Jari Mustonen

Tarzan and His Mate (Tarzan ja valkoinen nainen, 1934)

Ohjaaja:

• Cedric Gibbons
• James C. McKay
• Jack Conway

elokuva arvostelu

Seksuaalissävytteisen seikkailuelokuvan intensiivinen rytmi pitää otteessa modernien elokuvien tavoin.

Vapaus viidakossa ei ole vain Tarzanin. Tarzan and His Mate tuo valkokankaille aristokraattisen vapaan naisen, Jane Parkerin, joka päätyy ilmeisen esiaviolliseen suhteeseen heikosti englantia taitavan, mutta vahvan miehen kanssa. Oman aikansa mittapuilla hyvin seksuaalisviritteinen elokuva tuntuu yhä tuoreelta ja puhuu – huolimatta provosoivasta nimestään – sukupuolten välisen tasa-arvon puolesta.

Tarzan and His Mate on hyvin moderni elokuva. Se sisältää alateemanaan vielä tänäkin päivänä kukoistavan unelman sivistyksen mukanaan tuomien kahleiden katkaisemisesta ja paluusta luonnonmukaisen elämisen yksinkertaisuuteen. Samaan aikaan teos kuvaa länsimaalaisten miesten ja naisten hallitsemaa Afrikkaa, jossa keinottelijat ja rahanhimoiset rikkaat etsivät lisää rikkauksia riistäen maanosan voimavaroja omaksi hyödyksi. Rehellisesti ajateltuna, juuri mikään maailman kaksijakoisesta suhtautumisesta Afrikkaan ei ole muuttunut vuosikymmenien kuluessa.

Elokuvan tarinan voisi kertoa yhä: norsunluuta etsivät bisnesmiehet haluavat Tarzanin näyttävän heille reitin norsujen hautausmaalle. Toinen miehistä houkuttelee lahjoin Janea palaamaan mukanaan viidakosta sivistyksen pariin ja omakseen. Kun miesten kyseenalaiset motiivit paljastuvat, kieltäytyy Tarzan auttamasta heitä, mikä johtaa välienselvittelyyn viidakon ja "sivistyksen" välillä.

Tarzan and His Matesta ei aikoinaan nähty ensi-illassa elokuvan täyttä versiota, sillä Janen (sijaisnäyttelijän Josephine McKimin suorittama) alastonuinti veden alla leikattiin pois kaikista printeistä, ja restauroitiin elokuvaan vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Huolimatta tästä poistosta elokuvaan jäi rohkea tulkinta Janesta, joka kaksiosaisella viidakkoasullaan rikkoi oman aikansa seksuaalinormeja. Huomionarvoista on myös, miten sensuuriviranomaisille eivät olleet ongelmallisia elokuvassa nähtävät alastomat afrikkalaiset naiset, mutta Janea näytelleen Maureen O'Sullivanin valkoinen paljas iho koettiin vaaralliseksi.

Tarzan-elokuvia toisinaan tulkitaan virheellisesti patriarkaalisina teoksina, mitä ajatusta vastaan Tarzan and His Mate todistaa. Janella ei mene sormi suuhun leijonienkaan hyökätessä, eikä hän luovuta vapauttaan valkoihoisten miesvieraiden pyrkiessä alistamaan häntä takaisin etikettiin. Ainoastaan silloin, kun tarvitaan raakaa fyysistä voimaa, saa Tarzan tilaisuuden osoittaa kykynsä. Edellä aikaansa elokuva on myös kohtauksissa, joissa Jane opettaa Tarzania puhumaan. Modernin – hieman pakotetun – myytin mukaanhan juuri valkoinen nainen sivistää yhteiskunnan. Tämä tekee Janen hahmosta miellyttävän rehellisen, ikään kuin hän itsekin toivoisi luonnon karkeuden suomaa vapautumista sukupuoliroolistaan villiintymällä. Samalla elokuva on kuin antiteesi miehuudesta, laskien miehen arvon tämän lihaksien koosta.

Toinen Tarzanin hyve on hänen hyväuskoisuutensa. Hän ei huomaa ympärillään käynnistyvää seksuaalista leikkiä toisen miehen yrittäessä anastaa hänen rakkaansa.

Viidakko on myös täynnä vaaroja, mihin liittyy elokuvan ikävämpi alateema. Tarzan ja Jane, samoin kuin norsunluunmetsästäjät, ajautuvat tuon tuosta väkivaltaiseen kohtaamiseen eri eläinten kanssa, usein eläimen turmioksi. Voidakseen palata viidakkoon ihmisen täytyy tuhota luontoa ympäriltään, mikä lienee elokuvan synkein sanoma. Ihmisen ja luonnon välisessä konfliktissa on kyse aina ollut ihmisen saamasta lisätilasta luonnon menettäessä omaansa. Myös Tarzan ja Jane joutuvat pitämään yllä utopiaansa surmaamalla muuta lajistoa.

Elokuvan eläinkohtaukset ovat yhä vaikuttavaa mutta myös julmaa katsottavaa. Joidenkin niistä trikit ovat ilmeisiä, mutta moni eläinkohtaus sisältää Noel Marshallin ohjaaman Roarin mielipuolista voimaa, jota moderneimmat elokuvat eivät kykene enää toistamaan. Aina ei jää varmuutta siitäkään, selvisivätkö kaikki kohtaukseen osallistuneet henkilöt naarmuitta saati eläimet elossa. Ylipäätään elokuvan tarina etenee hengästyttävällä intensiteetillä.

Alastomuutta ja verta hyödyntävä Tarzan and His Mate kirjoitettiin aikana, jona alkuasukkaita esittelevät ihmistarhat olivat vasta väistymässä Euroopan kartalta, mutta se on yllättävän vapaa ajan kolonialistisesta hengestä. Toki se esittää alkuperäisasukkaat hyödykkeinä ja Tarzanin järjestyksen voimana, mutta kätkee sisälleen ajatuksen länsimaalaisesta ihmisestä, joka hylätessään sivistyksen, voisi löytää viidakosta väkivallan avulla yhteyden johonkin aidompaan.