Julkaistu: 2019-07-03T08:08:12+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Tom Holland
Ohjaaja-käsikirjoittaja Tom Holland muistetaan lähinnä 80‑luvun laadukkaasta kauhutuotannostaan (Psycho II, 1983; Fright Night, 1985; Child's Play, 1988). Varsin henkilökohtaiseksi projektiksi muodostunutta ja Stephen Kingin romaaniin ilmeisen uskollisesti pohjautuvaa Thinneriä Holland kehitteli useita vuosia pidättäytyen välillä muiden elokuvien ohjastamisesta pitkälle 90‑lukua.
Koko tarinan potentiaalia ajatellen Thinner on oikeastaan juuri Hollandin kaltaiselle kauhukomedioista kannuksensa saaneelle ohjaajalle räätälöity elokuva, koska se pyrkii yhdistelemään rentoa huumoria ja kauhumaisia elementtejä ronskilla ja häpeilemättömällä otteella, unohtamatta jonkinlaista särmää tuovaa äkkivääryyttä.
Juoni on kuitenkin yksinkertaistakin yksinkertaisempi: Robert John Burken (Dust Devil, 1992) esittämä asianajaja ajaa tielle juoksevan mustalaiseukon yli, koska vaimo otti samaan aikaan häneltä suihin. Korruptoitunut hyvävelikerho tuomareineen päästää juristin pälkähästä rangaistuksetta, josta mustalaisperheen noitamainen pääpomo suivaantuu niin että langettaa kirouksia koko konkkaronkan päälle. Reilusti ylipainoinen asianajaja alkaa laihtua nopeasti kilokaupalla siinä missä tuomarin iho alkaa kasvaa omituisia suomuja.
Perusidea on omaperäisyydessään kiinnostava ja asettaa sävyn viihteelliseksi, mutta valitettavasti elokuvan ryhti lysähtää totaalisesti mitä pidemmälle edetään. Ainoastaan bodyhorror-meininkiä tuovasta maskeerauksesta voi antaa puhtaat paperit, vaikka riutumisen uskottava kuvaus hieman mahdottomaksi osoittautuukin.
Puolittainen täystuho syntyy lähinnä siitä, että rakenne on aivan kummallinen ja koko touhun kantava juju imetään kuiviin jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Urallaan lähinnä sivuosissa mainetta keränneen, mutta taitavan Burken ilmeily ja elehtiminen bontsona asianajajana on aidosti hauskaa seurattavaa, kunnes paino putoaa niihin mittoihin ruoan järkyttävästä mättämisestä huolimatta, ettei vitsejä enää vain irtoa. Burken vimmaiseksi yltyvä roolisuoritus sen sijaan pysyy alati innostavana antaen katsojalle likipitäen ainoan syyn katsoa elokuva loppuun.
Thinner vakavoituu kauhukomedioille tyypillisesti aivan liikaa muuttuen kuin jonkun toisen ohjaamaksi ja kirjoittamaksi. Läskeilyn tilalle ei keksitä oikein muuta kuin kuihtumisen odottamista ja mustalaispomon tympeää jahtaamista. On periaatteessa täysin käsittämätöntä, miten kaikelle revittelemisen mahdollisuuksille altis elokuva taantuu ärsyttävän pinnallisen ysäritrillerin tasolle, vaikka se yrittää tarjota jopa jonkinlaista moraalista opetusta.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria