Kalle Karinen

The Cassandra Crossing (Cassandran silta, 1976)

Ohjaaja:

• George P. Cosmatos

elokuva arvostelu

TUPLAKATASTROFI: Kaukojunassa puhkeaa ruttoepidemia, ja edessä häämöttää romahtamispisteessä oleva silta. Matkustajina Richard Harris, Ray Lovelock, O.J. Simpson, Alida Valli ja moni muu tuttu!

70‑luvun suurimpia elokuvailmiöitä oli korkean budjetin ensemble ‑katastrofielokuvat. Laivat keikahtivat, tornit liekehtivät, tappajaparvet pistelivät. Vuoden 1976 The Cassandra Crossing yhdisti kaksikin katastrofia: juna puksuttaa kohti mahdollisesti sortuvaa siltaa, ja sen sisällä matkustajia uhkaa ruttoepidemia.

Ruotsalaiset terroristit tunkeutuvat Genevessä sijaitsevaan USA:n hallinnoimaan labraan. Mitä ikinä he yrittivätkään epäonnistuu, ja ainoana pakoon päässyt tunkeilija saa labrassa päälleen keuhkoruttobakteeria. Toiselta terroristilta löydetty junalippu antaa viranomaisille syyn olettaa, että Sveitsistä Tukholmaan asti kulkevassa tuhannen matkustajan junassa on nyt kyydissä rutonkantaja.

Huonovointinen hurri (Lou Castel) juo koiran kupista, koskettaa vauvaa ohikulkiessaan ja yskii ravintolavaunun keittiössä ruokien päälle. Ahtaassa junassa sosiaalinen etäisyys on vaarallisen lyhyt. Tapahtumia seurataan myös etäältä WHO:n ja sotilasjohtokeskuksen näkökulmasta, joiden ratkaisu on pysäyttää juna, määrätä aseistettu tiimi suojapuvuissa sisään, sekä hitsata ovet ja ikkunat kiinni. Karanteenijuna uudelleenohjataan kohti Puolaa. Reitillä on kuitenkin edessä "Cassandra Crossing", korkealla kuilun päällä hylättynä ränsistyvä terässilta, jonka kestävyyttä epäillään sekä johtokeskuksessa että junan sisällä.

Pääosana voidaan pitää Richard Harrisin (Mies hevosena, 1970) näyttelemää neurokirurgia, joka lopulta johtaa matkustajien nousua fasistisilla otteilla kriisiä ratkovia viranomaisia vastaan. Välillä hän flirttailee exänsä (Sophia Loren) kanssa ja juoksee sitten edes-takaisin junaa tehden kaikkensa hoitaakseen aina vain uusia potilaita. Hän myös rauhoittelee vanhusta, joka friikkaa, kun tajuaa junan olevan matkalla kohti Janówia, jossa hän oli keskitysleirivankina. Tämä on vain yksi elokuvan oudoista sivupoluista.

Loputkin matkustajat ovat värikästä väkeä. Viihdyttävin on yli viisikymppisen Ava Gardnerin hytissä toy boyna heroiinipöhnässä makoileva nuori Martin Sheen, joka päätyy kuitenkin vastaamaan leffan vaativimmista toimintajaksoista. Toinen toiminnan mies on papiksi naamioitunut huumepoliisi O.J. Simpson, joka toteuttaa murhanhimojaan kuristamalla ja ampumalla virkavaltansa kyseenalaistajia. Elokuvan on osatuottanut Carlo Ponti, mikä selittänee mukana olevat italo-suosikit kuten John Phillip Law, Alida Valli ja Ray Lovelock.

Maailmalla oli The Cassandra Crossingin tekoaikaan vielä muistissa "hongkongilainen influenssa" (1968–69), joka tappoi lähelle miljoona ja johon sairastui peräti miljardi ihmistä. Elokuva suhtautuu tautiinsa vaihtelevalla vakavuudella. Ilmateitse tarttuva rutto kyllä kaataa ihmisiä koomaan, ja jo valmiiksi apaattinen koirakin saa tartunnan. Juna eristetään äärimmäisen tehokkaasti ja pidetään liikkeessä, jottei kukaan matkustajista pääse karkaamaan. Siltikään yhtä lukuun ottamatta matkustajat eivät käy lähelläkään paniikkia, ja jopa Harrisin lääkäri koskettelee sairastuneita paljailla käsillään. Sillan mahdollinen sortuminen näyttäytyy paljon epidemiaa suurempana uhkana, ja siitä saadaankin tiristettyä jännitystä: saavatko matkustajat pysäytettyä junan ajoissa? Jos eivät, sortuuko silta?

Teemana on jälleen kerran auktoriteettien kylmät valheet, joilla he ihmisiä ohjailevat. Matkustajille väitetään junan joutuneen poikkeusreitille, koska oikealla reitillä on pommeja. Komentaja Mackienziellä (Burt Lancaster) on omat syynsä varmistaa, ettei junaa pysäytetä minnekään.

The Cassandra Crossingin junassa ammutaan – ja paljon. Rutto jää tappajana kalpeaksi kakkoseksi kun matkustajat tarttuvat aseisiin. Junassa ja sen ulkopuolella lojuu ruumiita ympäriinsä. Ehkä tämä oli yksi käyntikorteista, jolla ohjaaja George Pan Cosmatos sai myöhemmin Rambo 2:n ohjattavakseen. Muutoinkin toimintaa on kuin Bond-elokuvissa; junan ulkopuolella roikutaan ja kiipeillään, asioita räjäytellään ja tarvittaessa käytetään sinänsä hyviä pienoismalliefektejä.

Teoksessa ei ole uskottavuutta pätkääkään, etenkään roolisuorituksissa. Silti se viihdyttää skenaarionsa, huiman näyttelijäkaartinsa ja myös naurettaviksi yltyvien ylilyöntien vuoksi. Elokuvan lienee inspiroinut kahta vuotta varhaisempi suurhitti eli Sidney Lumet'n Idän pikajunan arvoitus, mutta suljetun paikan trillerin potentiaalia, eli ruttoa ja sen pelkoa hyödynnetään harmillisen vähän ammuskelun ja sivujuonien viedessä fokuksen.

Toiminnallisten junajännärien kategoriassa Cosmatosin elokuva jää armotta alempaan keskikastiin, mutta ei siksi, että se olisi erityisen huono; Snowpiercer (2013), Train to Busan (2016) ja monet muut vain ovat rutosti iskevämpiä.