Jari Mustonen

Hush (Shhh, 2016)

Ohjaaja:

• Mike Flanagan

elokuva arvostelu

Ohjaus: Mike Flanagan

Hyvin rakennetuista trillereistä on tullut elokuvamaailman kuoleva taitolaji. Helpompaa on ratsastaa shokkiarvoilla, eikä tarinankerronta aina löydä elokuvataiteen hienojakoisempia keinoja. Pienimuotoisuudessaan tehokkaista esimerkeistä voidaan mainita muun muassa merelle sijoitettu Dead Calm (1989), jossa päähenkilöiden taustalla vaikuttaa syvä trauma, sekä näkörajoitteisen naisen kauhuista kotonaan kertova Wait Until Dark (1967), johon tämän vuoden South by Southwest – festivaalilla ensinäytöksensä saanutta Hushia toisinaan verrataan.

Jo Hitchcockin Rear Window (1954) poisti päähenkilöltä kyvyn liikkua ja sitoi hänet murhamysteerin todistajaksi yhteen ainoaan huoneeseen. Yksi tehokkaan pelon ilmapiirin luomisen keinoista onkin aina ollut päähenkilön toimintakyvyn rajoittaminen. Hush tekee tämän sijoittamalla kuuromykän Maddien syrjäiseen mökkiin metsän keskelle. Illan hämärtyessä saa hän seurakseen mystisen tappajan, joka päättää pitkittää mielihyväänsä ja aloittaa painostavaksi yltyvän kissa ja hiiri ‑leikin. Pian hän haavoittaakin naista vakavasti.

Ohjaaja Mike Flanagan ideoi elokuvan yhdessä vaimonsa ja pääosassa nähtävän Kate Siegelin kanssa. Varsinaisiin kuvauksiin aikaa käytettiin reilut kaksi viikkoa, mikä tässä tapauksessa tuotti lopputulokseksi jänteikkään trillerin. Sen tarina toki toistaa peruskaavoja, mutta tehokas kerronta riittää pitämään yllä katsojan mielenkiinnon. Shokeeraaviakaan kohtauksia ei ole unohdettu. Ylipäätään elokuvan väkivalta on tylyä, mutta ei ammu yli – ainakaan pahasti. Pieneksi miinukseksi voidaan laskea henkilöhahmojen tunnepuolen köyhyys.

Esimerkiksi paljolti samoista aineksista rakennettu Wait Until Dark onnistui sitomaan katsojan pelkäämään nimenomaan päähenkilön (Audrey Hepburn) puolesta, kun taas Hushissa samaistuminen jää vajaaksi. Omalta osaltaan tästä pitää huolen turhan stereotyyppinen vainoaja. Positiivisena lisänä loppuun on kuitenkin saatu leikattua mukaan montaasimainen jakso koskien kuolemaa kokemuksena.

Jotain uutta on ilmassa sen suhteen miten elokuva päätyi markkinoille, sillä esitysoikeudet Hushiin osti Netflix, joka lanseerasi teokselle maailmanlaajuisen ensi-illan. Enteileekö tämä viimeistä niittiä perinteisemmälle dvd‑elokuvien fyysiselle aikakaudelle "suoraan videolle" ‑nimikkeidenkin alkaessa löytää suoratoiston julkaisuväylänään? Tai kenties kyseessä on haaste elokuvateattereille – katsoako tulevaisuudessa pienimuotoisemmat teokset ensi-iltana kodin lämmössä, vai meluisan teinilauman keskellä?