Julkaistu: 2016-12-19T10:35:05+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Hiroyuki Nasu
Takashi Ishiin (Gonin, 1995) käsikirjoitus kannattelee rutiiniohjaaja Hiroyuki Nasun neo‑noiria. Ishii oli 80‑luvun puolivälissä erinomaisessa vedossa kirjoittaen seksuaalissävytteisiä, mutta vahvasti henkilövetoisia trillereitä ja draamoja. Myös Nikkatsun luottamus kirjoittajaan oli vahva: 93‑minuuttinen Rouge kestää kolmanneksen keskivertoa Roman Porno ‑elokuvaa pidempään eikä sisällä puoliakaan lajityypin normaalisti edellyttämistä seksikohtauksista.
Ishiin useimpien tarinoiden tapaan Rougen päähenkilöt ovat nimeltään Nami ja Muraki. Kyse oli kuitenkin joka kerta eri hahmoista. Yleensä sankarina toimiva Muraki (Shôhei Hino) on tällä kertaa elokuvan roisto – alkoholisoitunut mainoselokuvaohjaaja, jonka filmaama raiskausyritys tuhoaa näyttelijänä toimivan Namin (Emi Shindo) uran ja avioliiton. Kaksikko päätyy elämään yhdessä epämääräisessä vihan ja rakkauden sekoittamassa suhteessa.
Tarinaan ilmaantuu kolmas pyörä roskalehden reportterin saadessa vihiä entisen mainostähden raiskausvideosta. Lehden toimittaja ja valokuvaaja ilmaantuvat Namin ovelle jenin kuvat silmissään. Naimisissa oleva kuvaaja Tsutomu (Yuuki Kitazume) rakastuu kuitenkin Namiin, uhmaten täten sekä vaimoaan, työnantajaansa että yhä uhkaavammaksi käyvää Murakia.
Nikkatsulle Lesbians in Uniforms ‑elokuvia ohjannut Hiroyuki Nasu sai Rougessa elämänsä tilaisuuden. Ishiin käsikirjoitus ei panostanut pelkästään hienoon tarinaan, vaan luonnosteli myös moniulotteiset hahmot. Nasu onnistuu henkilöohjauksessa kohtalaisen hyvin saaden tarinan toimimaan psykologisena jännitysdraamana. Ishiin visuaaliset tavaramerkit neonvaloista vesisateeseen ovat mukana, vaikkakaan eivät yhtä tyylikkäästi käytettynä kuin kirjoittajan omissa ohjaustöissä.
Nasu saa huomattavaa apua näyttelijöiltään, joista etenkin Tsutomua esittävä Kitazume on pirteä ja sympaattinen. Sekä pink‑ että valtavirtatuotannoissa esiintynyt Shindo on niin ikään luonteva Namin roolissa. Hyvät näyttelijäsuoritukset eivät ole itsestäänselvyys Nikkatsun elokuvissa, sillä pink-tehtaalle oli helpompi houkutella näytönhaluisia ohjaajia ja kirjoittajia kuin taitavia näyttelijöitä.
Rougen pahin kompastuskivi on sen lopetus. Pitkän juonenkehittelyn jälkeen loppuratkaisu jää luvattoman yksioikoiseksi. On vaikea sanoa periytyykö ongelma Ishiin käsikirjoituksesta vai onko alkuperäistekstin nyanssit hukattu filmausprosessissa. Se, että Thomas Weisserin (Japanese Cinema Encyclopedia: The Sex Films) ja Robert Firschingin (Allmovies) arvostelut kuvailevat elokuvalle täysin erilaisen lopetuksen, viittaa jälkimmäiseen. Molemmat herrat ovat tunnettuja arvosteluistaan, jotka on kirjoitettu elokuvaa katsomatta, käsikirjoitustiivistelmän kaltaisiin lähteisiin tukeutuen.
Rouge on sitä käsittelevässä englanninkielisessä elokuvakritiikissä usein kirjattu osaksi Angel Guts ‑sarjaa, mutta tälle luokitukselle ei ole mitään perusteita. Kyse lienee jälleen edellä mainittujen kirjoittajien levittämästä hölynpölystä.
Happinet julkaisi elokuvan Blu‑rayllä Japanissa lokakuussa 2017. Julkaisu sisältää ainoastaan japaninkielisen tekstityksen. Ei dvd‑julkaisua. Arvostelu perustuu japanilaiseen VoD‑versioon. Nikkatsun vanha tekstittämätön vhs on myöskin saatavilla.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria