periodipelaajan pallille istutettiin Naomi Tani.

Mielenkiintoisinta elokuvassa on pääosanesittäjä May, jota olisi helppo erehtyä luulemaan ulkomaalaiseksi. Amerikkalaisen isän ja japanilaisen äidin vuonna 1948 syntynyt tytär lauloi perheen ravintolassa, kunnes Victor Records värväsi nuoren naisen 70‑luvun taitteessa. Hiukset värjäytyivät sen seurauksena vaaleiksi. Näyttelijäura oli alkanut yskähdellen Toeilla ja Daieilla jo pari vuotta aiemmin. Vuonna 1972 May tarttui Nikkatsun koukkuun, joka johti kolmeen pääosaan Oman-sarjassa sekä muutamaan sivuosaan muissa filmeissä. Kukka ei kukkinut pitkään: vahvistamattomien tietojen mukaan May olisi tuhkattu jo 80‑luvun lopulla.

Oman-sarja täydentyi trilogiaksi myöhemmin samana vuonna elokuvalla Foreigner's Mistress Oman: Tempestuous Skin (1972), jonka ohjaaja oli Roman Porno ‑sarjan surkein tunari Katsuhiko Fujii. Elokuvaa ei ole julkaistu kotikatseluformaatissa, eikä sitä ole tullut vastaan viime vuosina japanilaisissa teattereissakaan, minkä vuoksi sen laatu on jäänyt Elitistiltä varmentamatta. Mitä todennäköisimmin se on kehno.