Tapani Maskula

The Cars That Ate Paris (Cars – kun autot ottivat vallan, 1974)

Ohjaaja:

• Peter Weir

elokuva arvostelu

Ohjaus: Peter Weir

Australialaisen Peter Weirin ensimmäistä laajempaan teatterilevitykseen päässyttä näytelmäfilmiä ei ainakaan voi syyttää kaavamaisuudesta. Tiukalla budjetilla toteutettu kalmankalsea komedia noudattaa surrealistisen kauhufantasian kunniakkaita perinteitä. Siinä katsojalle lavastetaan etäältä katsottuna tavanomaiselta näyttävä maalaismaisema, mutta mitä lähemmäksi sen yksityiskohtiin paneudutaan, sitä varmemmin huomaa kaiken olevan pahasti poskellaan.

Weirin näyttämönä on keskellä erämaata nuokkuva kyläpahanen, jonka asukkaiden toimeentulo riippuu syrjäseudulle eksyvien autoilijoiden ryöväämisestä. Kulkuneuvot järjestetään onnettomuuteen, niiden uhrit kätketään joko hautausmaan multiin tai suljetaan sairaalaan, ja rosvottu omaisuus jaetaan kyläläisten kesken.

Ohjaaja on kertonut ideoineensa The Cars That Ate Parisin luettuaan Cornwallin rannikon entisistä asukkaista, jotka keskiajalla tahallaan johdattivat purjelaivat karikkoon ja haaksirikkoon sytyttämällä väylien opastulia harhauttaviin paikkoihin. Weir osoittaa olosuhteiden yhä tänään vääristävän mukavien ihmisten moraalia. Kun väkivalta hyväksytään normaaliksi elämäntavaksi, sen haittavaikutukset kasaantuvat lopulta koko yhteisön tuhoksi. Kyläläiset teeskentelevät parhaansa mukaan viattomuutta yrittäessään säilyttää julkisivunsa puhtaana, mutta paikkakuntaa terrorisoivat, Mad Maxia ennakoivat huligaanit eivät kykene pidättelemään hävitysvimmaansa.

Westerniin ja tieteisfilmiin viittaavat tuomiopäivän visiot tunnetaan hyvin aiheen kaupallisemmista muunnelmista. Weirin sysimusta kokeilu kärsii kehnoista amatöörinäyttelijöistä, tehottomista vertauksista, hivenen kauhtuneista kulisseista ja takeltelevasta ilmaisusta. Tässä kiihkokulutukselle tuomiopasuunoitaan toitottavassa varhaistyössä ei ole vielä sitä mielikuvituksen lentoa tai tyylin varmuutta kuin ohjaajan myöhemmissä elokuvissa.