Julkaistu:


Sure Death Revenge (1987)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.5/5

Ohjaus: Kinji Fukasaku

1980‑luvun kuplatalous siirtyy samuraiajan Japaniin Kinji Fukasakun paikoin innostavassa, paikoin tylsistyttävässä periodiseikkailussa. Pikkukaupungissa alkaa tapahtua, kun nuori ja ylimielinen maistraatti (Hiroyuki Sanada) saapuu kylään. Pian kaupunkiin ilmaantuu myös slummialueella tuhoa ja yhden ruumiin aikaan saava bilettävä nuorisojoukko. Maistraatti kieltää tuntevansa nuoria, vaikka heidän välillään vaikuttaakin olevan jokin yhteys. Kylän nuutunut poliisivirkamies Mondo Nakamura (Makoto Fujita) saa tapauksen tutkinnan kontolleen.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Pitkällä valitusvirrellä elokuvan avaava Mondo on esimiestensä ivaaman, tossun alla elävän japanilaisen bisnesraatajan muinainen perikuva. Filmin avauskohtauksen hän viettää juosten karkuun pillastutta kolleegaansa – tapaus, joka ei lainkaan paranna hänen entuudestaan huonoa mainetta prefektuurin aikaansaamattomimpana virkamiehenä. Kotona häntä odottaa vaimo ja "vanha taistelukirves" (vaimon äiti), jotka vuorotellen nalkuttavat ja puntaroivat mahdollisuuksiaan paremman ukon löytämiseen. Tuppukylän hiljaisessa baarissa emäntä (Mitsuko Baisho) puolestaan vuodattaa Mondolle rakkauselämänsä kipuja ja ilmaan haihtuneita unelmia.

Jos Sure Death Revenge alkaa tässä vaiheessa kuulostaa keski-ikäisille kotirouville kirjoitetulta televisiosarjalta, on havainto aivan oikein, monessakin mielessä. Pohjalla vaikuttaa Shochikun ja TV Asahin tolkuttoman suosittu samurai-franchise Sure Death eli Hissatsu, jonka pohjalta on tuotettu 31 televisiosarjaa (sekä lukuisia televisiospesiaaleja, teatterinäytelmiä ja 11 elokuvaa). Hissatsu starttasi televisiossa vuonna 1972, jonka jälkeen sarjoja tuotettiin peräkanaa 29 kappaletta aina vuoteen 1987 saakka. Sure Death Revenge, neljäs filmi järjestyksessä toisessa elokuvasarjassa, juhlisti Hissatsun 15‑vuotissyntymäpäivää. Sattumoisin Fukasaku ohjasi myös ensimmäisen televisiosarjan avausepisodin vuonna 1972, vaikkei ollutkaan mukana myöhempien sarjojen tuotannossa.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Hissatsu-franchisen pähkinöitä olivat draama‑ ja jännärimateriaalin ajoittain humoristinen käsittely sekä palkkamurhaajateema. Sarjojen lukuisten muiden hahmojen tapaan Mondo Nakamura oli sivuammatiltaan palkkionmetsästäjä, toki kollegojen ja kotiväen asiasta tietämättä. Tässä lieneekin Hissatsun menestyksen salaisuus: tumpeloiva ukko ja vahva painotus arkipäiväisiin naishahmoihin lienee vedonnut naiskatsojiin, Mondon salainen yöelämä taas supersankaruudesta unelmoineisiin, toimistotöihin jumittuneisiin miehiin.

Hissatsunsa tuntevien katsojien odotusten mukaisesti Mondo ottaa nuorisoöykkärien rankaisemisen kontolleen siinä vaiheessa, kun lain pitkä koura osoittaa lyhyytensä ja syyllisten päistä luvataan rahapalkkio. Mondo ei ole apajilla kuitenkaan yksin, sillä verirahojen perässä on toinenkin palkkionmetsästäjä, Bunshichi, jonka roolissa nähtävä Sonny Chiba on elokuvan parasta antia.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Chiba erinomaisessa vedossa niin toimintaosaajana kuin näyttelijänä omista lapsistaan kovakouraisesti salamurhaajia koulivana miekkamiehenä. Perinteisessä matatabi-asussa vaeltava ukko on sekä karismaattinen että sympaattinen, ja yhteispeli Fujitan ja tytärtä esittävän Sukeban Deka ‑tyttö Haruko Sagaran kanssa toimii mainiosti. Chiba vastasi myös elokuvan toimintajaksoista Japan Action Club ‑tiiminsä kanssa. Miekkataistelut ovat hieman liiankin koreografioidun näköisiä, mutta runsaine hidastuskuvineen niin näyttäviä, ettei asia suuremmin häiritse.

Estetiikan saralla ei muutenkaan ole valittamisen aihetta Fukasakun viljellessä ilmiselvää Sergio Leone ‑kuvastoa ja täyttäessä ääniraidan Zorrojen ja spagettiwesternien yhdistelmältä kuulostavalla musiikilla. Plussana päälle värikäs puvustus tarjoaa silmäruokaa vähintäänkin aihepiiristä kiinnostuneille.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Fukasakulle ominaiset teemat pilkottavat draaman ja toiminnan välistä vaimeasti kantautuvana yhteiskunnallisena kritiikkinä: auktoriteetit ovat jälleen vähäosaisia kyykyttäviä ja tällä kertaa heiltä myös kasarihengessä maansa anastavia lieroja. Fukasakun elokuvaksi Sure Death Revenge on kuitenkin tavattoman konventionaalinen ja ajoittain tylsä, ehkäpä juuri sen takia myös tyypillinen esimerkki 80‑luvun japanilaisesta valtavirtaviihteestä (pari irtopäätä ja muutamat tissit, joista yksi pari kuuluu pornotähti Hitomi Kobayashille, eivät asiaa muuta, sillä niistä ei ollut televisiossakaan puutetta). Hillityin odotuksin katsottuna Sure Death Revenge viihdyttää silti aivan kohtalaisesti, vaikka 130 minuutin kestoa onkin vaikea perustella muulla kuin toiminta‑ ja draamayleisöjen samanaikaisella palvelemisella. Taloudellisesta näkökulmasta ratkaisu näkyi toimivan.

Loppuun pieni trivia. Elokuvan sankari Mondo oli tuotannon alkuvaiheilla saada astetta kovemman vastustajan kuin lopulliseen elokuvaan päätyi. Hissatsu-sarjan taustoista kertovan kirjan Hissatsu shirizu kanzen hyakka (1995) mukaan Fukasaku tarjosi Chiballe alun perin mahdollisuutta toistaa Shogun's Samuraista (1978) ja Samurai Reincarnationista (1981) tutun Jubei Yagyun rooliin, josta Chiba kuitenkin kieltäytyi. Ehkäpä parempi näin, hahmon oman maineen nimissä.

Versioinfo (15.7.2019):

Helpoiten elokuvan hankkii käsiinsä keskinkertaisena UK‑levynä. R1-julkaisusta kannattaa pysyä kaukana, sillä se on kropattu 1.33:1 ‑muotoon. Parhaan kuvanlaadun saa hankkimalla Shochikun japanilaisen dvd:n tai Blu‑rayn, tosin tekstitykset joutuu lisäämään itse.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

Näyttelijät

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria