Julkaistu: 2017-09-06T11:12:24+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: René Laloux
1970‑luvun kauneinta animaatiota edustaa René Laloux'n allegorinen scifi-tarina. Elokuva tuotettiin lähes kokonaan Tsekkoslovakiassa, ja ainoa ei‑tsekki työryhmässä oli ohjaaja itse. Fantastic Planet oli huomionarvoisesti myös kokonaan naisten animoima, vaikkakin sen grafiikka perustuu pääasiassa Josef Kábrtin taiteeseen.
Elokuvan tarina sijoittuu planeetalle, jota hallitsevat kymmeniä metrejä korkeat siniset Draagit. Olennot ovat pääasiassa rauhanomaisia ja demokraattisia, paitsi suhteessaan yhteen lajiin. Pikkuruiset ihmiset, Omit, ovat lähinnä Draag-lasten leikkikaluja. Omeja kohdellaan kuin hyönteisiä, joiden olemassaolo kyllä kiehtoo, mutta joita voi kiusata ja kiduttaa mielin määrin vailla tunnontuskia vahvemman oikeudella.
Omeja elää kotieläiminä ja villeinä yksilöinä. Orjana elänyt Terr pakenee Draageja mukanaan laite, joka kehittää älykkyyttä. Hänen ansiostaan halveksutut ja jahdatut villit Omit saavat buustauksen henkisissä kyvyissään ja alkavat olla aito uhka Draageille. Terr saa koottua oman kansansa jokseenkin kokoon ja aiheutettua kansanvaelluksen. Kun Omit kehittyvät älykkyydessä, alkavat he myös valloittaa planeettansa luontoa ja suurempia lajeja. Sodassa Omeja vastaan kuitenkin käytetään omanlaisiaan biologisia aseita.
Neuvostoliiton valtaamassa Tsekkoslovakiassa pääasiassa valmistuneelle elokuvalle oli toki määritelty, mistä se voi kertoa. Siispä päälle päin voi näyttää, että elokuvan symboliikalla esitetään luokkataistelua. Päähän potkitut Omit ovat ehkä mitättömiä, mutta voivat lopulta oppia panemaan kampoihin valtaville orjuuttajilleen. Mutta itäblokille ominaiseen tyyliin satirisoi elokuva samalla myös Neuvostohallintoa, melko selkeästikin. Omit eivät välttämättä ole sen parempia isäntinä kuin renkeinä.
Draagien kulttuuri on korostetun älyllinen, keskusteleva ja neuvotteleva – sinisten jättiläisten välillä. Mikäli on itse Draag, yhteiskuntajärjestelmä takaa rauhan ja hyvän elämän. Omit puolestaan ovat raaempia, villejä yksilöitä, jotka ovat valmiita veritekoihinkin. Epätoivo vaikean tilanteen vuoksi muuttuu voiman myötä julmuudeksi ja uskomukseksi omasta luomakunnan kruunun asemasta.
Melko yllättäen tulevassa loppuratkaisussa lajit lopulta asettuvatkin asumaan eri planeetoille. Mitään rauhallisen rinnakkaiselon mahdollisuuksia ei nähdä, vaan vaativille Omeille tulee olla mieliksi, jotteivät ne hävitä Draageja sukupuuttoon hyökkäämällä näiden salaisten lisääntymisrituaalien kimppuun.
Sulaviin Disney-tuotantoille tottuneella elokuvan animaatio voi vaikuttaa kovin minimalistiselta ja vähäiseltä, jopa kankealta. Liikkeen vähäisyydellä saa myös tuettua rauhallista rytmiä. Tämän sijaan elokuvassa hämmästyttävät mitä mainiommat erikoiset eläimet, kasvit ja maisemat, jotka tosiaan tekevät sen kuvaamasta planeetasta varsin fantastisen näköisen.
Vaikutteita tunnutaan lainatun keskiaikaisesta taiteesta, Hieronymus Boschin demoneilta ja vastaavilta, mutta niistä on tehty seksuaalisempia ja orgaanisempia. Elokuvasta voi bongata vaikkapa ötökän jaloilla kipittäviä silmämunakärsäkkäitä, terävähampaisia kaksintaistelumatoja, punaista kutua erittäviä neulatyynymäisiä pillunaamoja. Elokuvan olennot ovat hyvin omaperäisiä otuksia, jotka vaikuttavat inspiroineen niin Terry Gilliamia, Ralph Bakshia kuin Guillermo del Toroakin.
Eniten elokuva muistuttaa kuitenkin satukirjaa, niin tarkoituksellisen vähäulotteisten hahmojensa, kuvituksensa, kuin episodimaisen tarinankerrontansa puolesta. Ja saduissahan on yleensä myös melko selkeä moraali taustallaan.
Elokuva esitettiin Helsingin 30. Rakkautta & Anarkiaa ‑festivaalilla 14.–24.9.2017.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria