Julkaistu: 2017-03-17T09:50:06+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Lim Cheol-min
Korealainen draamakomedia Beethoven Medley herättää ensimetreillään mielenkiintoa päähahmokaksikolla, jotka ovat naapurien seksisessioita salakuunteleva ja sen pohjalta musiikkia luova säveltäjä sekä seinän takana asuva taksikuski, joka on hakeutunut alalle seksikkäiden naisasiakkaiden takia. Miesten arki menee sekaisin säveltäjän saadessa vasten tahtoaan nuoren naisen oppilaaksensa. Kuinka seksin inspiroima sävellystaide tai taksin viehättävät asiakkaat liittyvät tähän? Eivät mitenkään. Alun teemaan palataan vasta viimeisen vartin aikana, jolloin tarinaan ilmaantuukin ensimmäistä kertaa hieman imua.
Beethoven Medley tuntuu lyhytelokuvalta, johon on toimivien aloitus‑ ja lopetuskohtausten väliin kirjoitettu 70 minuutin edestä rasittavaa, perusideaan huonosti istuvaa draamaa ja komediakohellusta. Voi vain ihmetellä mitä tekijöiden päässä on liikkunut. Yhtä suuri ihmetyksen aihe on elokuvan voittama festivaalin kakkospalkinto eli tuomariston erityispokaali. Pikemminkin elokuva olisi ansainnut potkun perseeseensä festivaalin typerryttävimmästä pallon pudotuksesta. Beethoven Medley on kaiken lisäksi halvan näköinen, amatöörimäisesti näytelty ja karmealla musiikilla kuorrutettu. Alun ja lopun ohella sen ainoa saavutus on läpi elokuvan käytetty naseva loukkaus: taksikuski nimittää sisätiloissa viihtyvää säveltäjää aaveeksi.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Maa
Genre