Julkaistu: 2017-06-16T08:14:43+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Mateo Gil
Tiedotusvälineet ovat viime aikoina uutisoineet venäläisyrityksestä nimeltä KrioRus. Moskovan lähistöllä toimiva firma on erikoistunut kryoniikkaan eli syväjäädyttämiseen. Kuolleet ihmiset, heidän päänsä tai pelkästään aivonsa pakastetaan nestemäisen typen avulla ‑196 celsius-asteen lämpötilaan odottamaan tekniikan kehittymistä sille asteelle, että kuolleista herättäminen on mahdollista. Nykyinen tiedekäsitys ei syväjäädyttämisen jälkeisen elämän mahdollisuuksien puolesta liputa, mutta tieteiskirjallisuuden tai ‑elokuvien ystäville aihe voi olla hyvinkin tuttu.

Lähinnä Alejandro Amenábarin elokuvien menestyksekkäänä käsikirjoittajana tutuksi tullut Mateo Gil tarttuu aiheeseen ohjaustyössään Realive, espanjankieliseltä alkuperäisnimeltään Proyecto Lázaro. Edellä mainittu todellisen elämän venäläislafka on toiveikas tekniikan kehittymisessä tarvittavalle tasolle noin 40 vuodessä, Gilin elokuvassa nykyhetkessä pakastettu henkilö palaa elävien kirjoihin vuonna 2086. Gilin luomassa dystopiassa syväjäädytetyt henkilöt kokevat modernin teknologian avulla kirjaimellisesti uudelleensyntymisen.
Syöpädiagnoosin nykyhetkessä saanut Marc saa syväjäädytyksen jälkeen toisen elämän vain huomatakseen, että filosofiset ja moraaliset kysymykset ovat täysin toisenlaisia 21. vuosisadan lopulla. Vaikka lääketiede on harpannut huiman askeleen eteenpäin, on bisnes ja sijoittajien miellyttäminen olennaisessa osassa.

Vuosia työn alla ollut Gilin kunnianhimoinen, mutta etäisen kylmä Realive pelaa metaforilla, kuten Jeesus-kuvastolla ja toisaalta maalaa mielenkiintoisia kuvia kantasoluteknologian kehittymisestä ja internetin kehittymisestä interaktiiviseksi ihan uudella tavalla. Englanninkielisenä toteutetusta Realivestä löytyy yhtäläisyyksiä niin Dennis Potterin Kylmä Lasarus (Cold Lazarus, 1996) ‑sarjaan kuin vaikkapa Kathryn Bigelow'n Strange Days (1995) ‑elokuvaan. Se kuitenkin häviää ensin mainitulle oivaltavuudessa ja jälkimmäinenkin ehti konkretisoida muistikuvien tallentamiseen liittyvää tekniikkaa jo 20 vuotta aiemmin.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria