Tapani Maskula

A Bronx Tale (Jäähyväiset kummisedälle, 1993)

Ohjaaja:

• Robert De Niro

elokuva arvostelu

Ohjaus: Robert De Niro

Robert De Niron esikoisohjaus poikkeaa miellyttävällä tavalla suosittujen filmitähtien narsistisista keimailuista. Se perustuu Chazz Palminterin näytelmään, jossa seurataan pikkupojan varttumista nuorukaiseksi New Yorkin italialaiskortteleissa. Monilahjakkuutena kirjoittaja vastaa paitsi filmin skenaariosta, näyttelee luonnollisesti myös yhden sen keskeisistä rooleista.

1960‑luvulle sijoittuvassa tarinassa huomaa runsaasti De Niron idolin Martin Scorsesen vaikutteita. Suurkaupungin kujilla leikkivät lapset imevät ympäristöstään mallit myöhemmille rehenteleville elämänvaiheilleen. Köyhä bussikuski Lorenzo (De Niro) koettaa pitää poikansa Calogeron (Lillo Brancato) kaidalla tiellä kieltämällä oleskelun kapakoiden liepeillä. Mafia on kuitenkin läsnä jokaisena hetkenä ja kaikkialla. Sisilialaisklaanin velvoittavista verisiteistä filmi etenee koko kansakunnan arvomaailmaa ja moraalia puntaroivaksi vertaukseksi.

Lajinsa kaavoista poiketen Jäähyväiset kummisedälle on lähes impressionistinen tutkielma italialaisamerikkalaisen väestön kulttuurista. Siinä sivutaan niin katolisen kirkon tekopyhyyttä kuin pikkurikollisten väkivaltaisuuttakin, mutta filmin painopiste lepää paljon arkisemmissa askareissa. Tiiviin toiminnallisen juonen sijasta teos nojautuu huolella sorvattuihin vuoropuheluihin ja henkilökuviin peilatessaan etnistä vähemmistöä lujittavaa kunniantuntoa sekä sitä murentavaa rasismia.

Kahden vastakkaisiin suuntiin riuhtovan isähahmon Lorenzon ja mafiapomo Sonnyn (Palminteri) välissä tasapainoileva poika vaikuttaa toisinaan hivenen nahjusmaiselta ollakseen täysin uskottava. Elokuvalta odottaisi vimmaisempaa näkemystä laitakatujen korkeakoulusta kuin kallistumista rotuvihan laineet osoittelevasti tasoittavaan Romeo & Julia ‑muunnelmaan. Ohjaajan keinovalikoiman vanhakantaisuus ilmenee myös rikollisuuden romantisointina ja turhan painokkaana turvautumisena voice-overiin.