Julkaistu: 2016-05-09T05:49:10+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: No Zin-soo
The Summer of Director Ohin 90‑luvun Hongkong-elokuvaa Viva Erotica (1996) varioivassa tarinassa kunnianhimoinen taideohjaaja (Ko Won) joutuu pehmopornoelokuvan ohjaksiin. Kuvaukset monimutkaistuvat kun pääosaan pestattu japanilainen aikuisviihdenäyttelijä ottaa jalat alleen ja elokuva pitäisi saada siitä huolimatta viikon sisällä purkkiin.
The Summer of Director Ohin oma oivallus on ollut tehdä koko fiktiivisestä kuvausryhmästä naisia. Valitettavasti ideasta ei saada lopulta kovinkaan paljoa irti ja vastaus kutkuttavaan kysymykseen "millaisen pink-elokuvan naispuolinen kuvausryhmä tekisi" on harmittavan ennalta-arvattava: romanttisen ja tarinavetoisen. Lisäharmina ohjaaja Noh ei malta olla viittailematta edelliseen elokuvaansa, tuloksena Make‑up Room 2:n aloituskohtaustakin nolostuttavampaa itseriittoisuutta.
Kaikesta kritiikistä huolimatta Noh osaa kyllä rakentaa mielenkiintoisia lähtöasetelmia ja toimivia loppuratkaisuja. The Summer of Director Oh on varsinkin viimeisen puolituntisen aikana kohtalaisen viihdyttävää seurattavaa. Aihepiirin huomioiden siltä olisi kuitenkin odottanut enemmän.
Ohjaaja
Näyttelijät
Maa
Genre
Kategoria