Julkaistu:


The Expanse – Season 1 (2015)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

"May I ask you a question? Do you miss Earth?"

Alun perin sen piti olla vain tietokonepeli. Sitten Ty Franckin ideoimasta tulevaisuuden maailmasta kehittyi vanhanaikainen (pöytä)roolipeli nettiin ja roolipelin tapahtumista kirjasarja. Lopulta Syfy (aiemmin Sci Fi Channel) päätti tuottaa kirjoista televisiosarjan. Sen valmistuessa syntyi uusi standardi televisioscifille.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Star Trekin ja Babylon 5:n parissa varttuneelle avaruuteen sijoitetut tieteissarjat ovat tarkoittaneet lähinnä mielikuvituksellisia bakkanaaleja, joissa jos jonkinmoiset otukset juoksentelevat pitkin avaruutta ratkomassa maailmankaikkeuden ongelmia. Jonnekin tulevaisuuteen sijoittuva The Expanse ponnistaa sekin tähtiin mielikuvituksesta, mutta pyrkien huomioimaan todenmukaisuuden sekä fysiikan rajoitteet.

Ihmiskunta on kolonialisoinut vasta oman aurinkokuntansa. Muuan rikkaan tytön Julie Maon kadotessa, alkaa häntä jäljittää asteroidivyöhykkeellä vaikuttava etsivä Joe Miller, jolle tytön kohtalosta muodostuu vähitellen pakkomielle. Samaan aikaan asutetun avaruuden reunamilla vastaa muuan jäätroolari, Canterbury, hätäkutsuun. Pian he ovatkin hyökkäyksen kohteena, Julien kylmä kohtalo johdattaa heidät luokseen.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Ihmiskunta ei ole ehkä löytänyt vielä pääsyä ulos aurinkokunnastaan, mutta jotakin uhkaavaa on tapahtumassa yli ymmärryksen. Ensimmäiset pari jaksoa kuluvat upotessa Franckin hahmottelemaan maailmaan, mutta sen tapahduttua vie sarja mukanaan ja ensimmäinen kausi hurahtaa hetkessä ohitse. Positiivisena asiana The Expanse lähestyy tulevaisuutta maanläheisesti, mikä mahdollistaa upeita Gravityn (2013) tyylisiä jaksoja Canterburyn miehistön taistellessa hengestään elämänedellytysten hiipuessa. Erityisesti kahdeksannen jakson pitkä avauspuoli on tieteisscifikerronnan eliittiä ryhmän saapuessaan asteroidiin kätketyn salaisuuden äärelle.

Monet pienet yksityiskohdat ja kohtaukset tekevät The Expansen maailmasta syvän ja tumman. Yhtymäkohdat nykyisyyteen löytyvät hetkistä, joina pohditaan ihmisten kyvyttömyyttä nauttia kotiplaneettansa sinisestä taivaasta ja Marsin siirtokunnan halusta kasvattaa vastaava kuolleen planeetan pinnalle. "Miksi kukaan koskaan halusi lähteä avaruuteen?" on kysymys joka toistuu ihmisten kohdatessa toisensa. Ihmisyyttä uhkaavan todellisuuden lähestyessä, huomaavat Julieta etsineet kutsuneensa tuhon jäljilleen.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Toki sarjassa on myös puutteensa. Sen rakennetta sähköistää silti jokaisen menestyvän tieteissarjan ydinvoima, intohimolla rakennettu maailma. Hetkeen ei ole mikään tieteissarja imaissut yhtä tehokkaasti sisäänsä. The Expansen nostattamalle kohahdukselle on helppo antaa siunauksensa.

Versioinfo (14.11.2016):

Suomessa sarjaa näyttää Netflix, kausi kerrallaan. Ensimmäinen kausi tuli nähtäväksi marraskuun alussa 2016.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria