Juho Malanin

Ystävät, toverit (Friends, Comrades, 1990)

Ohjaaja:

• Rauni Mollberg

elokuva arvostelu

Ohjaus: Rauni Mollberg

Rauni Mollbergin (1929–2007) toiseksi viimeinen pitkä elokuva on kunnianhimoinen ja eeppinen kuvaus nikkelitehtailusta Petsamossa toisen maailmansodan aikoihin. Suurliikemies Arno Jurmala (Mikk Mikiver) on ymmärtänyt aseteollisuudelle elintärkeän metallinsa arvon 30‑luvun loppupuolen maailmassa samalla, kun näyttää, että sodilta ei mitenkään voida välttyä.

Elokuva tapahtuu Jurmalan syntymäpäiväjuhlilla Lapissa, jonne on kutsuttu liikemiehiä ja yhteistyökumppaneita eri puolilta maailmaa (elokuvassa kuullaan useita eri kieliä). Jurmalan rinnalla on kaunis vaimo Lisa (erinomainen Stina Ekblad), jonka hyytävästä näkökulmasta koko elokuva kerrotaan. Syntymäpäivien ohessa nähdään Jurmaloiden yksityistä elämää, josta paljastuu muun muassa, että he eivät ole voineet saada lasta yrittämisestä huolimatta. Pian selviää myös, että Jurmala on kaksinaamainen, petollinen ja julma niin aviopuolisona kuin opportunistisena liikemiehenä, jolle kavereiksi käyvät niin natsit kuin neuvostotahot sen mukaisesti kummat ovat voitolla sodassa.

Mollbergin useiden elokuvien tavoin mitään kovin monivaiheista juonta ei ole olemassa, vaan hahmoja ja moraalista asetelmaa tarkkaillaan yhdestä keskiöstä käsin (syntymäpäiväjuhlat) eri suuntiin vuorotellen "vilkaisten", toteavasti ja osoittelematta.

Mollberg on kiinnostunut kasvoista ja ihmisen selviytymisestä niin historiallisten taitekohtien (Tuntematon sotilas, 1985) kuin luonnollisen "heräämisen", kasvamisen sekä yhteisöelon (Maa on syntinen laulu, 1973; Milka, 1980) asettamien haasteiden kurimuksessa.

Ystävät, toverit on ankean ja banaalin avioelämän kuvauksena sitä, mitä Ingmar Bergman teki koko ikänsä. Moraalittoman ja absurdin suurteollisuus-opportunismin ja sitä pyörittävien tahojen irvokkaassa kuvauksessa se on kuin jokin ruotsalaisen Roy Anderssonin visioista vailla niille ominaista kärjistävän loistavaa ja lempeää huumoria. Mollbergin elokuva on tosissaan olematta saarnaava tai naiivi. Se vähä huumori mitä elokuvassa on, on kuivaa ja kyynistä. Se kuvaa ankeaa henkilökohtaista tilannetta (elää lapsettomana mulkun vaimona) sekä uhrauksia ja vaaroja, joille yksilö on alttiina tämän maailman "suurten pyörien" pyöriessä. Kun on oltava tehokas, jää avioliittokin lopulta pelkäksi kulissiksi.

Taiteellisena kokonaisuutena elokuvaa voisi luonnehtia runollis-realistiseksi. Mollberg oli tarkovskilainen ohjaaja, ja Ystävät, toverit ‑elokuvakin sisältää kuvia, jotka jäävät pysyvästi mieleen.

Näistä kenties hätkähdyttävin ja odottamattomin on Lisan mieleen varoittamatta saapuva muisto ajalta, jolloin hän ja Jurmala olivat palavasti rakastuneita. Muistossa he ovat Lapin karussa, äänettömässä erämaassa ja puhuvat tulevaisuudesta ja perheestä. Takaumana nähtävässä kohtauksessa pariskunta kävelee rantavedessä ja poistuu kuvasta. Kamera kääntyy kohti matalan rantaveden pohjassa olevia kiviä, jolle heidän askeleensa hetkeä aiemmin olivat langenneet. Kuvassa on jotain selittämätöntä, häiritsevää, kuin he olisivat ainoat ihmiset koko maailmassa, eivät pelkästään Lapin erämaassa. Tuskaisa muisto sisältää myös aavistuksen tulevasta, nykyhetkestä.

Toinen suuri hetki liittyy anonyymiin uimariin, jonka korun ikääntynyt liikemies-Jurmala haluaisi lunastaa rahalla. Uimari ei ole halukas myymään korua millään hinnalla, mutta tilannetta oikein punnittuaan kiinnittää sen Lisan kaulan ympärille symbolisena eleenä, lahjana. Oliko siinä Mollbergin kunnianosoitus Jean Cocteaun Kaunottarelle ja hirviölle (La belle et la bête, 1946)? Uimaria kohtauksessa näyttelee runollisen äänen syntymälahjana saanut Pauli Poranen, joka on viime vuosina nähty mm. Kullervona Jari Halosen Kalevalassa (2013) sekä aforismeja viljelevänä hämäränä taksikuskina Pirjo Honkasalon Betoniyössä (2013). Jouko Turkan legendaarisessa tv‑teoksessa Kiimaiset poliisit (1993) Poranen puolestaan esiintyi "Kostajana".

Lopulta harvinaislaatuisinta ja rohkeinta Mollbergin elokuvassa lienee se, että epätyydyttävässä avioliitossaan Lisa on ryhtynyt narkkaamaan suonensisäisiä aineita. Kasvolähikuvista käy ilmi, että hän on perillä aviomiehensä pohjimmaisesta häikäilemättömyydestä ja tilanteensa viheliäisyydestä. Irvokkuudet paljastavat itsensä nikkelimiesten omassa kuplassa, johon kuuluu niin hassujen lappalaisten rivoa vitsinlausumista kuin erilaista pölinää virallisten juhlapuheiden muodossa. Kutsuvieraita palkitaan ja koristellaan yhteisin kunniamerkein, jollaisia on kaikilla. Lisa tietää mikä on homman nimi eikä kestä todellisuutta ja sitä, ettei hänellä ole edes lasta. Mollberg ei hetkeäkään ryve kenenkään itsesäälissä tai sorru naiiveihin liioitteluihin, vaikkei myöskään kaunistele mitään. Elokuva on hillitty ja vihjaileva niin erämaissa kuin kumiletkujen parissa. Sodan syttyessä myös Tuntemattomasta sotilaasta tuttuja sota‑ ja räjähdyskohtauksia nähdään sekä vieraiden valtojen upseereita ja vakoojia. Paljastavimmat kohtaukset ovat silti elokuvan hiljaisimpia.

Vaikka Ystävät, toverit ei perustu romaaniin, on siinä havaittavissa romaanifilmatisoinneille ominaista pientä ylipainoa, mutta vain hetkittäin ja vasta kun elokuvan maailmassa syttyy sota. Elokuvan käsikirjoittaja Joni Skiftesvik on kirjailija, ja vaikka hän ja Mollberg eivät ilmeisestikään päässeet yhteisymmärrykseen elokuvan lopullisesta sisällöstä, ei ulkopuolisen arvioijan mielestä kukaan elokuvan ydinryhmästä voi mitenkään olla pelkästään pettynyt lopputulokseen.

Elokuva on tyrmäävän pessimistinen, mutta silti oudolla tavalla vapauttava ja valaiseva kokemus. Vaikka vääryys huutaa elokuvan lopussa, on aivan viimeinen dialogikohtaus vieraiden yhteisellä kävelyretkellä humoristinen ja synkällä tavalla riemastuttava; johdonmukainen kiteytys globaalista tilanteesta, joka toteuttaa itseään "koska niin asiat ovat". Se on tilanne, joka vaatii yhtä lailla voimankäyttöä kuin petollisuutta ja valheita survoakseen itseään läpi vuosikymmenten ja ‑satojen kohti tuntematonta tulevaisuutta. Loppukohtauksessa kiteytyvät myös tietyt stereotypiat, jotka liitetään eri kansallisuuksiin, humoristisella ja oivaltavalla, ei nurkkakuntaisella tavalla. Suuren elokuvan ainekset.