Julkaistu:


Bewitched (1981)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Tositapahtumiin perustuva filmi tykittää mustaa magiaa niin että herkkähipiäisemmät oksentavat sisuskalunsa ulos.

Mustan magian maailmanlopun klassikko The Boxer's Omen (1983) nauttii vakaata arvostusta laatutietoisten katsojien parissa. Harva kuitenkaan tietää sen olevan jatko‑osa ohjaaja Kuei Chih-hungin aiemmalle filmille Bewitched. The Boxer's Omenia pienimuotoisempi ja häijympi filmi panostaa kauhuun ja on joiltain osin seuraajaansa tehokkaampi.

Bewitched alkaa Hongkongista, jossa löydetään 6‑vuotias pikkutyttö iso naula päässään. Syylliseksi paljastuu tytön isä (Ai Fei), joka poliisikuulusteluissa selittää, kuinka näin pääsi käymään. Yksinhuoltajaisä oli käynyt Thaimaassa astumassa paikallista kaunotarta ja livertänyt lemmenlauluja tämän korvaan. Loman päätyttyä nainen unohtui kuin halpa matkamuisto hotellihuoneeseen. Romeo ei kuitenkaan aavistanut naisen napanneen tämän henkilötietoja ja tukun hiuksia talteen varotoimenpiteenä. Niillä poppamies saattoi initioida kaiken kohtuuden ylittävän koston, kuten kaikki tieteeseen perehtyneet jo arvasivatkin.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Honkongilaisten etsivien korviin selitykset kuulostavat höyrypäisiltä. Miehen sanojen saadessa kuitenkin tukea kuplivasta ihosta ja rintaan ilmestyvästä Chuck Norris ‑karvoituksesta, on etsivä Bobby Wong (Melvin Wong) velvoitettu matkaamaan Thaimaahan tapauksen alkulähteille. Paikallinen maagikko vahvistaa tautidiagnoosin mustaan magiaan sopivaksi ja ohjaa etsivän toiseen kylään munkki Da Moren (The Boxer's Omenin muumioituva ruumis ennen muumioitumistaan, roolissa Choi Kwok-hing) puheille. Munkki ottaa pahan lyömisen tehtäväkseen.

Tästä seuraa filmin puolivälissä nähtävä huikea cronenbergiläinen kaksintaistelu kahden uskonmiehen aloittaessa toistensa telepaattisen vahingoittamisen 150 kilometrin etäisyydeltä toisistaan. Munkki Da More yrittää poistaa loitsun uhrin harteilta, irrottamalla henkisillä voimillaan tämän valokuvaan toisella puolella maata isketyt naulat; musta maagikko puolestaan pyrkii pitämään niitä paikallaan paljain käsin.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Bewitchedin paukut eivät onneksi lopu tähän. Poppamiehen loitsuja dokumentoidaan tarkkanäköisesti läpi elokuvan ja katsoja pidetään kartalla printtaamalla kuvan alalaitaan kulloinkin työn alla olevan kirouksen nimi ("matokirous", "päänhalkaisijakirous", "mätänevän ruumiin eritekirous" jne.). Loitsujen toteutus itsessään on hurjimman kaliiberin hommaa temppujen vaatiessa visvaa, eläinuhreja (onneksi lavastettuja) ja sisäelinten ahmimista. Yrjö uhkaa nousta katsojankin kurkkuun, joten leffaeväät kannattaa unohtaa. Kokonaisuudessa on sopiva vakavuuden ja pähkähulluuden tasapaino, joka iskee juuri oikeaan väliin ainakin niiden osalta, joiden mielestä ohjaaja Kuein mustan magian eepoksista Hex oli tylsä ja The Boxer's Omen paikoin liiankin hulvaton.

Alkupuolen kevennyksenä thaimaalainen kaunotar juoksee rannalla rinnat paljaana – hidastuskuvissa tietenkin!

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Bewitchedin heikkoudet ovat tarinan saralla: mukaan ympätty sivujuoni Hongkongissa sekoilevasta kahjosta, jota etsivä yrittää jäljittää poppamieskeissin ohella, tuntuu tarpeettomalta. Ärtymystä aiheuttaa myös etsivän miinusmerkkinen älykkyysosamäärä. Äijä ei tajua joutuneensa itse kirouksen uhriksi, vaikka hän alkaa kärsiä poliisityötä haittaavista hallusinaatiosta ja kouristelukohtauksista. Suojaava amulettikin olisi Thaimaan tuliaisina, mutta etsivä ei muista omaavansa sitä.

Pienen loven elokuvan tehoihin tekee myös muuan kulttuuri‑ ja kielipoliittinen seikka: 80‑luvun suurenteleva kantoninkielinen ääninäyttely ei istu saumattomasti tunnelmavetoisiin kauhufilmeihin. Bewitchedin, samoin kuin monen muun Shaw Brothers ‑kauhun kohdalla, katsoja voikin harkita kielirikoksen suorittamista ja filmin katsomista mandariinikiinaksi, mikäli kyseinen ääniraita on tarjolla.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Pikkuvioilla ei onneksi ole lopulta paljoa merkitystä filmin tykittäessä mustaa magiaa kankaalle sellaisella raivolla, että herkkähipiäisemmät oksentavat sisuskalunsa ulos. Pidättelemätön ja Thaimaan eksotiikalla juhliva elokuva nousee Shaw Brother ‑pelotteluiden kärkeen The Boxer's Omenin ja ohjaajan aiemmin valmistuneen käärmekauhun The Killer Snakes (1974) rinnalle.

Loppuun vielä seikka, joka meinasi unohtua arvostelusta: Bewitched perustuu tositapahtumiin!

Versioinfo (päivitetty: 3.10.2022)

Bewitchedin suositeltavin julkaisu on 88 Filmsin leikkaamaton, kantoninkielinen Blu‑ray. Elokuvasta löytyy myös perushyvä hongkongilainen dvd, joka sisältää sekä kantonin että mandariinikiinankieliset ääniraidat.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria