Julkaistu: 2020-02-05T10:42:35+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Rokuro Sugimura
Ensimmäisen filmin apulaisohjaaja Rokuro Sugimuran luotsaama Keiji monogatari 2: Song of the Apple (1983) on siirtymävaihteen elokuva, jossa vielä vilautetaan hieman paljaita rintoja raiskausyrityksen yhteydessä, mutta painopiste on jo lämminhenkisen pikkukaupunkidraaman puolella. Katayama tutkii tällä kertaa Hirosakin kaupungissa tapahtunutta pankkiryöstöä. Ainoa poliisien kynsiin tarttunut johtolanka on rikospaikalle tippunut omenansiemen. Rikostutkintaa suurempaan rooliin nousevat kuitenkin Katayaman ihmissuhteet kyläläisten kanssa. Sankari kohtaa muun muassa yksinäisen pikkupojan, jolle hän opettaa itsepuolustuksen jalon taidon.
Song of the Apple viihdyttää, kunhan siltä ei odota kummoisia. Pikkukaupungin tunnelma välittyy ja hahmot ovat siedettäviä. Toimintajaksoissa Katayama luottaa nyrkkeihinsä henkari-kungfun jäädessä melko vähiin. Painopiste on kuitenkin siitytynyt selvästi draaman puolelle. Muutos vetosi yleisöihin, ja tuloksena oli sarjan taloudellisesti menestynein elokuva. Song of the Apple ylsi lippuluukuilla vuoden viidenneksi katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Ei siis ollut yllättävää, että vastaisuudessa tarjoiltiin lisää samaa. Tosin heikommin toteutettuna. Sarjan kehityssuuntaan pettyneet voivat sivuuttaa kaksi seuraavaa elokuvaa suosiolla.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria