Jarkko Lehtola

The Package (2012)

Ohjaaja:

• Jesse V. Johnson

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jesse V. Johnson

Sylvester Stallone rikkoi toimintatähtien luontaisen epäluulon toisiin kollegoihinsa Expendables-elokuvasarjallaan (2010–2014). Vuosikymmenten kyräilyn jälkeen toimintatähdet oppivat ryhmätyötä. Enää ei tärkeintä ollut se, että vain oma nimi koristaa elokuvajulistetta vaan yhteistyöstä ja sosiaalisuudesta tuli ajan hengen mukaisesti trendikästä.

Ensimmäisessä Expendables-elokuvassa oli mukana Steve Austin, ex‑vapaapainija, joka on kyennyt luomaan itselleen oman pienen markkinaraon elokuvateollisuudessa. B‑luokan toimintaan keskittyvä Austin rakensi 2010‑luvun alussa eräänlaista köyhän miehen expendables-sarjaa tekemällä yhteistyötä tunnettujen vastanäyttelijöiden kanssa. Tactical Force (2011) Michael Jai Whiten ja Recoil (2011) Danny Trejon kanssa oli ehkä vasta lämmittelyä, mutta Maximum Convictionin ja The Packagen myötä skaala laajeni (eilispäivän) superstara-asteikolle.

Maximum Convictionin tapahtumat sijoittuvat vankilaan, jossa on meneillään vankien siirto-operaatio. Operaatiosta vastaa Crossin (Steven Seagal) johtama yksikkö. Siirron aikana vankilaan hyökätään ja osapuolet jäävät jumiin rakennuksen sisään. Kriisi hoidetaan perinteisellä tavalla; Steven Seagal marssii sellistä toiseen, uhkailee naisia, käyttää tarpeen vaatiessa liioiteltua väkivaltaa eikä jätä kenellekään epäselväksi kuka määrää. Steve Austin liikkuu mukana uskollisen apurin roolissa vailla minkäänlaista persoonallisuutta. Tylsässä kuviossa vain haahuillaan parakkimaisessa vankilassa satunnaisten tulitaistelujen siivittämänä.

The Packagessa on enemmän asennetta. Rahanperijänä paikalliselle syndikaatille toimiva Tommy Wick (Steve Austin) haluaa pois rikollisista piireistä ja suostuu ns. viimeiseen keikkaansa ennen eläkkeelle siirtymistä. Keikka menee tietysti pieleen ja hahmo joutuu entisen työnantajansa ajojahdin kohteeksi. Sotkun reunamilla pyörii myös Wickin mystinen ex‑kollega German (Dolph Lundgren), jolla on omat oudot tarkoitusperänsä. The Packagen ensimmäinen puolisko on kliseistä ja mitäänsanomatonta toimintaa, mutta tarina alkaa nostamaan kierroksia viimeisen kolmanneksen aikana. Lundgrenin tultua juoneen mukaan alkaa elokuvakin saamaan yhä enemmän särmää.

Juonellisesti elokuvat ovat parhaimmillaankin yllätyksetöntä dtv‑tavaraa. Tuplaroolitus-kuvio sen sijaan tarjoaa mielenkiintoista näkökulmia auktoriteettien vaikutuksesta rooleihin. Seagalin ja Lundgrenin kaltaisten karismaattisten konkarien rinnalla Steve Austin on tietysti selkeä altavastaaja. Se näkyy myös Austinin roolituksissa, joiden sisältö kertoo enemmän kanssanäyttelijöiden habituksesta kuin hänestä itsestään.

Steven Seagalin kaikkivoipaisuuden aura absorboi Austinista kaiken huomion jättäen jälkeensä mitäänsanomattoman ja tylsän hahmon ilman yksilöllisyyttä. Hän, kuten kaikki muutkin elokuvan hahmot ovat vain persoonattomia resursseja Seagalin omassa maailmankaikkeudessa. Siellä, jossa kaikki rakentuu vain Seagalin ympärille.

Lundgren ei ole koskaan ollut liian nirso roolien suhteen vaan toiminut aina korkealla työmoraalilla sekä yhteistyökyvyllä niin antisankarien kuin sivuosahahmojenkin rooleissa. Roolitus ei ole nollasummapeliä ja sivuosahahmollakin on voinut päästä kokonaan omaksi brändiksi asti, kuten vaikkapa Ivan Dragon rooli osoitti. Lundgren saa oman karismaattisen säteilynsä kautta myös mukana olevat näyttelijät heijastamaan paremmilta mitä välttämättä ovatkaan.

Vaikka näytteleminen on ammattimaistunut, niin vanhan liiton toimintatähtien tuotannoissa elokuvien hahmojen ja reaalimaailman lävistävät persoonat ovat edelleen merkittävin sisällön määrittäjä. Seagal ja Lundgren ovat toimintatähtien universumissa kaksi vastakkaista voimaa, kaiken huomion itseensä imevä musta aukko ja sympaattisuutta hohkaava punainen jättiläinen. Pääosaroolien nimibrändien kautta on katsojalla edelleenkin mahdollisuus ostaa myös maailmankuvaa.