Mikko Koivisto

The Bodyguards (1974)

Ohjaaja:

• Hideo Tanaka
• Yasuo Furuhata
• Kōichi Takemoto
• Kazuyoshi Yoshikawa

elokuva arvostelu

Ohjaus: Hideo Tanaka, Yasuo Furuhata, Kōichi Takemoto, Kazuyoshi Yoshikawa

Sonny Chiban karate-elokuvien saatavuus on ollut jo vuosikymmenien ajan varsin hyvä. Vähemmän tunnettu fakta on, että osa Chiban parhaasta karateosaamisesta nähtiin television puolella. Poliisisarjan ja karateviihteen yhdistelmä The Bodyguards lukeutuu Chiban elokuvakoulu Japan Action Clubin 70‑luvun keskeisiin saavutuksiin. Sarja starttasi Japanin televisiossa huhtikuussa 1974, pari kuukautta The Street Fighterin ensi-illan jälkeen ja jatkui kuuden kuukauden ajan.

The Bodyguards ei nimestään huolimatta liity vuoden 1973 Bodyguard Kiba ‑elokuvaan tai sen englanninkieliseen leikkaukseen The Bodyguard (1976). Chiba esittää televisiosarjassa eri hahmoa, Washimia. Kovanyrkkinen äijä tuodaan avausjaksossa käsiraudoissa Lähi-idästä hänen nujakoituaan huoneellisen arabikonnia Allahin luo. Washimi värvätään kotimaassaan Daten (Lady Snowbloodin vanha pappi Ko Nishimura) ylläpitämään henkivartijatoimistoon. Yksityisfirma suorittaa korvausta vastaan sekalaisia suojelustehtäviä sekä ajautuu tuon tuosta omiin kahnauksiinsa roistojen kanssa suututettuaan puoli alamaailmaa toimillaan.

The Bodyguardsissa on saatu kameran eteen todella hyvä jengi. Chiban rinnalla nähdään pari kuukautta ennen debyyttipäärooliaan Sister Street Fighterissa (1974) esiintyvä Etsuko Shihomi sekä Chiban veli Jiro Chiba (The Defensive Power of Aikido, 1975). Tiimin täydentävät sympaattinen nuori pukumies Yûki Meguro sekä porukkaan aika ajoin liittyvä karski kovis Jôji Takagi. Sarjan kaava on siis sama kuin lukemattomissa japanilaisissa poliisisarjoissa (mm. Key Hunter, 1968–1973), joissa yhden sankarin sijaan keskiössä on neljän tai viiden etsivän tiimi. Homma toimii tällä porukalla harvinaisen hyvin eikä katsojaa jää harmittamaan edes muutamat jaksot, joista Chiba huilaa.

Chiba on sarjassa loistovedossa. Vaikka The Bodyguards ei olekaan aivan puhdasverinen kamppailulajisarja, ratkaistaan yhteenotot lähes poikkeuksessa karaten avulla. Chiban liikesarjat ovat kuin The Street Fighterista (1974) tai The Executionerista (1974) lainattuja; ainoastaan ruumiinosien irtirepimisestä pidättäydytään televisiosiveellisyyden nimissä. Taistelut ovat lyhempiä kuin Chiban elokuvissa, mutta koreografioiltaan yhtä hyviä ja selkeästi kuvattuja. Matsien taso on lisäksi noususuhdanteinen menon vain parantuessa loppua kohden.

18‑vuotiaan karatetytön tarmolla miehiä monottava Shihomi on roolissaan vieläkin innostavampi. Shihomi ei koskaan ennen tai jälkeen näyttänyt näin nätiltä ja energiseltä. Katsomon puolella on mahdotonta olla repeämättä riemusta kun ruutuun iskeytyy jaksonimi "Hokkaidon ärjyvä naislohikäärme" ja kameran eteen talutetaan suurin piirtein samannäköinen porukka sekalaisia kamppailulajiroistoja kuin ensimmäisessä Sister Street Fighterissa.

Vierailevien tähtien lista on niin ikään tasokas. Mukaan on saatu muun muassa Pinky Violence ‑tähdet Reiko Ike (Sex and Fury, 1973), Yumi Takigawa (School of the Holy Beast, 1974), Ryoko Ema (Terrifying Girls' High School: Lynch Law Classroom, 1973) ja Yukie Kagawa (Delinquent Girl Boss: Worthless to Confess, 1971), Roman Porno ‑näyttelijät Yuri Yamashina (Retreat Through the Wet Wasteland, 1973) ja Moeko Ezawa (Trapped in Lust, 1973), potkunyrkkeilylegenda Tadashi Sawamura sekä tietenkin Chiban ja Shihomin ikuinen valkokangas-nemesis Masashi Ishibashi (The Street Fighter, 1974; Karate Bullfighter, 1975).

Toiminnan ja tähtien ohella The Bodyguards ihastuttaa asenteellaan. Vaikka seksi ja yletön verenlennätys puuttuvat, ovat turpasaunat kivuliaan näköisiä ja kuuloisia. Jotain sarjan kovaotteisuudesta kertoo, että henkivartijat harvemmin onnistuvat pitämään suojeluskohteitaan hengissä loppuun saakka.

Henkivartijoiden mukavan väkivaltaiseen arkeen tulee sarjan mittaan muutama ikävä särö. Pariin kertaan haukataan liian iso draamapala toiminnan kustannuksella, ja kertaalleen tunnelmaa yritetään keventää koheltamiseksi menevällä murhamysteerillä. Jaksossa 16 joku saatanan idiootti on keksinyt kirjoittaa mukaan henkivartijatoimiston yläkerrassa sijaitsevan muotiliikkeen lomatuuraajaksi hyperaktiivisesti sähläävän naisen (Beaver). Hahmo ei onneksi aiheuta tuhoa kuin muutamassa episodissa. Alkupuolen jaksoissa tiskin takana seisoo iäkkäämpi rouva Izumi Yukimura, jonka naljailu Chiban pomon Nishimuran kanssa on aidosti hupaisaa kuunneltavaa.

The Bodyguards on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kynäilty rutiinilla, minkä takia tarinat harvemmin painuvat mieleen. Poikkeuksia sääntöön ovat lähinnä Hokkaidon naislohikäärme, sirkusteemainen episodi sekä Hongkongissa ja Yhdysvalloissa kuvatut tuplajaksot, joista jälkimmäinen menee tosin turistireissailuksi. Useimmiten jaksojen taso vaikuttaa riippuvan enemmän esiintyjistä ja ohjaajan otteesta kuin käsikirjoittajasta.

Muutamista heikkouksistaan huolimatta The Bodyguards ansaitsee ehdottomasti kiitettävän kokonaisarvosanan. Mainioiden näyttelijöiden, mahtavien musiikkien ja sarjan edetessä yhä rautaisemmiksi käyvien toimintaosuuksien ansiosta heikompiakin jaksoja seuraa innoissaan. Lopputekstien iskeytyessä ruudulle mielessä pyörii aina sama kysymys: katsoako seuraava jakso heti perään vai kelatako takaisin juuri nähtyihin huippuhetkiin?