Julkaistu: 2020-08-03T08:16:20+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Kinji Fukasaku
Sonny Chiban sivuosista ja cameo-esiintymisistä voisi kirjoittaa ihan omat artikkelinsa. 1970‑luvun puolestavälistä lähtien Chiba vieraili muutaman vakavamman draamasivuosan lisäksi lähinnä buustaamassa Japan Action Club ‑suojattiensa Etsuko Shihomin ja Hiroyuki Sanadan pääosasuoritusten varaan konseptoituja elokuvia.
Kumpikin esiintyy Chiban rinnalla Message from Spacessa, mutta JAC‑toiminta jää täysin alisteiseksi suureellisen avaruusseikkailun erikoistehosteille. Chiba on mukana koska spektaakkelin on ohjannut Kinji Fukasaku, jonka kanssa näyttelijä tuli loistavasti toimeen heti molempien ensimmäisissä elokuvissa 60‑luvun alussa.
Scifiin ja länsimaalaisten kanssa työskentelyyn The Green Slimen (1968) sekä ison skaalan tuotantoon ja kalliiden tehostejaksojen ohjaamiseen Tora! Tora! Tora!:n (1970) teossa tutustunut Fukasaku oli itsestään selvä valinta Message from Spacen puikkoihin. Toein kasaama viiden miljoonan dollarin budjetti oli Japanin elokuvateollisuuden siihen asti suurin. (Vertailun vuoksi: ensimmäinen Tähtien sota maksoi yli kaksi kertaa enemmän.) Tarinaa ja visuaalista ilmettä luomaan palkattiin avuksi mangapioneeri Shotaro Ishinomori (mm. Cyborg 009; 1964–1981).
Pohjana panostukselle oli tietysti Tähtien sodan (1977) ennennäkemätön suosio. Japani oli etenkin 60‑luvulla ollut tieteiselokuvan luvattu maa, joten genre oli helppo elvyttää takaisin valkokankaille kun yleisö sitä vaati. Ja toisin kuin Tähtien sotaa innokkaasti matkineilla italialaisilla, riitti japanilaisilla osaamista tehdä avaruusoopperoistaan muutakin kuin kalkkunoita.
Japanissa Tähtien sodan ensi-iltaa pidäteltiin peräti vuoden 1978 heinäkuulle saakka, jotta kotimaan studiot saivat omat jäljitelmänsä teattereihin ennen sitä. Ensin ehti Tohon hutiloitu Sota avaruudessa (The War in Space, 1977), johon verrattuna Toein Message from Space on kaikesta poukkoilustaan huolimatta hallitumpaa jälkeä.
Tuotantoarvot näkyvät etenkin erikoistehosteissa, jotka eivät parhaimmillaan jää kauas alkuperäisen Tähtien sodan vastaavista. Erityisesti alusten pienoismallit ja pyrotekniikka ovat erinomaista tasoa. Efektejä vyörytetään kankaalle kuitenkin sellaiset määrät, että osa niistä on auttamattoman pöhköjä, kuten "avaruuden tulikärpästen" seassa uiskentelu.
Tähtien sotaa jäljitellään monella tapaa juonielementeistä hahmojen nimiin ja erityisesti audiovisuaalisiin yksityiskohtiin, mutta yleisfiilikseltään Message from Space on enemmän sukua tieteismangalle sekä värikkäille tokusatsu-supersankarisarjoille.
Esikuvalle hävitään painavimmin mytologian luomisessa ja hahmojen kehittelyssä. Kun Tähtien sodan maailmaa ympäröi loputtoman kiehtova "voima", on Message from Spacella tarjota... lentäviä ja hehkuvia pähkinöitä. Kukaan henkilöistä ei käy läpi samaistuttavaa kasvukaarta sankariksi. Vakavamman draaman tilalla on useimmiten äänekästä kohellusta. Chibaa myöten japanilaisnäyttelijät jäävät propeiksi robottien ja avaruusolioiden rinnalle.
Hollywoodin Ö‑listalta mukaan palkatut amerikkalaiset tekevät isomman vaikutuksen, mutta kyseenalaisista syistä. Vic Morrow (Tappajahai – surffaajien kauhu, 1981) esittää metodinäyttelijän antaumuksella alkoholisoitunutta kenraali Guradaa, joka tavataan saamassa potkut tämän ammuttua hajonneen robottipalvelijansa armeijan raketilla avaruuteen. Toinen hahmo, joka nähdään jatkuvasti nauttimassa alkoholia, on kiukuttelukohtauksiin räjähtelevä nuori pilotti Aaron (Philip Casnoff). Suorituksista päätellen tuskin kummankaan kuppia tarvitsi kuvauksissa täyttää omenamehulla. Peggy Lee Brennan rikkaana lentäjä-ässä Meiana puolestaan on kaikesta niin yltiöpäisen innoissaan, että neidin sähellystä on mahdotonta vihata.
Ryyppäämisen ohella Message from Space sivuaa pariin otteeseen muitakin synkempiä teemoja: prinsessa Emeralida (Etsuko Shihomi) pelastuu täpärästi liskomiehen väkisinmakaamisaikeilta ja sotakuvastossa nähdään kuolevien kansalaisten lisäksi pikkulasten ruumiita. Elokuvan sävy pidetään kuitenkin aina poikamaisen seikkailullisena.
Message from Spacen tarina on tyylitelty variaatio Bakin Takizawan 1800‑luvun kirjallisesta klassikosta The Chronicles of the Eight Dog Heroes of the Satomi Clan of Nansô, jonka pohjalta Kinji Fukasaku ohjasi myös myöhemmän suurtuotantonsa Legend of the Eight Samurai (1983). Viittaukset Jules Vernen ja Miguel de Cervantesin töihin jäävät pinnallisiksi.
Väkivahva Gavanas-imperiumi on valloittanut rauhanomaisen (kaikilla asukkailla on lehtiseppeleet päässään) Jillucia-planeetan ja muuttanut sen sotatukikohdakseen. Viimeisenä toivonaan Jillucian heimopäällikkö lähettää avaruuteen kahdeksan taikapähkinää, joiden tulee täyttää ennuste löytämällä urheat soturit vapauttamaan jillucialaiset Ganavasin ikeestä. Sitten tapahtuu vaikka mitä, kunnes lopulta valittu kahdeksikko tietysti kukistaa julman keisarin Rockseaia XXII:n (Mikio Narita) armeijoineen.
Sonny Chiban esittämä prinssi Hans ratsastaa kuvaan vasta kun reilu tunti on kulunut, ja asettuu osaksi hyvisjoukkoa show'ta varastamatta. Lopussa Hans saa sankarihetkensä kaksintaistelussa itse Rockseaiaa vastaan, mutta Chiban takia ei elokuvaa kannata katsoa. Kiinnostavampaa yhteenotossa ovat sen yhtymäkohdat pari vuotta myöhemmin julkaistun Imperiumin vastaiskun (1980) lopputaistelun kanssa, sillä miekkailu käydään tutunmuotoisen ikkunan edustalla, jonka läpi Hans vielä syöksee päihitetyn vihollisensa.
Yhdysvalloissa uskottiin maksavan yleisön Tähtien sodan nälkään sen verran vahvasti, että United Artists osti Message from Spacen levitysoikeudet tuoreeltaan miljoonalla dollarilla. Jälkiäänitys tehtiin ilmiselvän hätäisesti, sillä elokuvan dubbaus on suorastaan karmeaa. Taloudellisesti filmi floppasi USA:n lippuluukuilla kuluihin nähden totaalisesti.
Japanissa suosio kantoi kuitenkin jopa 27‑osaiseen spin-off‑tv‑sarjaan Message from Space: Galactic Wars (1978–1979). Leffan kahdeksasta soturista ainoastaan rohkean rämäpääpilotin roolinsa toistava (kuvausten aikaan 18‑vuotias) Hiroyuki Sanada jatkoi pieneen ruutuun. Budjettia ei television puolelle silti liiennyt tavanomaista enempää, joten jaksojen pääasiallinen sisältö koostuu kierrätetystä avaruuskuvastosta ja soramontuilla hyppimisestä.
Elokuvan yhteydessä lanseerattiin tavanomaisen oheissälän rinnalla isohko joukko leluja, kuten rakennussarjoja sen hienosti suunnitelluista avaruusaluksista, ja näitä myytiin Uudella mantereella asti.
Message from Spacen teknisesti paras julkaisu on Yhdysvalloissa ilmestynyt Eastern Starin dvd, joka on sittemmin vedetty markkinoilta epäselvän virallisuutensa vuoksi. Dvd oli pitkään saatavilla nettikaupoissa "virallisena Hongkong-importtina" ja se sisältää kyllä myös kiinankieliset tekstit, mutta versiota tuskin on koskaan myyty Hongkongissa. Levy tarjoaa erinomaisen laajakangaskuvan sekä mahdollisuuden katsoa elokuva joko alkuperäisellä ääniraidalla ja englanninkielisillä teksteillä tai huonosti dubattuna. Ekstroista löytyy kiehtova traileri, joka koostuu kuvamateriaalista filmin markkinointitilaisuudesta sekä otoksista, joita ei ole elokuvan lopullisessa leikkauksessa.
Shout! Factory julkaisi myöhemmin Message from Spacen lisensoituna R1-alueen dvd:nä, mutta ainoastaan amerikkalaisena versiona ja huomattavasti heikommalla kuvanlaadulla. 2016 Shout!:ilta ilmestyi myös Blu‑ray sittemmin jo loppuunmyytynä 1000 kappaleen rajoitettuna painoksena. Sinisäteellä kuvanlaatu on parantunut, mutta kyseessä on edelleen pelkästään elokuvan englanniksi dubattu amerikkalainen versio.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria