Mikko Koivisto

Circuit of Sorrow (1972)

Ohjaaja:

• Tōru Murakawa

elokuva arvostelu

Ohjaus: Tōru Murakawa

Tōru Murakawa ohjasi kesällä 1972 Roman Porno ‑linjan ensimmäisen merkkiteoksen, terävän nuoriso‑ ja taskuvaraskuvauksen Delicate Skillful Fingers. Saman vuoden lopulla Murakawa luotsasi yhden lajityypin omalaatuisimmista elokuvista, tosipohjaisen moottoriurheilufilmin Circuit of Sorrow (aka Love and Death at Fuji Speedway).

Circuit of Sorrow pohjaa kilpa-ajaja ja muotimalli Sachio Furusawan ja poptähti Tomoko Ogawan lyhyeen suhteeseen 60‑luvun lopulla. Furusawa menehtyi tapaturmaisesti Toyotan testiajoissa vuonna 1969 auton iskeydyttyä kaiteeseen ja sytyttyä tuleen. Elokuvassa heitä esittävät Tōru Minegishi ja Kei Kiyama, tosin fiktiivisillä hahmonimillä.

Delicate Skillful Fingersin tapaan Circuit of Sorrow on Nikkatsun vanhojen nuorisofilmien pirteä Roman Porno ‑sisarteos. Murakawa täyttää kankaan murisevilla urheiluautoilla, päähenkilön katukisaan haastavilla Sun Tribe ‑nuorilla sekä huikealla määrällä vetävää pop‑musiikkia, josta vastaa elokuvan klubikohtauksissa vilahtava laulaja Seri Ishikawa. Musiikkia on itse asiassa niin paljon, että elokuvan kylkiäisinä kauppoihin ilmestyi LP‑levy, mikä ei todellakaan ollut standardikäytäntö erotiikkafilmien kohdalla. Sitä ei toki ollut tosielämän kilpa-autoilijatarinoiden filmaaminenkaan.

Elokuvan kaunis nimi ylimainostaa kuitenkin sisältöä. Radalla ei juuri koeta surua. Päähenkilökin tarraa formula-auton rattiin vain aloitus ja lopetuskohtauksissa. Tarinassa on potentiaalia melankoliseen yksinäisyyskuvaukseen, mutta Minegishin vaatimaton roolisuoritus ja Murakawan itse raapustama käsikirjoitus jättävät päähenkilön ontoksi. Nuori mies koheltaa väkinäinen hymy kasvoillaan ratin takana, rannoilla ja alastomien naismallien keskellä, kunnes lopussa naama on mutrulla. Kei Kiyamalle kirjoitetut vuorosanat ansaitsisivat paikoitellen Razzie-palkinnon. Seksikohtaukset kaksikon välillä olivat Murakawan väittämän mukaan aitoja – katsomon puolelta asiaa ei arvaisi.

Circuit of Sorrow merkitsi Murakawalle vain 6 kuukautta aiemmin alkaneen ja kolmen elokuvan mittaiseksi jääneen Roman Porno ‑uran loppua. Filmi sai ilmestyessään kehnon vastaanoton, aivan kuten ohjaajan edellinen työ Melancholy Flesh Business: Sensuous Zone. Ne riittivät murskaamaan nuoren ohjaajan, joka vetäytyi elokuvanteosta useiksi vuosiksi. Circuit of Sorrowia katsoessa kritiikki tuntuu osin epäreilulta, mutta on helppo kuvitella, kuinka pätemisenhaluinen kriitikko on saattanut tarttua filmin heikkouksiin käyttäen Delicate Skillful Fingersiä vertailukohtana.

Henkilödraaman hukatuista mahdollisuuksista huolimatta Circuit of Sorrow on oiva lisä siihen Retreat Through the Wet Wastelandin (1973) ja Red Violationin (1980) kaltaisten uniikkien Roman Porno ‑filmien joukkoon, jonka olemassaolosta asiaan perehtymätön katsoja tuskin osaa edes haaveilla. Kilpa-ajajan alienaatiokertomus on pinnallinen, mutta audiovisuaalisesti niin lumoava ja temaattisesti lajissaan poikkeuksellinen, että filmin katsoo mielellään useampaankin kertaan.