Paavo Ihalainen

Lifeforce (Tappava yhteys, 1985)

Ohjaaja:

• Tobe Hooper

elokuva arvostelu

Ohjaus: Tobe Hooper

Lifeforce tuotettiin niihin aikoihin kun pahamaineisen pihit Cannon Groupin tuottajapamput Menahem Golan ja Yoram Globus alkoivat myöntää tuotantoihin yhä suurempia budjetteja. Teoksen budjetti oli yhtiön koko historian neljänneksi suurin. Melko nopeasti sen jälkeen halu kilpailla Hollywoodin suurten studioiden kanssa tulisi vetämään studion konkurssiin.

Kyseessä on ensimmäinen Tobe Hooperin kolmen elokuvan diilistä Cannonin kanssa. Hooper halusi kokeilla kauhun lisäksi myös kynsiään tieteisfiktion kuvaajana, ja kokeilu jatkui myös tätä seuraavaan elokuvaan Vaara vieraalta planeetalta (Invaders from Mars, 1986). Tämän jälkeen Hooper pani koko itse rakentamansa kauhupytingin totaalisen lekkeriksi melko poskettomalla Texas Chainsaw Massacren jatko-osallaan.

Toki Hooper ei täysin päässyt karvoistaan, Lifeforce kun käsittelee pääasiassa avaruuden vampyyrejä. Käsikirjoittaja Dan O'Bannon oli mainio valinta päivittämään vanhat kauhuaiheet avaruusaikaan, olihan hän tehnyt samalla tavalla vanhasta ammentavan Alienin (1979). Huhujen mukaan kuitenkin O'Bannonin ja Don Jakobyn käsikirjoitus heivattiin ennen kuvauksia. Hooper piti enemmän improvisoinnista, mikä kauhistutti studion palkkaamia script doctoreita.

Avaruussukkula Churchill tutkii palkoa muistuttavaa avaruusasemaa. Sisältä löytyy kolme kristallia, joissa makaa tajuttoman ihmisen oloisia olentoja. Matkalla kotiin avaruusalus kuitenkin kokee tuhoja, mutta kolme avaruusolentoa saadaan sentään tuotua armeijan päämajaan tutkimuksia varten. Ennen ruumiinavausta kuvankaunis nainen (Mathilda May) herää, ja alkaa imeä elinvoimia eteensä sattuvista miehistä. Myös jäljelle jääneet miehet herätetään unestaan, ja kolmikko alkaa kylvää tuhoa Lontoossa.

Avaruusvampirismi leviää nopeasti kuin tauti, ja vaikka tiedemiehet ja muut asiantuntijat tekevät parhaansa sen eristämiseksi ja pysäyttämiseksi, osoittautuvat heidän kykynsä kovin rajallisiksi. Elokuvan ihmetystä herättävästä avaruusmysteeriosta edetään luontevasti maailmanlopun tunnelmiin, kun hätääntyneet ihmiset ja avaruusvampyyrit juoksentelevat pitkin tuhoutuvan Lontoon katuja toismaailmallisten valoilmiöiden vilkkuessa taivaalla. Elinvoimaa itseensä imevä muukalaiskolmikko vaikuttaa olevan pysäyttämättömätön, ja päämääränä on kanavoida imetty energia avaruuteen piileksivän vampyyrirodun tuomiseksi Maahan.

Elokuvan tarjoamat scifi-näyt ovat paikoin hyvin vaikuttavia, etenkin toismaailmallisissa lavasteissa. Tosin tietyt budjetin rajallisuudetkin näkyvät elokuvassa ikävästi, esimerkiksi asettamalla keskushenkilöt suljettuihin tiloihin pitkiksi ajoiksi. Myös efektien taso vaihtelee. Zombinuket näyttävät Tales From the Cryptin ylijäämiltä, ja etenkin Patrick Stewartin kumipää, joka syöksee ilmaan toismaailmallista verta, on kuin Mikkelin vahakabinetista lainattu kuvatus.

Elokuva ottaa itsensä erittäin vakavissaan, vaihtelevalla menestyksellä. Maailmanlopun paniikki on sekalaisten statistin näköisten ihmisten huitomista kaduilla, mutta lopun sähäkkä psykedelia paikkaa kauneusvirheitä ja jää elokuvasta päällimmäiseksi mieleen. Elokuvaa ei ole syytä vähätellä silkaksi camp-viihteeksi, vaikka siinä ajoittain tahattoman koomisia piirteitä esiintyykin. Hooper haluaa naittaa yhteen 50‑luvun paranoiascifin päivityksen ja oman maailmantuskansa. Vaikka hahmot jäävätkin hieman yksioikoisiksi ja yhdentekeviksi, paistaa elokuvan läpi tekijän vilpitön tarkoitus ja määrätietoinen visio.