Julkaistu: 2018-03-09T09:50:17+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Sadao Nakajima
Sonny Chiban taatusti mielenkiintoisin toteutumatta jäänyt projekti oli The Shrine of Ultimate Bliss. Kansainvälistä huumekauppaa käsittelevästä tuotannosta kaavailtiin Chiban ja Bruce Leen valkokangaskohtaamista. Chiba oli tähän aikaan jo tunnettu kasvo Hongkongissa televisiosarjansa Key Hunter (1967–1973) ansiosta, mikä oli saanut Leen kiinnostumaan yhteistyöstä Chiban kanssa. Yhteinen tuttava Yasuaki Kurata toimi kontaktina miesten välillä. Toimintatähtien kiireiset aikataulut lykkäsivät suunniteltua tapaamista kuitenkin liian pitkään. Chiban saapuessa Hongkongiin heinäkuussa 1973 Lee oli jo potkaissut tyhjää.
Elokuvamaailman legendoista on toisinaan vaikea saada luotettavaa tietoa, mutta Leen ja Chiban tapaaminen oli todennäköisesti aikataulutettu elokuvan Tokyo-Seoul-Bangkok Drug Triangle Hongkongissa suoritettavien kuvausten yhteyteen. Chiba on itse kertonut haastattelussa kuulleensa Leen kuolemasta vasta Hongkongiin saavuttuaan.
Molempien tuotantojen jakamasta huumeteemasta huolimatta Tokyo-Seoul-Bangkok ja The Shrine of Ultimate Bliss (joka toteutui myöhemmin eri tekijöiden toimesta elokuvana Stoner) eivät liittyneet suoraan toisiinsa. Tokyo-Seoul-Bangkok oli jatkoa poliisielokuville A Narcotics Agent's Ballad ja Narcotics/Prostitution G‑Men: Terrifying Flesh Hell, joskin Chiba esittää tällä kertaa eri roolia. Neljään eri maahan sijoittuva elokuva valmistui japanilais-korealais-hongkongilais-thaimaalaisena yhteistuotantona, jossa nähtiin Chiban ohella thaimaalainen kovanaama Chaiya Suliyun, korealainen taistelija Choi Bong sekä Bruce Lee ‑elokuvien kaunotar Nora Miao.
Chiba on Tokyo-Seoul-Bangkokissa rekkakuski Wada, jonka sisko menehtyy auto-onnettomuudessa Koreassa. Murtunut veli matkaa Koreaan vastaanottamaan siskonsa tuhkia, mutta päätyy onnettomuuden taustoja nuuskiessaan jonkin suuremman jäljille. Käy ilmi, että siskon kuolleeksi luultu aviomies Yoshioka (Hiroki Matsukata) on yhä elävien kirjoissa ja sekaantunut kansainväliseen huumerinkiin. Yoshioka joutui oman jenginsä pettämäksi ja yrittää nyt paeta maasta yhdessä korealaisen rakastajansa (Kim Chang‑suk) kanssa. Wada päättää jäljittää miehen hinnalla millä hyvänsä, mutta saa samalla huumerikolliset peräänsä.
Tokyo-Seoul-Bangkokin toimintatähdillä ladattu näyttelijäkaarti sekä Chiban maine yhtenä Aasian hurjapäisimmistä stunt-miehistä johtavat katsojaa harhaan. Tokyo-Seoul-Bangkok ei ole vauhdikas karate-elokuva vaan realismiin tähtäävä rikosdraama. Chiba esittää elokuvassa tavallista jokamiestä, jonka ainoa etu huumerikollisia vastaan on miehen periksi antamattomuus.
Chiba tekee roolissaan varsin hyvää työtä ylivertaisen haasteen eteen joutuvana miehenä. Elokuvan emotionaalisesti vahvimmat kohtaukset syntyvät Ichiro Arakin (Aesthetics of a Bullet, 1973) säveltämän kauniin musiikin taustoittaessa lähikuvia Chiban verille runnotuista kasvoista. Chibaan usein yhdistetty elokuvamainen viileys jää sivuosaa esittävän Hiroki Matsukatan harteille. Matsukata onkin erinomainen valkoiseen pukuun ja tummiin laseihin verhoutuvana gangsterina.
Chiban ja Matsukatan toisistaan radikaalisti eroavat hahmot demonstroivat elokuvan kaksijakoisuutta. Koji Takadan (The Street Fighter, 1974) kirjoittama tarina pitää otteessaan, mutta elokuva ei tahdo löytää luontevaa tasapainoa rikosdraaman ja nopealiikkeisen toimintaelokuvan väliltä. Vaikka toimintajaksoja ei ole ammuttu pahasti yli, on kokonaisuus silti turhan vauhdikas vakuuttaakseen vakavahenkisenä huumekaupan kuvauksena. Samalla elokuva kuitenkin jarruttelee toimintaosastolla siinä määrin, että se evää tähdiltään mahdollisuuden heidän parhaan osaamisalueensa esittelemiseen.
Tokyo-Seoul-Bangkokin ainoat kamppailulajihetket sysätään Chiban avuksi rientävän korealaisen etsivän (Bong) harteille. 49‑vuotias Bong oli pitkän linjan näyttelijä, jolta löytyi sekä mätkintätaitoja että kansainvälistä kokemusta. Näyttelijä on mukana ainoastaan elokuvan Koreaan sijoittuvissa jaksoissa, jotka vievät kokonaisuudesta ensimmäisen puolituntisen. Tämän jälkeen tarina käy Hongkongin kautta Thaimaahan, jossa mukaan tarttuu paikallinen tähti Chaiya Suliyun. Thaimaassa nähdään myös elokuvan ainoa todella hieno toimintajakso Chiban ja Matsukatan väistellessä pienkoneesta ammuttavia luoteja.
Tokyo-Seoul-Bangkok on muutenkin parhaimmillaan Thaimaahan sijoittuvissa jaksoissa. Luonnonkauniita maisemia hyödynnetään tehokkaasti ja Arakin musiikki on jälleen keskeisessä roolissa. Monelle katsojalle Thaimaa-osuuksien todellinen vetonaula on kuitenkin Nora Miao. Näyttelijättären japaninkielinen dialogi on kömpelösti dubattua, mutta näin eksoottisessa genretuotteessa asia ei edes häiritse. Lisäiloa syntyy Miaon avonaisesta kaula-aukosta, mikä tulee Hongkong-elokuvissaan siveyden sipulina tunnetun kaunottaren ystäville pienenä shokkina.
Ironisesti Chiban ja Miaon kuuluisin kohtaus on vahvistamaton legenda heidän välisestä suudelmastaan. Tieto pohjaa Hongkongissa Golden Harvest ‑lehtisessä julkaistuun epäselvään mainoskuvaan, joka paikkansa pitäessään tekisi Miaosta taatusti ainoan naisen, joka on suudellut sekä Bruce Leetä että Sonny Chibaa. Elokuvan japanilaisessa leikkauksessa kyseistä kohtausta ei ole. Ohjaaja Sadao Nakajima on kuitenkin maininnut elokuvasta olevan olemassa ainakin kolme erilaista leikkausta eri maiden markkinoille. Versioiden tarkemmat erot eivät ole tiedossa Toein japanilaisen printin ollessa ainoa tällä hetkellä saatavilla oleva versio.
Tokyo-Seoul-Bangkok on kokonaisuutena varsin nautittava rikosdraama, jolta ei kuitenkaan kannata odottaa hienoja mätkintäkohtauksia. Elokuvan suurin vahvuus on mukaansatempaava tarina ja eksoottinen näyttämö. Valitettavasti jännite ei aivan kestä loppuun saakka, sillä Thaimaassa nähdyn komean kliimaksin jälkeen palataan vielä Japaniin melko laimeaksi jäävää välienselvittelyä varten. Fiksumpaa olisi ollut lyödä filmi poikki varttia aiemmin.
Tokyo-Seoul-Bangkok Drug Triangle on toistaiseksi vailla minkäänlaista dvd‑julkaisua. Arvostelu pohjautuu japanilaiseen VoD‑versioon.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria