Mikko Koivisto

Tokyo Grand Guignol (2015)

Ohjaaja:

• Nicolas Alberny
• François Gaillard
• Gilles Landucci
• Yann Moreau

elokuva arvostelu

Ohjaus: Nicolas Alberny, François Gaillard, Gilles Landucci, Yann Moreau

Kaupunkiteemaisia antologiaelokuvia on nähty ennenkin, mutta Tokyo Grand Guignolilla on ainakin jotain omaperäistä tarjottavanaan: kaikki Tokioon sijoittuvan elokuvan ohjaajat ovat ranskalaisia. Projektin liikkeellepanijana toimi kotimaisten tuotantojen hampaattomuuteen turhautunut japanilainen näyttelijä/tuottaja Hiro Ishihara, joka kokosi ranskalaisen ohjaajajengin ja antoi heille tehtäväksi kuvata puolen tunnin kauhuepisodeja vailla sen kummempia rajoitteita.

Yann Moreaun avausjaksossa "Endless Love" vaimonsa menettänyt liikemies on juuttunut aikaluuppiin, josta edes itsemurha ei pelasta. Mies herää joka aamu samaan päivään, eikä oven takana odottavista velkojista pääse koskaan eroon. Salaperäisestä palvelunumerosta selviää, että aikaa voi kelata taaksepäin tappamalla ihmisiä. Jokaista murhasta kello ottaa yhden päivän takapakkia. Koska vaimon kuolemasta on vierähtänyt 25 päivää, mies laskee saman paksuisella raatokasalla pääsevänsä onnellisempien aikojen pariin. Hupaisa idea toimii kohtalaisesti, kunhan siltä ei odota minkäänlaista johdonmukaisuutta. Ikävä kyllä lopussa cgi‑hanat aukeavat ja sylkevät ruudulle kuorma-autollisen rumia punaisia bittejä.

Francois Gaillardin ohjaama kakkosepisodi "Treason" vastaa kysymykseen miltä Tokio-teemainen giallo voisi näyttää. Tarinan mielikuvitukseton twisti on, ettei elokuvassa ei ole varsinaista murhaajaa lainkaan, vaan pahan virkaa toimittaa viikon univajeesta kärsivän naisen peilikuva. Gaillard on saanut mukaan tyylikkäitä kuvia ja groteskeja käsityöefektejä, mutta ohjaajan rajallinen ymmärrys lajityypin estetiikasta käy ilmi viimeistään siinä vaiheessa, kun antiikkipuhelinta kuvataan punaisena hehkuvaa tyhjää taustaa vasten ties kuinka monetta kertaa. Väkinäinen ja tekotaiteellinen ovat sanoja, jotka tulevat väistämättä mieleen. Parasta jaksossa on köyhän miehen Goblinista käyvä tekno-syntikka-soundtrack, joka pumppaa muutamaan kohtaukseen aitoa energiaa.

Tokyo Grand Guignolin kolmas jakso vahvistaa yleisen säännön, että episodielokuviin eksyy aina yksi kaveri, jonka on pakko luistella vastatuuleen ja tehdä oma osuutensa täysin muun elokuvan tyylistä poikkeavasti. Gilles Landuchin "La Proie Pour L'Ombre" on 80‑luvun hongkongilaisia gyonsi-elokuvia (esim. Mr. Vampire ‑sarja) muistuttava fantasiaromanssi, jossa hölmön näköinen kummitus rakastuu naispuoliseen kummituksenmetsästäjään. Koko perheelle sopiva hupailu ei ole huono – se saattaa olla jopa kehnon kokoelman paras jakso – mutta täysin väärässä elokuvassa se on.

Parhaiten elokuvan nimelle tekee kunniaa Nicolas Albernyn "Gooooood Boy", jossa eksoottisen seksiklubin työntekijät lukitsevat sekavan asiakkaan kellarin SM‑tyrmään. Ei aikaakaan, kun vihainen nuori mies muuttuu karvaiseksi ihmissudeksi ja alkaa massamurhata paikalle hälytettyjä yakuzoita. Umpiruma cgi nostaa jälleen kuonoaan, mutta vastapainona ainakin näyttämö on toimiva. Mielenkiintoisinta on silti, että ihmissusitartunnan syyksi tarjotaan Shibuyan asemalla istuvan, rakastetun Hachiko-koirapatsaan puremaa. Tilanne on hieman samankaltainen, kuin jos Suomessa kuvatussa elokuvassa Mannerheim-patsaan purema synnyttäisi vampyyriepidemian.

Tokyo Grand Guignol on kokonaisuutena yllättävän vaatimaton. Lisäharmina elokuvan kuvaus näyttää nykypäivän standardein todella digitaaliselta. Rahaa ei todellakaan ole ollut paljoa käytössä, ja elokuvantekijät koettivat järjestää joukkorahoituskampanjan tuotannon puolivälissä, kun yksi episodi oli vielä kuvaamatta. Yritys epäonnistui surkeasti. Aivan kelvoton elokuva ei silti ole, sillä villit ideat pitävät mielenkiintoa yllä, vaikka niiden toteutus jättääkin paljon toivomisen varaa.