Julkaistu:


Willow (2019)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Milcho Manchevski

Willow on monisyinen kolme tarinaa sisältävä elokuva äitinä olemisen vaikeudesta ja lapsettomuuden pelosta. Yksi kauhuelementtejäkin sisältävä kertomus sijoittuu keskiaikaan ja kaksi seuraavaa nykypäivään. Manchevski sitoo itse kirjoittamansa tarinat taitavasti yhteen sekä teeman että elokuvan henkilöiden kautta. Toisessa episodissa kipuilee Rodna (Natalija Teodosieva) ja kolmannessa tämän sisar Katerina (Kamka Tocinovski). Ensimmäisen osion päähenkilö Donkan (Sara Klimoska) kokemukset vuosisatoja sitten heijastuvat omalla tavallaan myös Rodnan ja Katerinen elämään ja ihmissuhdekiemuroihin.

kuvituskuva

Ensimmäisessä tarinassa tapaamme nuoren maanviljelijä­pariskunnan jossakin päin keskiaikaista Balkanin niemi­maata. Epätoivoisesti lasta jo pitempään yrittäneet Donka ja Milan (Nikola Risteski) tekevät diilin paikallisen noidan (Ratka Radmanovic) kanssa. Tämä lupaa hoitaa parille hedelmällisyyttä vanhan rituaalin avulla, mutta haluaa vastineeksi heidän esikoisensa itselleen vanhuuden päiviensä turvaksi. Neuvottomat Donka ja Milan suostuvat vanhan naisen ehdotukseen ja loppujen lopuksi ilo oman lapsen saamisesta muuttuu tragediaksi.

Kuin huomaamatta Manchevski tuo ensimmäisen tarinan elementit myös kahteen seuraavaan nykyaikaan sijoittuvaan episodiin, jossa näennäisesti eri henkilöt painivat aivan samojen ongelmien kanssa kuin ihmiset satoja vuosia sitten. Jatkuvuutta löytyy eri aikakauden roolihenkilöiden nimistä, sekä kuvissa vilahtelevista pajupuista (willow). Syvästi inhimillinen Willow on hyvä osoitus palkitun elokuvantekijän vahvasta luomisvireestä.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre