Mikko Koivisto

Modern Witch Tale: Murderous Love (1973)

Ohjaaja:

• Kōichi Takemoto

elokuva arvostelu

Sonny Chiba esittää 300-vuotiasta noita-akkaa Kazuo Koiken sarjakuvan sovituksessa!

Toimintatrillerissä Modern Witch Tale: Murderous Love kuolemansairas liikemies palkkaa noita-akan tappamaan hänet sekä suunnitelmasta tietämättömän vaimonsa. Kyse on murhaavasta rakkaudesta, hän selittää. Kuolemien on määrä tapahtua eri paikoissa, mutta tismalleen samaan aikaan. Murhabisnestä pyörittävä 300‑vuotias noitamummo ottaa tehtävän vastaan ja poistuu miehen toimistosta samaa tietä kuin oli tullutkin, 40. kerroksen ikkunasta köyden avulla!

Vielä mahtavammaksi juttu muuttuu, kun katsoja tajuaa naisvanhuksen esittäjän olevan Sonny Chiba!

Johdantonsa jälkeen Modern Witch Tale siirtyy seuraamaan, kuinka palkkamurhaajanoita (otettuaan nuoren miehen muodon) toteuttaa operaation, eikä suinkaan noituuden vaan tulen, luotien ja murhaavan ennakkosuunnittelun avulla. Apunaan hänellä on karatetaitoinen pikkusisko (Etsuko Shihomi ensimmäisessä roolissaan).

Mielipuolisen tarinan pohjana on Kazuo Koiken (Hanzo the Razor, Lone Wolf and Cub, Bohachi Bushido: Code of the Forgotten Eight) sarjakuva Satsu ai, jonka Koike on itse sovittanut herkulliseksi käsikirjoitukseksi. Liikemiehelle muun muassa selviää kesken elokuvan, että lääkäri oli mokannut, eikä hän olekaan kuolemassa syöpään! Chiba on tällä välin jo valmistautumassa iskuihin ja luvannut ostaa Shihomille pussillisen ranskanleipää, kun kohteet on murhattu! Tapot asetetaan toimeenpantavaksi iltapäivällä kello 02:02, koska luvun japanilainen lausunta (o‑ni, o‑ni) on sama kuin "oni" (demoni).

Murhaviihde tarjoillaan poikkeuksellisen tiiviinä pakettina, sillä televisioelokuvalla on kestoa vain 46 minuuttia. Modern Witch Tale oli viimeinen 25:stä Suspense Series ‑nimikkeen alla esitetyistä, eri tekijöiden laatimista ja toisiinsa liittymättömistä filmeistä. Muut jännitystarinat ovat elitistiltä tarkistamatta, mutta ainakin Modern Witch Tale liitelee sen verran villeissä sfääreissä, ettei sen televisiotuotantostatusta huomaa muusta kuin kapeasta kuvasuhteesta. Väkivalta on mukavan kovaotteista, toiminta tasoltaan parempaa kuin Chiban saman vuoden valkokangasfilmeissä, eikä alastomuuttakaan ole kokonaan siivottu kuvista nuoren vaimon (ensimmäisestä Lone Wolf and Cub ‑filmistä tuttu Tomoko Mayama) epäonnistuessa suojelemaan televisiosiveyttään.

Kokonaisuus yltää, jos nyt ei aivan Chiban toisen fantasiarevittely Wolfguyn (1975) tasolle, niin melko lähelle.

Pakko on vielä mainita kohtaus, jossa Shihomi laittaa minihame hulmuten huoneellisen rumia miehiä kasaan karaten voimin. Katsoja saa kohtauksen jälkeen käydä kasvohieronnassa saadakseen naamalle nousseen hymyn laskemaan ennen nukkumaan menoa.