Julkaistu: 2017-11-13T09:11:08+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Indiana Jones -hahmon esikuvan tarina on autenttinen, tunnelmallinen ja hieno elämänkerta elokuva.
James Grayn Lost City of Z (2016) käsittelee brittiläisen tutkimusmatkailija Percy Fawcettin traagista tarinaa. Fawcett oli aikanaan kuuluisa tutkimusmatkailija, mutta hän ei jäänyt historiaan löydöksiensä vuoksi. Fawcettin perintö onkin rikastuttanut enemmän populaarikulttuuria kuin arkeologiaa; Toiminnallisen ja mystisiä kohteita etsineen tutkimusmatkailijan on sanottu olleen yksi Indiana Jones-hahmon keskeisimmistä esikuvista ja Arthur Conan Doylen Lost World (Kadonnut maailma, 1921) tarinan professori Challenger. Ensimmäinen Lost World (1925) ‑filmatisointi ilmestyi samana vuonna johon myös Lost City of Z:n tarina päättyy.
Percy Fawcett oli brittiarmeijan upseeri, jolle syntyi pakkomielle kadonneesta sivilisaatiosta uskaliaan kartoitusmatkan aikana Etelä-Amerikassa vuonna 1911. Hän palasi useasti takaisin Amazonille, mutta niin retket kuin tutkimusmatkailijan persoona oli aina ristiriitojen saattelema. Lost City of Z käsittelee kolmea tutkimusretkikuntaa ja niiden välistä aikaa vuosina 1911–1925. Sisällöllisesti se yhdistää elämänkerrallisen tarinan seikkailuelokuvaan.
Elämänkerrallisena tarinana konteksti on klassinen; Elokuva asettaa Fawcettin historiallisella aikajanalla hahmoksi, joka eli aikaansa edellä. Fawcett näyttäytyy humaanina ja avoimesti ajattelevana uneksijana, jollaista ei ymmärrä luokkatietoisuudesta ja sosiaalidarvinistisesta maailmankuvasta kiinni pitävä yhteiskunta. Gray on ottanut tarinan keskiöön Fawcettin universalistisen ajatusmaailman ja muokannut pienoisella modernisaatiolla Fawcettin visiot nykyajalle ja tarinalle sopivimmiksi. Vähemmälle ovat jääneet miehen esoteriaan ja mystismiin suuntautunut mieli, mutta nekin ovat mukana tarinassa.
Grayn ohjaus on hienostunutta ja taitavaa. Viidakkokuvaukset on tehty aidossa ympäristössä ilman liiallista teatraalisuutta, toimintakohtauksia tai aihepiirin romantisoimista. Viidakko ei ole samankaltainen aktiivisen vihamielinen ympäristö kuin useissa samaa aihepiiriä sivuavissa toimintaseikkailuissa. Elokuvassa voi hyvin nähdä Werner Herzogin ja Francis Coppolan elokuvien vaikutuksen, mutta kokonaisuudesta puuttuu kokonaan näille tyypillinen absurdius ja mielipuolisuus, joilla metaforia teroitellaan.
Lost City of Z:n tarinasta puuttuu tarinankerronnalliset huippukohdat, samalla tavalla kuin päähahmonsa missiosta puuttuvat huipentumat. Odottavan tunnelman ohella tarjoillaan vain pieniä vihjauksia. Hahmo ei koskaan koe täyttymystä ja samankaltainen tunne syntyy tarinasta katsojalle. Tämä ei ole elokuvan heikkoutta, vaan se peilaa hienolla tavalla tunnetilaa katsojalle. Yleisölle tarjoillaan tunnelmallinen ja melankolinen tarina yhdistettynä pelkistettyyn ja teknisesti hienoon kuvaukseen.
Mikäli Fawcettin mysteeri jää vielä vaivamaan mieltä, kannattaa tarttua David Grannin samannimiseen teokseen (Suom. Z – Amazonin kadonnut kaupunki, 2011). Kirja valottaa aihepiirin ympärillä velloneita moninaisia tapahtumia aina nykypäiviin asti ja tarjoaa mahdollisen loppuratkaisun, joka varmasti tyydyttäisi edesmennyttä tutkimusmatkailijaakin.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria