Julkaistu:


Delicate Skillful Fingers (1972)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 4/5

Ohjaus: Tôru Murakawa

Roman Porno ‑tuotannon käynnistyminen vuonna 1971 johti Nikkatsulla lukuisiin sisäisiin muutoksiin. Monet studion elokuvantekijöistä ottivat lopputilin ja osa oli erotettu jo käännettä edeltäneiden levottomien vuosien aikana. Henkilöstökato merkitsi kuitenkin uutta mahdollisuutta monille Nikkatsun apulaisohjaajille, jotka nyt ylennettiin ohjaajan pallille. Heihin lukeutuivat myös Delicate Skillful Fingersin ohjaaja Toru Murakawa ja käsikirjoittaja Tatsumi Kumashiro, joka nousi 1970‑luvun mittaan japanilaisen yhteiskunnan ja nuorten aikuisten merkittävimmäksi tulkiksi.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Kumashiron erinomainen käsikirjoitus tuo Nikkatsun suositut nuorisokuvaukset uudelle aikakaudelle. Delicate Skillful Fingers seuraa 19‑vuotiasta viatonta Yukia (Hiroko Isayama) Tokion modernissa metropolissa. Yuki tapaa itsevarman Kojin (Hajime Tanimoto), joka paljastuu taskuvarkauksilla elantonsa ansaitsevaksi pikkurikolliseksi. Totuus ei juurikaan säikäytä vaaralliselle miehelle sydämensä menettänyttä Yukia ennen kuin Koji katoaa kuvioista poliisin poimittua miehen talteen. Tässä vaiheessa tilalle astuu samalla alalla operoiva Kojin tuttava Taku (Ichiro Araki), joka vetää Yukin mukaan ammattimaiseen lompakkovarkauksien tehtailuun.

Yukin tarina on periaatteessa hieman vanhahtavaksi muodostunut moraliteetti nuoresta naisesta suurkaupungin paheiden keskellä. Ujosta tytöstä kasvaa miehiin menevä ja lain väärällä puolella toimiva taskuvaras. Paheiden kavalkadi huipentuu kuuluisaan, mutta modernista näkökulmasta hyvin viattomaan pesuhuonekohtaukseen, jossa on vapaan rakkauden puolesta vannovia osanottajia enemmän kuin laki sallii.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Delicate Skillful Fingers toimii yhä erinomaisesti kahdesta syystä, joista ensimmäinen on sen tyylikäs toteutus. Jo elokuvan mainio ääniraita, joka hyödyntää elokuvasäveltämisen koko arsenaalia rauhallisesta pianomusiikista intensiivisiin rumpuihin ja klassisiin säveliin nostaa Delicate Skillful Fingers useimpien genretuotteiden yläpuolelle. Murakawa pitää myös 78‑minuuttisen elokuvan sujuvasti liikkeessä ja luo muutamia huippujaksoja, kuten bussissa suoritettava tiivistunnelmainen ryöstö.

Elokuvan toinen vahvuus on sen rikas ajankuva. Monien Roman Porno ‑elokuvien perusongelma on tapahtumien sijoittaminen muutamaan latteaan huoneistoon. Murakawa vie kameran kaduille, mikä tuo elokuvaan ilmavuutta sekä dokumentoi samalla vuoden 1972 japanilaista katunäkymää. Myös tarinan hahmot ovat välittömästi tunnistettavia oman aikansa tuotteita suurkaupungissa uudelleensyntymän kokevasta päähenkilöstä liioitellun viileästi käyttäytyviin huijarimiehiin, joiden pinnallisuus toimii lopulta tarinan eduksi. Näyttelijöistä Takua esittävä, kulttimaineeseen noussut näyttelijämuusikko Ichiro Araki on kerrassaan mainio.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Delicate Skillful Fingers julkaistiin kesäkuussa 1972, jolloin se sai haltioituneen vastaanoton kriitikoilta. Elokuvalehti Kinema Junpo hehkutti elokuvaa sensaatiomaisena käännekohtana Roman Porno ‑sarjassa, joka kasvoi elokuvan myötä pelkästä seksiviihteestä vakavasti otettavaksi elokuvataiteeksi. Murakawa nimettiin välittömästi tulevaisuuden toivoksi ja elokuva yhdeksi vuoden parhaista. Seuraavana vuonna pidetyssä Kinema Junpon palkintogaalassa myös Kumashiro palkittiin vuoden parhaana käsikirjoittajana ja Hiroko Isayama julistettiin vuoden parhaaksi naisnäyttelijäksi.

Elokuvan saama hehkutus kääntyi kuitenkin nuorta ohjaajaansa vastaan. Murakawan kaksi seuraavaa elokuvaa (molemmat 1972) epäonnistuivat hurmoksen toistamisessa, minkä jälkeen ohjaaja vetäytyi elokuva-alalta. Neljä vuotta myöhemmin televisiotuottaja Tsuyoshi Yamaguchi suostutteli Murakawan palaamaan kameran taakse, mikä käynnisti ohjaajan uran uudelleen. Muutamaa vuotta myöhemmin Murakawa nousi yhdeksi Toein luotto-ohjaajista Yusaku Matsuda ‑elokuvan The Most Dangerous Game (1978) menestyksen myötä. Nykypäivän japanilaisyleisöt muistavatkin Mukakawan ennen kaikkea huippusuosittujen Matsuda-rymistelyiden ohjaajana.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Murakawan myöhemmät elokuvat eivät kuitenkaan enää tavoittaneet sitä energiaa ja raikkautta, mikä teki Delicate Skillful Fingersistä yhden Roman Porno ‑sarjan ensimmäisistä merkkiteoksista. Amerikkalaisesta uudesta aallosta ammentava tyylikäs nuorisokuvaus toimi yhdessä Chusei Sonen, Noboru Tanakan ja Tatsumi Kumashiron varhaistöiden kanssa tienavaajana koko Roman Porno ‑sarjalle. Lajityypistä kiinnostuneille Delicate Skillful Fingers on mitä mainioin aloituspiste.

Versioinfo (3.2.2016):

Delicate Skillful Fingers on julkaistu Japanissa kahteen kertaan dvd:llä kahteen kertaan, joista vuoden 2014 Happinet-julkaisu lienee suositeltavampi. Kumpikaan julkaisu ei valitettavasti sisällä tekstityksiä.

Päivitys: Happinetin sittemmin julkaistu Blu‑ray parantaa kuvanlaatua huomattavasti dvd‑painokseen verrattuna. Tekstitykset ovat tarjolla ainoastaan japaniksi.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

Näyttelijät

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria